Mukana on nyt ensi kertaa myös Spatial Audio -tilaäänituki.
Apple on esitellyt päivitetyt AirPods-kuulokkeensa.
Applen kolmannen sukupolven AirPods-kuulokkeiden suositushinta Suomessa on 199 euroa. Toimitukset alkavat 26. lokakuuta ja kuulokkeet ovat jo tilattavissa muun muassa Applen verkkokaupasta.
Applen päivitettyjen AirPods-kuulokkeiden merkittävin uudistus on Spatial Audio -tilaäänituki, jonka Apple kertoo tuovan elokuvatasoisen kuuntelukokemuksen yhä useampien saataville. Lisäksi mukana on tuki korkealaatuiselle AAC-ELD-puhekoodekille FaceTime-puheluissa.
Ulkoisesti kolmannen sukupolven AirPodsit ovat päivittyneet ja muistuttavat enemmän AirPods Pro -kuulokkeita, mutta korvakäytävän sulkevia tulppia uusissa AirPodseissa ei kuitenkaan ole.
Kuulokkeet on uudistettu myös sisäisesti, ja mukana on tilaäänituen lisäksi toinenkin AirPods Prosta tuttu ominaisuus, Adaptive EQ, eli mukautuva taajuuskorjaus. Sen Apple kertoo mukauttavan äänentoiston kullekin käyttäjälle, jotta äänenlaatu olisi mahdollisimman lähellä alkuperäistä.
Etenkin matalien äänitaajuuksien tulisi uusilla AirPodseilla toistua aiempaa puhtaammin ja täyteläisemmin. Kuulokkeiden kaiutinelementit onkin pitkälti uudistettu toisen sukupolven kuulokkeisiin verrattuna.
Kolmannen sukupolven AirPods-kuulokkeet ovat roisketiiviit (IPX4), ja yhdellä latauksella musiikki soi kuusi tuntia tai 30 tuntia latauskotelon tarjoaman lisävirran ansiosta. Lataaminen on aiempaa nopeampaa, ja vain viidessä minuutissa käyttöaikaa saa noin tunnin verran, Apple kertoo.
3. sukupolven AirPods-kuulokkeiden latauskotelon voi ladata langattomasti Pro-kuulokkeiden tavoin, myös MagSafe-laturilla, mutta aktiivista taustameluvaimennusta niissä ei kuitenkaan ole. Kuulokkeita voi hallinnoida entistä monipuolisemmin kosketuselein tai äänikomennoin Siri-virtuaaliavustajan ansiosta.
AirPodsit on edelleen helppo parittaa Apple-laitteiden, kuten iPhonen, iPadin tai Macin kanssa, ja laitteet yhdistyvät kaikkien käyttäjän Apple ID -tiliin liitettyjen laitteiden kanssa automaattisesti.