Video: Tässä Toyotassa on maailman tehokkaimmin toimiva moottori

Toyota on tehnyt Priuksen kanssa pioneerityötä hybriditekniikan läpimurtamiseksi. Kolmen sukupolven aikana Priuksia on myyty miljoonia kappaleita, joskin myynti on ollut hiipumaan päin. Frankfurtin autonäyttelyssä esillä oleva neljäs sukupolvi joutuukin nyt todelliseen tulikasteeseen.

Kilpailu on myös hybridien keskuudessa todella kovaa, vaihtoehtoja käy olemaan sen verran paljon. Uuden modulaarisen pohjalevyn myötä Prius on kasvanut pituutta noin kuudella sentillä, ja leveyttäkin on tullut lisää 1,5 senttiä. Korkeudesta on sen sijaan viilattu pois kaksi senttiä, eli auto on entistäkin sukkulamaisempi. Matkustamossa on kuitenkin enemmän tilaa kuin ennen ja myös tavaratila on kasvanut. Ja kasvaneista mitoista huolimatta Prius on noin 50 kiloa edeltäjäänsä kevyempi.

Sähkömoottorit toimivat selvästi polttomoottoria paremmalla hyötysuhteella, joka tekee hybrideistä taloudellisia. Toyota on kuitenkin panostanut myös polttomoottorin kehitykseen, jonka hyötysuhteen se kertoo olevan nyt yli 40 prosenttia. Se tarkoittaa maailman tehokkaimmin toimivaa moottoria. Toyotan mukaan ajohauskuuteen on myös panostettu, mutta se ei taida riittää kisassa urheilullisempia eli saksalaisia hybrideitä vastaan.

– Odotukset on kovat tähän Priuksen neljänteen sukupolveen. Siinä esitellään Toyotan seuraavan sukupolven hybriiditekniikkaa. Prius tulee jatkossakin olemaan se keihäänkärki, jolla tuodaane esille konkreettiset, isot askeleet, joita Toyotan hybridipuolella saadaan aikaiseksi, Toyotan Suomen PR Manager Kalle Kalaja kommentoi Teknaville.