Qashqai rikkoo ennätyksiä – eniten valmistettu Nissan Euroopassa

Nissan esitteli vuonna 2006 crossover-luokan suosikkina jo vuosia pysyneen Qashqain. Toinen sukupolvi esiteltiin reilu kaksi vuotta sitten ja se on jatkanut edeltäjän viitoittamalla menestysuralla. Qashqai nousi helmikuussa Nissanin kaikkien aikojen eniten valmistetuksi malliksi Euroopassa.

Nissan valmistaa Qashqaita Iso-Britanniassa Sunderlandin tehtaalla. Kyseisen tehtaan aikaisempaa tuotantoennätystä piti hallussaan vuosina 1992-2010 siellä valmistettu Nissan Micra, jonka kokonaistuotanto asettui 2 368 704 autoon. Helmikuun lopussa Sunderlandin tehtaalta oli rullannut ulos uuteen ennätykseen oikeuttavat 2 398 134 Nissan Qashqaita. Mikään auto ei ole saavuttanut Isossa-Britanniassa kahden miljoonan valmistetun auton rajaa yhtä nopeasti kuin Qashqai. Tällä hetkellä Euroopan markkinoille tulevat Micrat valmistetaan Nissanin Intian tehtaalla.

Qashqai on Nissanin myydyin malli Euroopassa, ja mallin kysyntä on edellyttänyt Sunderlandin tehtaan ympärivuorokautista tuotantoa vuodesta 2010 lähtien. Sunderlandissa valmistuu uusi Qashqai tällä hetkellä 62 sekunnin välein, ja tämän ansiosta Sunderlandin tehdas on noussut Iso-Britannian suurimmaksi autotehtaaksi.

Kuva: Nissan