5G-älypuhelinten hintojen odotetaan painuvan vauhdilla – Qualcommin sanotaan aloittaneen järjestelmäpiireissä hintasodan

Ensimmäiset 5G-älypuhelimet olivat vielä korkeahintaisia – esimerkiksi Suomessa ensimmäisten hinnat olivat järjestäen lähes tai jopa ylittivät tuhat euroa.

Kuluvan vuoden 2020 aikana markkinoille odotetaan kuitenkin runsaasti edullisempia 5G-älypuhelinmalleja. Esimerkiksi Kiinassa jo joulukuussa julkistetun Xiaomin Redmi K30 5G:n hinta kotimarkkinoilla on enää alkaen vain reilut 250 euroa. 300-500 euron 5G-älypuhelinten odotetaan yleistyvän vuoden edistyessä.

Keskeinen osa tässä kehityksessä on myös painuvilla 5G-järjestelmäpiirien hinnoilla.

Nyt Apple-paljastuksistaan parhaimmin tunnettu analyytikko Ming-chi Kuo on kertonut Qualcommin aloittaneen hintasodan 5G-järjestelmäpiireissä. Kuon mukaan Qualcomm on leikannut 5G-modeemin integroituna sisältävien Snapdragon 765 -järjestelmäpiiriensä hinnoittelua sen jälkeen, kun 5G-huippupuhelinten toimitukset ovat jääneet odotuksista. Piirien hinnan raportoidaan laskeneen jopa 25-30 dollarilla 40 dollariin.

Lisäksi Qualcomm vastaa hinnanalennuksilla MediaTekille, jonka uudet järjestelmäpiirit vaikuttavat aiempaa kilpailukykyisemmiltä ja joka yrittää uutuuksillaan paluuta viime vuosia vahvempaan asemaan myös muissa kuin aivan edullisemmissa älypuhelimissa.

MediaTek on esitellyt toistaiseksi Dimensity 1000 ja Dimensity 800 -sarjojen 5G-järjestelmäpiirit.

Kuo odottaa myös MediaTekin joutuvan tinkivän katteistaan uudessa kilpailutilanteessa. Dimensity 1000 5G -järjestelmäpiirien valmistaminen maksaa MediaTekille noin 45-50 dollaria ja se on myynyt niitä 60-70 dollarilla kappaleelta. Uudemman Dimensity 800 5G -piirin toimitukset ovat alkamassa toukokuussa. Sen valmistuskustannukset ovat 30-35 dollaria piiriltä ja myyntihinta 40-45 dollaria.

Tuotantokustannustensa puolesta MediaTekillä ei välttämättä ole rahkeita vastata Qualcommin hintakilpailuun. Kuo raportoikin MediaTekin menettäneen tilauksia jopa 20-25 miljoonasta piiristä, kun osa sen tärkeistä asiakkaista, pääasiassa kiinalaisista älypuhelinvalmistajista, on päättänyt kasvattaa tilauksiaan Qualcommilta.

Kuon mukaan Qualcomm ei ole leikannut uuden huippupiirinsä Snapdragon 865:n ja sen kanssa käytettävän Snapdragon X55 -5G-modeemipiirin hintaa. Tämän yhdistelmän hinta laitevalmistajille on noin 120-130 dollaria.