Helteet lähestyvät: Näin suojaat iPhonen ylikuumenemiselta

Applen iPhonea ei tunneta erityisen hyvästä kylmänkestostaan, eikä laitetta kannatta jättää liian pitkäksi aikaa myöskään aurinkoiselle terassipöydälle. Tuloksena on ennen pitkää puhelimen lukkiutuminen liiallisen lämpenemisen takia. Sama ongelma vaivaa muitakin älypuhelimia, mutta iPhone on herkimmästä päästä. Jos ruutu kertoo ylikuumenemisesta, puhelinta on pidettävä hetken viileämmässä paikassa ennen kuin sen käyttöä voi jatkaa. IPhone antaa kuitenkin soittaa hätänumeroon myös lukkiutumisen aikana.

Applen oman ilmoituksen mukaan iPhone 6s:n suositeltava käyttölämpötila on 0-35 asteen välillä. Jos aurinko porottaa suojaisaan paikkaan, 35 astetta saattaa ylittyä nopeasti.

Lämpö ei välttämättä aiheuta suoranaisia vaaratilanteita, mutta iPhonen akku saattaa kärsiä ja sen elinikä lyhentyä ylikuumentumisten seurauksena.

Näin voit ehkäistä iPhonen lämpenemistä:

1. Älä jätä iPhonea suoraan auringonvaloon. Pidä puhelin varjossa, laukussa tai esimerkiksi sisätiloissa, jos mahdollista. Pahimmillaan liiallinen kuumeneminen voi johtaa puhelimen syttymiseen tuleen.

2. Älä jätä iPhoneasi kuumaan autoon. Autossa lämpötila nousee helteellä nopeasti yli valmistajan määrittämän rajan. 

3. Käytä iPhonea vähemmän lämpimissä olosuhteissa. Raskaat sovellukset kuten pelit lisäävät laitteen lämpöä. Siksi sovellusten käyttöä kannattaa rajoittaa esimerkiksi rannalla tai paikoissa, joissa puhelinta ei saa varjoon. Myös gps kannattaa kytkeä pois päältä.

4. Irrota iPhonen suojakuori. Suojakuori voi lämmittää laitetta entisestään.