Valtiolta jatkoa romutuspalkkiokampanjalle – ensi vuodelle budjetoitu 8 miljoonaa euroa

Suomen autokanta on tunnetusti vanha. Tästä seuraa ongelmia muun muassa päästöjen ja turvallisuuden näkökulmasta. Autokaupan iloksi valtio onkin budjettiriihessään päättänyt myöntää romutuspalkkiokampanjaa varten ensi vuodelle 8 miljoonaa euroa.

Romutuspalkkiokampanjaa kokeiltiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2015 erittäin onnistuneesti. Aluksi kolmen miljoonan euron budjetilla lähdettyyn kokeiluun myönnettiin lisärahoitusta jo määräajan puolivälissä, sillä kampanjan suosio yllätti kaikki. Kokonaissummana ensi vuoden kampanjassa puhutaan siis vastaavasta summasta.

Vuonna 2015 kampanjaehtona oli viedä vähintään 10 vuoden ikään ehtinyt auto kierrätykseen, minkä jälkeen uuden vähäpäästöisen auton hankintaan kuluttaja sai tukea 1 500 euroa. Vähäpäästöisyyden rajana kampanjassa oli 120 g/km CO2-päästöt. Kampanjan seurauksena kierrätykseen päätyi huomattavasti normaalia enemmän autoja, minkä lisäksi tuotujen autojen keski-ikä laski.

Romutuspalkkiokampanjalla on merkitystä myös isommassa mittakaavassa. Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan 3-4 vuoden välein vuoteen 2030 asti kampanjaa toistamalla autokannan kokonaispäästöjä saataisiin pienennettyä noin 100 000 miljoonalla tonnilla vuoden 2030 tasolla. Keskimäärin jokaisen romutuspalkkiolla hankitun auton on arvioitu vähentävän hiilidioksidipäästöjä noin 400 kilolla vuodessa. Pelkkien ympäristö ja turvallisuusvaikutusten lisäksi kampanja oli tuottoisa myös valtiolle. Vuoden 2015 kokeilun seurauksena valtion kassaan kertyi verotuloja auto- ja arvonlisäverojen muodossa ylimääräiset 17 miljoonaa.

Teknavin tv-ohjelma palaa jälleen ruutuun! Uudet 14. tuotantokauden jaksot alkavat maanantaina 18.9. klo 22.35 MTV3-kanavalla.