Tuleeko tästä Applen seuraava mullistava uutuustuote? Apple-tietäjä: Lisätyn todellisuuden lasien tuotanto alkaa ehkä jo tänä vuonna

Apple-tietäjänä lukemattomien tarkkojen paljastustensa myötä tunnetuksi tullut analyytikko Ming-chi Kuo kertoo uudessa raportissaan, että Applen odotetut lisätyn todellisuuden lasit ovat tulossa massatuotantoon aikavälillä vuoden 2019 viimeisestä neljänneksestä vuoden 2020 puoliväliin.

Kuon mukaan uudet Apple-lasit tulevat toimimaan yhdessä iPhonen kanssa.

Lasien kuvaillaan toimivan näyttönä varsinaisen laskennan, renderöinnin, verkkoyhteyksien ja paikannustoimintojen tapahtuessa käyttäjän iPhonessa, kertoo Kuon kommenteista kirjoittava 9to5Mac-sivusto.

Toistaiseksi tarkat yksityiskohdat Apple-laseista ovat pysyneet hämärän peitossa. Analyytikko Kuon nyt raportoima aikataulu on kuitenkin linjassa aiempien raporttien kanssa. Aiemmin laseista on kuultu tietoja muun muassa Bloombergilta.

Applen odotetaan tekevän lisätyn todellisuuden laseissa jotakin samanlaista kuin mitä se on tehnyt iPodin, iPhonen, iPadin ja Apple Watchin kanssa: käynnistävän markkinat toden teolla laitteella, joka täyttää kuluttajien odotukset tavalla, johon aiemmat tuotekategorian laitteet eivät ole pystyneet.

Applen lasien odotetaan edustavan nimenomaan lisättyä todellisuutta, jossa lasien sisältöä esitetään ikään kuin tosimaailman päällä ja sen kanssa yhteydessä toisin kuin täysissä virtuaalilaseissa.

Apple on ottanut jo ensiaskelia lisätyn todellisuuden sovelluksiin esittelemällä jo vuonna 2017 iOS 11 -käyttöjärjestelmäversiossa ARKitin, joka helpottaa lisätyn todellisuuden sovellusten kehitystyötä. Toistaiseksi lisätyn todellisuuden sovellukset ovat olleet esimerkiksi pelejä, kuten Pokémon GO, tai yhtenä esimerkkinä Ikea Place, joka mahdollistaa huonekalujen sommittelun kameralla kuvattavaan tilaan iPhonen tai iPadin näytöllä. Luonnollisesti lisätyn todellisuuden sovellukset muuttuisivat vaikuttavammiksi kehittyneillä laseilla, jollaisia Apple nyt kehittää.

Bloomberg raportoi jo loppuvuodesta 2017 Applen lisätyn todellisuuden tiimin kasvaneen useisiin satoihin työntekijöihin. Kattoprojektin koodinimi on T288, ja sen alla on käynnissä useita laite- ja ohjelmistoprojekteja, joista ensimmäinen oli edellä mainittu ARKit.

Lisätyn todellisuuden laseissa on suuria haasteita on edelleen niin näyttöteknologiassa, sen katsekukulmissa ja tarkkuudessa, kuin myös muun muassa akunkestossa.

Applen on kerrottu suunnittelevan laseihinsa uutta useita eri toimintoja yhteen yhdistävää järjestelmäpiiripakettia Apple Watchin tapaan. Lasien käyttöjärjestelmä puolestaan kulkee toistaiseksi rOS-nimellä, reality operating system, ja se perustuu iOS:n pohjalle.

Loppuvuodesta 2017 Bloomberg raportoi, että Apple on tutkinut laitteen käyttöä muun muassa kosketuspaneeliohjauksella, Siri-ääniohjauksella sekä päällä tehtävillä liikkeillä, mutta mitään lopullisia päätöksiä ei vielä tuolloin oltu tehty. Sovelluksista on tutkittu ja kokeiltu muun muassa karttoja, viestintää, virtuaalisia tapaamishuoneita sekä 360 asteen videotoistoa. Lasit voisivat saada oman App Store -sovelluskauppansa.