Google Pixel 4 XL:n design paljastui mallinnoskuvissa – varustettu kolmella takakameralla

Googlen odotetaan tänäkin vuonna julkistavan uuden huippupuhelimensa kahtena erikokoisena versiona, Pixel 4 ja Pixel 4 XL.

Nyt vuotaja OnLeaks on yhdessä Pricebaba-sivuston kanssa julkaissut maliinnoskuvia näistä suuremmasta, Pixel 4 XL:stä.

Google teki vajaa kuukausi sitten yllätystempun ja julkaisi tuolloin alkaneiden Pixel 4 -vuotojen jälkeen Pixel 4:n takaa paljastavan kuvan – vaikka Pixel-puhelinten julkistuksen odotetaan tapahtuvan jälleen tavanomaisen aikataulun mukaan vasta lokakuussa.

Suuremman koon lisäksi Pixel 4 XL näyttäisi tulevan sisältämään yhden takakameran enemmän kuin pienempi Pixel 4, sillä nyt Pixel 4 XL:n mallinnoksissa takana osana neliömäistä kamera-aluetta nähdään kolme kameraa. Kolmas kamera voi olla joko 3D ToF -syvyyskamera pääkameran ja myös Pixel 4:stä löytyvän telekameran lisäksi. Google on joka tapauksessa kasvattamassa kameramäärää, kun aiemmissa Pixel-puhelimissa on ollut vain yksi takakamera.

Google Pixel 4 XL. OnLeaksin yhdessä PriceBaban julkaisema mallinnos.
Google Pixel 4 XL. OnLeaksin yhdessä PriceBaban julkaisema mallinnos.

Huhujen mukaan Pixel 4 -puhelimet tulevat olemaan lisäksi edelleen varustettu Pixel 3 -puhelinten tavoin myös spektrianturilla.

OnLeaksin mukaan Pixel 4 XL:n mitat ovat 160,4 x 75,2 x 8,2 millimetriä ja näytön koko noin 6,25 tuumaa.

9to5Google-sivusto on aiemmin raportoinut, että Pixel 4 -puhelimiin olisi tulossa Googlen Project Soli -piiri. Jo vuonna 2015 esitellyssä Soli-projektissa Google on kehittänyt eleohjausta, jossa käden ja sormien pienet liikkeet laitteen edessä voitaisiin tunnistaa ja niitä käyttää laitteen ohjaamiseen. Liikkeet tunnistetaan pienikokoisella tutka-anturilla. xda-developers-sivusto on myös löytänyt tulevan Android Q -käyttöjärjestelmän testiversiosta viitteitä uuteen Aware-anturiin, joka voi liittyä Project Soliin. Osa asetuksista esitetään vain, jos laitteessa on tällainen Aware-anturi. Eleohjauksella voisi ilmeisesti ainakin ohjata musiikin toistoa.

Uudessa Pixel 4 XL -mallinnoksessa nähdään näytön yläpuolella leveä reunus, jossa puhelinkuulokkeen vasemmalle puolelle on sijoitettu kaksi kameraa sekä kaksi lisäanturia. Aiempien huhujen mukaan Pixel 4 -puhelimista löytyisi edestä viisi ”kuvaamiskomponenttia”, joista osaa käytettäisiin ilmeisesti esimerkiksi Applen iPhone X -sarjan puhelimista tutun edistyneen, mahdollisesti myös Pixelissä infrapunalaseria hyödyntävän kasvojentunnistuksen toteuttamiseen. Toisaalta kyse voi olla myös Soliin liittyvistä antureista.

Sormenjälkilukijaa ei Pixel 4 -kuvissa ole nähty, joten se sijaitsee joko näytön alla tai sitten Google luottaa pelkkään kasvojentunnistukseen.

Pixel 4 -puhelimiin odotetaan Qualcommin tehokkainta Snapdragon 855 -järjestelmäpiiriä mutta muuten yksityiskohdat teknisistä uudistuksista ovat vielä edellä esitetyn ohella vain arvailujen varassa.

Google Pixel 4 XL. OnLeaksin yhdessä PriceBaban julkaisema mallinnos.
Google Pixel 4 XL. OnLeaksin yhdessä PriceBaban julkaisema mallinnos.
Pixel 4 -älypuhelin Googlen julkaisemassa kuvassa.
Pixel 4 -älypuhelin Googlen julkaisemassa kuvassa.