OnePlus julkisti yhdessä McLarenin kanssa kehitetyn Concept One -konseptipuhelimensa – erikoisuutena valmiustilassa täysin näkymättömät takakamerat

OnePlus on julkistanut historiansa ensimmäisen konseptipuhelimen OnePlus Concept Onen kokonaisuudessaan Las Vegasissa järjestettävien CES-messujen yhteydessä. Ensivilaus konseptista annettiin jo viime viikolla.

OnePlus Concept Onen merkittävä erikoisuus ovat sen valmiustilassa näkymättömät takakamerat, jotka on piilotettu väriä vaihtavan lasin alle. OnePlus on kehittänyt käytettyä lasiteknologiaa yhdessä autonvalmistajana ja Formula 1 -tallina tunnetun McLarenin kanssa, ja McLarenin tunnusväri papaijanoranssi on myös näkyvästi läsnä puhelimen pääosin nahkaisessa takapinnassa. OnePlus on aiemmin toteuttanut McLarenin kanssa jo kaksi erikoisversiota OnePlus 6T ja OnePlus 7T Pro -älypuhelimistaan.

Uudella konseptipuhelimella OnePlus juhlistaa myös alkuperäistä OnePlus Onea kuuden vuoden takaa. Myyntiin konseptipuhelinta ei ole tarkoitus tuoda mutta siinä nähty uusi teknologia voidaan nähdä jatkossa uusissa OnePlus-laitteissa, kunhan sitä on saatu edelleen kehitettyä ja muun muassa kestävyyttä testattua vielä laajemmin.

Takakamerat tulevat näkyviin väriä vaihtavan lasipinnan alta tarvittaessa.
Takakamerat tulevat näkyviin väriä vaihtavan lasipinnan alta tarvittaessa.

Uuden teknologian ansiosta OnePlus Concept Onen takakamerat voivat olla muuten näkymättömissä mutta tulla avattaessa kamerasovellus näkyviin 0,7 sekunnissa elektrokromaattisen lasin vaihtaessa väriä.

”Uusi konseptipuhelimemme on merkittävä suunnannäyttäjä tulevaisuuden älypuhelimille. Näkymätön kamera on uusi kamerasuunnittelun innovaatio, jossa ei ole tehty kompromisseja. Takakameran linssit ovat dynaamisen elektrokromaattisen lasin alla, ja tulevat näkymiin vasta, kun kamera on käytössä. Tämä on optimaalinen ratkaisu ja teollisen muotoilun uusi suunta, jota kutsumme ´sähköiseksi CMF:ksi’”, kertoo OnePlussan perustaja ja toimitusjohtaja Pete Lau. ”Ja tämä on vasta alkua tulevaisuuden suunnitelmillemme.”

OnePlus Concept Onen takakameroiden päällä olevassa lasissa on orgaanisia hiukkasia, joiden ansiosta kameran linssejä peittävä lasi voi muuttua hetkessä läpinäkymättömästä mustasta täysin kirkkaaksi, kun siihen johdetaan sähkövirtaa. Kun puhelinta ei käytetä, pinta näyttää tasaiselta ja yhteneväiseltä, eikä kameraa näy. Lasista on OnePlussan mukaan myös hyötyä kuvaamisessa: se toimii kameran sisäänrakennettuna suodattimena, jonka avulla käyttäjät voivat ottaa aiempaa terävämpiä kuvia voimakkaassa valossa. Muuten uuden kameraratkaisun tärkein hyöty on esteettinen: kamerat näin piilottamalla voidaan luoda kaunis, pelkistetyn elegantti design.

OnePlussan mukaan sen työryhmä testasi kahdeksan kuukauden aikana yli 100 eri vaihtoehtoa parhaimman ulkonäön, nopeuden ja virrankulutuksen löytämiseksi ratkaisulle. Yksi keskeisiä suunnittelun haasteita oli käytettävän lasin paksuus. Lasin tuli olla erittäin ohut ja kevyt, mutta tarpeeksi vahva. Tyypillisesti elektrokrominen lasi valmistetaan kahdesta lasipaneelista, joiden välissä on väriä vaihtava materiaali. OnePlus Concept One -puhelimessa käytetyt lasipaneelit ovat huomattavasti keskivertoa ohuemmat, vain 0,1 millimetriä. Yhteensä lasirakenne on vain 0,35 millimetriä eli yhtä ohut kuin näytön suojakalvo.

OnePlussan mukaan sitä ja Concept Onen toteutuksessa kumppanina toiminutta McLarenia yhdistää intohimo upeaan muotoiluun, käsityötaitoihin ja innovaatioihin.

Elektrokromaattista lasia käytetään myös McLarenin 720S Spider -urheiluautossa. Autossa on sisäänvedettävä elektrokromisella lasipaneelilla varustettu yläosa, joka voi vaihtaa nopeasti ulkonäköään sävytetystä läpinäkyvään ja takaisin.

”Tarjoamme mielellämme asiantuntijuuttamme OnePlussan konseptipuhelimen muotoiluun. Käytämme autoissamme parasta Iso-Britanniassa tuotettua nahkaa. Hienosyinen semianiliini tuntuu miellyttävän silkkiseltä. McLarenin suunnittelufilosofia hyödyntää nahan luonnollisia ominaisuuksia ja hienoja syitä, jolloin jokaiselle autolle syntyy oma ainutlaatuinen luonteensa. Tämän elementin halusimme tuoda myös OnePlussan konseptipuhelimeen”, kertoo McLaren Automotiven väri- ja materiaalisuunnittelusta vastaava päällikkö Jo Lewis.

OnePlus Concept Onen kolme takakameraa ovat aiemmin kerrotun mukaan teknisesti samat kuin jo OnePlus 7T Prossa, eli 48 megapikselin pääkameran lisäksi 16 megapikselin ultralaajakulmakamera sekä 8 megapikselin telekamera. Etupuolella OnePlus Concept Onessa on reunoiltaan kaareva näyttö kuten jo myös OnePlus 7 Prossa ja OnePlus 7T Prossa. Itse asiassa OnePlus Concept Onen teknisenä perustana onkin ollut Yhdysvalloissa myytävä OnePlus 7T Pro 5G McLaren.

Varsinaisten laajempaan myyntiin suunniteltujen tulevien uutuuksien osalta OnePlussalta odotetaan kevään aikana uusia OnePlus 8 ja OnePlus 8 Pro -älypuhelinmalleja nykyisten seuraajiksi sekä myös uutta, edullisempaa OnePlus 8 Liteä mallistoa täydentämään. Näistä puhelimista on nähty ensimmäiset mallinnoskuvapaljastukset jo hyvissä ajoin mutta puhelinten julkistusta odotellaan vasta myöhemmin keväällä.