Tällä uudella autolla olisit voinut tehdä mukavan tilin

Erikoisautojen markkinat käyvät tällä hetkellä kuumina. Pitkien toimitusaikojen seurauksena uusien autojen hinnat ovat lähteneet jyrkkään nousukiitoon maailmalla. 

Esimerkiksi hiljattain lanseeratun Porsche 991 GT3 RS:n ennakkotilaamisella on voinut tehdä sievoisen tilin. Auton listahinta Saksassa on 181000 euroa ja ajamattomista autoista pyydetään jo halvimmillaankin 250000 euron pyyntihintaa. Kovan kysynnän takia toimitusajat ovat venähtäneet suositulla mallilla lähes vuoden mittaiseksi, mikä on mahdollistanut jobbareille hyvän tilintekomahdollisuuden.

Vielä sievoisemman tilin olisi voinut tehdä Ferrarin huippumalli La Ferrrarilla. Sen listahinta oli markkinoille tullessaan noin 1,7 miljoonaa euroa. Nyt ajamattomista autoista pyydetään jopa 3 miljoonaa euroa. Suurta hinnannousua selittää osittain se, että autoja valmistetaan ainoastaan 499 kappaletta.

Kuka siis vielä väittää, ettei autokaupalla ole mahdollista tehdä kunnon tiliä.