Google vahvisti: laitejulkistustapahtuma 15. lokakuuta – tulossa muun muassa Pixel 4 -älypuhelimet

Google on vahvistanut järjestävänsä syksyn laitejulkistustilaisuutensa tänä vuonna tiistaina 15. lokakuuta New Yorkissa.

Päähuomion tilaisuudessa odotetaan kohdistuvan Pixel 4 -älypuhelimiin. Niiden lisäksi Googlelta odotetaan kuitenkin myös uusia älykaiuttimia, kuten Google Home Minin seuraajaksi Nest Miniä, sekä myös seuraajaa Pixelbookille.

Google tulee lähettämään tapahtuman live-lähetyksenä myös YouTube-videopalvelussaan.

Vuodot Googlen uusista Pixel 4 -älypuhelimista yleistyvät viime viikolla huomattavasti, ja puhelin nähtiin käytössä useilla videoilla.

Google itse on jo aiemmin vahvistanut kahdessa julkaisemassaan kuvassaan Pixel 4:n designin keskeisimmät kohdat takaa sekä näytön yläreunuksesta.

Googlelta odotetaan aiempien vuosien tänäkin vuonna kahta älypuhelinmallia, jotka ovat saamassa nimikseen Pixel 4 ja Pixel 4 XL. Googlen itse julkaisemat kuvat ja tiedot vahvistivat jo aiemmin suuremman neliömäisen kamera-alueen takana sekä edessä näytön yläpuolelta löytyvän kattavan komponenttikattauksen, joka tuo puhelimiin edistyneen 3D-kasvojentunnistuksen sekä Soli-tutkan voimin myös uudenlaisen ilman käsiä toimivan eleohjauksen esimerkiksi musiikkitoiston ja muiden toimintojen hallintaan, kuten esimerkiksi saapuvien puhelujen ja herätysten hiljentämiseen.

Pixel 4 -älypuhelin Googlen aiemmin julkaisemassa kuvassa.
Pixel 4 -älypuhelin Googlen aiemmin julkaisemassa kuvassa.
Soli-tutkapiiri sijaitsee 3D-kasvojentunnistukseen tarvittavien komponenttien ohella Pixel 4:n näytön yläreunuksessa.
Soli-tutkapiiri sijaitsee 3D-kasvojentunnistukseen tarvittavien komponenttien ohella Pixel 4:n näytön yläreunuksessa.

Lisäksi aiemmin paljastuneita teknisiä ominaisuuksia Pixel 4 -puhelimista ovat:

  • Pixel 4:ssä 5,7 tuuman OLED-näyttö Full HD+ -tarkkuudella, Pixel 4 XL:ssä 6,3 tuuman OLED-näyttö Quad HD+ -tarkkuudella, ei lovea, näytön virkistystaajuus 90 hertsiä
  • Kaksi takakameraa: pääkamera 12 megapikseliä PDAF-automaattitarkennuksella ja telekamera 16 megapikseliä
  • Stereokaiuttimet
  • Qualcomm Snapdragon 855 -järjestelmäpiiri ja Titan M -turvapiiri
  • 6 gigatavua RAM-käyttömuistia (myös muita versioita, mahdollisesti 4 ja 8 gigatavulla)
  • 64 tai 128 gigatavua sisäistä tallennusmuistia
  • Pixel 4:ssä 2 800 milliampeeritunnin ja Pixel 4 XL:ssä 3 700 milliampeeritunnin akku

Google tulee siis ottamaan esimerkiksi OnePlus 7 Pron tavoin käyttöön korkeamman virkistystaajuuden näytön, joka päivittää kuvansa 90 kertaa sekunnissa ja on näin tavanomaista sulavampi. Google kutsuu uutta näyttöä nimellä Smooth Display.

Aiemmissa Pixel-puhelimissa Google on luottanut vain yhteen takakameraan mutta Pixel 4 -puhelimet tuovat tähän muutoksen: mukaan on tulossa pääkameran lisäksi telekamera, joka mahdollistaa optisen zoomin. Lisäksi Pixel 3 -puhelinten tavoin Pixel 4 -puhelinten odotetaan yhä sisältävän kuvien värimaailmaa parantavan spektrianturin.

Kameroihin Google on tuomassa myös aiempaakin paremman Night Sight -hämäräkuvauksen sekä Motion Mode -tilan nopeasti liikkuvien kohteiden kuvaamiseen. Toinen uusi kuvaustila Astrophotography on tarkoitettu tähtitaivaan kuvaamiseen.

Lisäksi Googlen on kerrottu kehittävän digitaalista järjestelmäkameraa muistuttavaa lisäosaa Pixel-puhelimille. Se voi tulla saataville lisävarusteena mutta tarkempia yksityiskohtia ei muuten vielä ole tiedossa.

RAM-käyttömuistin määrää Google on myös vihdoin Pixel 4 -puhelimissa nostamassa 4 gigatavusta ylöspäin 6 gigatavuun. Sen sijaan huhutut 64 ja 128 gigatavun sisäisen tallennusmuistin määrät alkavat puolestaan olla huippupuhelinten luokassa vähäisiä, varsinkin kun muistikorttipaikka ei perinteisesti kuulu Google-puhelinten ominaisuuksiin. Samoin akkujen kapasiteetissa Google-puhelimet häviävät kilpailijoilleen.

Aiempien Pixel-puhelinten tavoin Google tulee lupaamaan uutuuksille kolme vuotta käyttöjärjestelmäpäivityksiä. Lisäksi Googlen odotetaan jälleen esittelevän Pixel-puhelimille yksinoikeudella joitakin uusia palvelujaan.

Google Pixel 4 eri väreissä.
Google Pixel 4 eri väreissä.

Pixel 4 XL ja Pixel 4 on nähty myös lukemattomilla videoilla.