Salakuvat: Lähes maskiton E-sarjalainen - markkinoille keväällä 2016

Mercedes pamauttaa tärkeimmän uutuutensa peliin heti alkuvuodesta. Esittelyvuorossa on luonnollisesti uusi E-sarjalainen.

Kolmen saksalaisen premium-merkin välillä käydään jatkuvaa kädenvääntöä monessa luokassa. Mercedes esittelee äärimmäisen tärkeän uuden E-sarjalaisensa ensi vuoden alkupuolella ja haluaa nostaa tällä kyseisen luokan rimaa. Kyseessä on tärkeä malli sekä myyntimäärällisesti että kasvun kannalta. Uutuudesta on tulossa Kiinan markkinoille myöhemmin myös erillinen pitkän akselivälin malli, jota tarvitaan kyseisillä markkinoilla kasvaakseen.

Uusi E-sarjalainen muistuttaa ulkonäöllisesti paljon Mercedeksen lippulaiva S-sarjaa. Pyöreät muodot keulassa ja perässä sekä pitkälle kaartuvat pokkaukset luovat aiempaa elegantimpaa tunnelmaa. Uutuus tullaan teknisessä mielessä asemoimaan jopa S-sarjalaisen yläpuolelle, koska se pakataan täyteen Daimlerin viimeisintä osaamista turvallisuustekniikan osalta.

Avustinjärjestelmät tulevat olemaan aikaisempaa pitemmälle automatisoituja. Esimerkiksi vakionopeudensäädin sopeuttaa ajonopeuden liikennemerkkiavustimelta tulleiden tietojen mukaiseksi. Poikittaisliikenteen huomioimiseksi stereokameratekniikkaa on edelleen kehitetty ja kirsikkana kakun päällä auto voi suorittaa myös automaattisesti vaaratilanteessa hätäväistön. Mercedes onkin epävirallisesti jo nimittänyt tulevaa E-sarjalaista maailman turvallisimmaksi autoksi.

Moottoreiden osalta Mercedes-Benz menee luonnollisesti taloudellisempaan suuntaan. Tarjolle tulee perinteistä tekniikkaa edustavia neljä-, kuusi- ja kahdeksansylinterisiä moottorivaihtoehtoja, joiden lisäksi mallistoon tulee myös pistokehybridi.