Elisan 5G-verkko laajeni nyt Vaasaan – jo 12. kaupunki ja toinen Pohjanmaalla

Elisa jatkaa edelleen tiiviisti 5G-verkkonsa laajentamista uusiin kaupunkeihin. Viime viikolla se kertoi laajennuksesta Espoossa ja avauksesta Seinäjoella, nyt tämän viikon alkajaisiksi on puolestaan Vaasan vuoro.

Vaasassa Elisan 5G-verkko kattaa aluksi Palosaaren aluetta ja Vaasan yliopiston kampuksen sekä teollisuuden keskittymänä tunnetun Runsorin alueen. Verkkoa laajennetaan ensi vuoden aikana, jolloin peitto kattaa muun muassa kaupungin keskustan.

”Alkuvaiheessa halusimme tuoda verkon sinne, missä on suurin asiakaskysyntä. Vaasan yliopistolla on paljon aktiivista mobiilikäyttöä ja lisäksi heillä ollut jo kokeiluja 5G:hen liittyen. Vaasassa on myös merkittäviä suuria teollisuusyrityksiä, kuten energiaklusterin asiakkaat, joiden toimitilojen alueelle verkon peitto yltää”, Elisan Pohjanmaan aluejohtaja Niklas Granholm kertoo.

Vaasan yliopiston toteuttamat 5G-testaukset toivotaan saavan kaupallisen verkon myötä jatkoa.

”Käyttöoikeutemme testata 5G-verkkoa hyödyntäen pilottitaajuutta päättyi nyt syksyllä. On hienoa, että saamme ensimmäisenä 5G-verkon täten tänne kampusalueelle, sillä meillä on ollut suunnitelmissa kehittää pilottihankkeitamme 5G:n ympärillä, esimerkiksi Sundomin alueen älysähköverkon ja satama-alueen automaation tutkimiseksi”, Vaasan yliopiston kestävän automaatiotekniikan apulaisprofessori Petri Välisuo sanoo.

5G tuo kuluttajien lisäksi uusia mahdollisuuksia myös yrityskäyttöön esimerkiksi yleistyvien privaattiverkkojen kautta.

”Privaattiverkot houkuttavat erityisesti isoja yrityksiä, joilla on tarve saada niille räätälöity, oma mobiiliverkko käyttöönsä. Myös virtuaalitodellisuuden tarjoamat mahdollisuudet kiinnostavat suuria teollisuusyrityksiä. 5G on ensimmäinen mobiiliteknologia, joka mahdollistaa virtuaali- ja lisätyn todellisuuden toteutukset pilvestä. Tämä laajentaa käyttötapoja huomattavasti”, Granholm muistuttaa.

Elisa on avannut 5G-verkot tähän mennessä Helsinkiin, Espooseen, Tampereelle, Vantaalle, Ouluun, Turkuun, Jyväskylään, Lahteen, Kuopioon, Kouvolaan, Seinäjoelle ja Vaasaan. Elisa on tuonut myyntiin usean eri valmistajan 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä 300, 600 ja 1 000 megabitin sekuntinopeuksilla. Tarkempiin kuuluvuusalueisiin voi tutustua Elisan sivuilla.

5G-verkot tuovat käyttöön muun muassa aiempaa suuremmat tiedonsiirtonopeudet ja pienemmän viiveen. Lisäksi ne mahdollistavat suuremman laitemäärän kytkemisen verkkoon.

Elisan lisäksi kuluttajille 5G-verkkonsa Suomessa avasi hiljattain myös Telia. Telian ensimmäisen vaiheen 5G-verkon palvelualueita on nyt Helsingissä, Vantaalla ja Oulussa.

DNA on kertonut aloittavansa 5G-palveluiden myynnin joulukuussa, aluksi rajoittuen Kiinteä 5G -palveluun.