Tässä on kaikkien aikojen nopein Skoda Octavia

Skoda Octavia on pitänyt tänä vuonna Suomen myydyimmän auton titteliä itsellään. Se ei ole varsinaisesti iso yllätys, kun ottaa huomioon kuinka menestyksekäs malli on Suomessa ollut. Sen sijaan Octavia RS -mallin suosio on lyönyt ällikällä jopa maahantuojan. Kolmannen sukupolven mallia on myyty peräti 2500 kappaletta. Tämä tarkoittaa sitä, että joka viides uusi Octavia on malliston tehokkain RS.

Nyt mallin yläpuolelle lanseerattiin vieläkin tehokkaampi RS 230, joka tuottaa nimensä mukaisesti 230 hevosvoimaa. Kyseessä on sama 2-litrainen turbomoottori kuin aiemminkin, mutta turboruuvia kiristämällä tehoa on saatu nostettua 20 hevosvoimalla. Lisätehon myötä auto on saanut sähkö-mekaanisen lukon, jonka ansiosta etutassut pysyvät paremmin tiessä. Nelivetoa autosta ei ole saatavilla.

Ulkoisesti piristetyn version tunnistaa mm. isoista 19-tuumaisista vanteista, tummaksi maalatuista peilin kuorista ja uudistetusta maskista. Myös RS-logoa on hieman suurennettu, ettei kenellekään jää epäselväksi mistä autossa on kyse.

Tunnepuolen kannalta tärkeä uudistus on vakiona tuleva sporttiputkisto, joka kajauttaa ilmoille tuhdit saundit. Sisälle mukavuutta on tuotu nahkaverhoilluilla sporttipenkeillä, joissa on sähkösäätö. Mainitsemisen arvoista on myös Performance Mode Selection -ajotilanvalitsin, joka vaikuttaa ohjaukseen, vaihteistoon ja äänimaailmaan.

Kaikkien aikojen nopein Octavia RS 230 spurttaa satasen vauhtiin 6,7 sekunnissa ja saavuttaa 250 km/h huippunopeuden. Hinnat alkavat 36 907 eurosta.