Uusi Audi A6 vakuuttaa edustusauton elkein

Katumaasturien suosion kasvusta huolimatta perinteisille sedaneille riittää kysyntää. Etenkin premium-valmistajien keskuudessa isot sedanit ovat niin sanotusti peruskauraa.

Nyt Genevessä esitelty uusi Audi A6 jatkaa vuoden sisällä esiteltyjen A8:n ja A7:n viitoittamalla linjalla. Uuden muotoilutyylin mukaisesti A6 on saanut ulkonäköönsä hieman lisää särmää. Keulaa hallitsee Audille tuttuun tyyliin iso maski, ja sisälaidoistaan madalletut ajovalot antavat keulalle aggressiivista ilmettä. Perässä korostetaan isompien sisarien tavoin leveyttä korostavia vaakalinjoja. Mittojen osalta eniten kasvua on tullut leveyteen (+12 mm), pituuden (+7 mm) ja korkeuden (+2 mm) kasvun ollessa maltillisempaa.

Kasvaneet mitat tuntuvat myös sisätiloissa. Edessä etenkin kasvanut leveys tekee tilasta huomattavasti avaramman. Takana on paremmin tilaa jaloille, ja valmistajan mukaan kyseessä on luokkansa tilavin auto. Tavaratila on litramääräisesti säilynyt ennallaan (530 l), mutta muoto on aiempaa leveämpi.

Ohjaamon ilmettä hallitsee uusi kahdella kosketusnäytöllä varustettu MMI-kosketusnäyttöjärjestelmä. Ylemmällä näytöllä käytetään multimediajärjestelmää ja esimerkiksi auton toimintoja, kun taas alemmalla näytöllä on korvattu perinteiset ilmastointilaitteen painikkeet ja muut mukavuusasetukset. Alempi näyttö toimii myös kirjoitusalustana navigointia käytettäessä. Mittaristoksi on tarjolla kattavamman MMI navgointi plus -järjestelmän yhteydessä 12,3-tuumaisella näytöllä toteutettu virtuaalinen mittaristo.

Tekniikan osalta A6 noudattaa isompien sisarien esimerkkiä. Alussa tarjolle tulee uudet 3,0-litraiset V6-moottorit, joista bensiinikäyttöinen TFSI tarjoaa 250 kW:n tehon (340 hv) ja 500 Nm:n väännön. TDI-dieselmoottori puolestaa potkii 210 kW:n (286 hv) verran ja vääntöä löytyy 620 Nm. Bensakoneen yhteydessä käytetään 7-portaista kaksoiskytkinvaihteistoa ja dieselin yhteydessä 8-portaista perinteistä automaattia. Molempien moottorien yhteydessä voima välitetään kaikille neljälle pyörälle. Molemmat moottorit ovat myös varustettu kevythybridijärjestelmällä, mikä käytännössä tarkoittaa kaksisuuntaisesti toimivaa laturin ja startin yhdistelmää. Järjestelmän yhteydessä on erillinen akusta, joka huolehtii auton sähköjärjestelmien toiminnasta moottorin ollessa sammutettuna tietyissä ajotilanteissa. Polttomoottorin sammuttaminen on mahdollista auton rullatessa nopeusvälillä 55-160 km/h, ja start-stop-järjestelmä voi aktivoitua 22 km/h nopeudessa. Vaikka järjestelmä ei mahdollista ajamista pelkällä sähköllä, lupaa valmistaja polttoaineenkulutuksen vähenevän 0,7 l/100 km.

Alustaksi autoon on tarjolla neljä eri vaihtoehtoa. Perinteisen teräsjousituksen rinnalla on tarjolla urheilullisempi Sport-jousitus, elektronisesti säädettävällä iskunvaimennuksella varustettu alusta, sekä mukautuva ilmajousitus. Säädettävien järjestelmien asetuksia pystyy myös hallitsemaan tuttuun tapaan Audi drive select -ajotilajärjestelmän kautta. Uutuutena A6:sta löytyy niin ikään isommista malleista tuttu nelipyöräohjaus. A7:n kokemuksiin perustuen tämän toimintaa ei käytännössä huomaa muissa tilanteissa kuin ahtaassa paikassa autoa kääntäessä.

Audi tarjoaa uuteen A6:een viimeisimmät kuljettajaa avustavat järjestelmät. Perinteisten ajon aikana avustavien järjestelmien lisäksi tarjolle on tulossa vielä toiminnallisuudeltaan lähinnä viihdettä tarjoava kauko-ohjattu älypuhelimella suoritettava pysäköinti.

Ensimmäiset uudet A6:t saadaan Suomeen kevään aikana. Hintoja ei ole vielä julkaistu.

Kuvat: Mikko Autio

Geneven autonäyttely on avoinna yleisölle torstaista lähtien 8.3.-18.3. Lehdistö pääsee paikalle jo tiistaina 6.3. ja Teknavi raportoi suoraan paikan päältä Genevestä viikon mittaan. Teknavin löydät verkkosivujen lisäksi Facebookista, Instagramista sekä Twitteristä.