Google on avannut älykellojen pioneerina aikanaan toimineen Pebblen käyttöjärjestelmän lähdekoodin.
Tämä mahdollistaa harrastajavoimin kellojen tuen jatkumisen sekä uudet projektit. Pebblen perustaja Eric Migicovsky on myös kertonut suunnittelevansa uutta Pebble-älykelloa.
Fitbit hankki loppuvuodesta 2016 osan vuonna 2012 perustetun Pebble-yrityksen omaisuuseristä, liittyen pääasiassa ohjelmistoihin, sekä rekrytoi palkkalistoilleen entisiä Pebblen työntekijöitä. Vuonna 2018 Pebbleen liittyvät viralliset palvelut ajettiin alas. Aikanaan Kickstarterista aloittanut Pebble myi yli 2 miljoonaa älykelloa.
Sittemmin Google osti Fitbitin. Nyt Google on ilmoittanut avanneensa Pebble OS:n lähdekoodin julkisesti ladattavaksi. Googlen mukaan tarkoituksena on näin avustaa harrastajia, jotka ovat pitäneet Pebble-älykellot toiminnassa viime vuosina, mukaan lukien osana Rebble-projektia.
”Julkaisemme suurimman osan Pebble-käyttöjärjestelmän lähdekoodista. Tämä arkisto sisältää koko käyttöjärjestelmän, joka tarjoaa kaikki älykellon vakiotoiminnot – ilmoitukset, mediaohjaimet, kuntoseurannan ja tuen mukautetuille sovelluksille ja kellotauluille – pieniin ARM Cortex-M -mikrokontrollereihin perustuen.
Rebble-projektista on kommentoitu, että avatun lähdekoodin hyödyntäminen tulee ottamaan aikaa.
Google omistaa edelleen Pebble-brändin, joten virallisesta Pebblen paluusta ei kuitenkaan ole kyse.
Viime vuosina Migicovsky on nähty osana monia erilaisia projekteja, erilaisiin laitteisiin ja sovelluksiin liittyen.
”Tällä kertaa pidämme asiat yksinkertaisina. Viime kerrasta opittiin! Olen rakentamassa pientä, kapeasti keskittyvää yritystä valmistamaan näitä kelloja. En kuvittele hankkivani rahaa sijoittajilta tai palkkaavani suurta tiimiä. Painopiste on kestävyydessä. Haluan jatkaa hienojen vempaimien valmistamista ja pitää Pebblen käynnissä pitkälle tulevaisuuteen”, Migicovsky kommentoi.
”Uudessa kellossa, jota rakennamme, on pohjimmiltaan samat tekniset speksit ja ominaisuudet kuin Pebblessä, vaikka siinä on myös hauskoja uusia juttuja 😉 Se käyttää avoimen lähdekoodin PebbleOS:ää ja on yhteensopiva kaikkien Pebble-sovellusten ja kellotaulujen kanssa. Jos sinulla oli Pebble ja pidit siitä… tämä on älykello sinulle”, jatkaa Migicovsky.
Uuden älykellon osalta ei ole vielä julkaistu aikataulua. Ainakin toistaiseksi projektin verkkosivut löytyvät osoitteesta repebble.com.
Migicovskyn mukaan yksikään muu älykello markkinoilla ei täytä hänen tarpeitaan. Näihin lukeutuvat jatkuvasti päällä oleva e-paperinäyttö, joka on helposti luettavissa auringossa, pitkä akunkesto, yksinkertainen käyttökokemus, fyysiset painikkeet esimerkiksi musiikin hallintaan sekä avoimuus esimerkiksi erilaisille kellotauluille.