Tiedätkö, miten autosi valmistetaan?

Autotehtaat ovat melkoisia tuotantolaitoksia, ja automerkkien menestyksen pohja rakennetaan jo tuotantolinjalla.

Harva meistä pääsee käymään autotehtaassa, mutta nyt se on mahdollista netin välityksellä. Fiat Chrysler Automobilen eli FCA:n Italian Melfissä sijaitseva tehdas on avannut nyt ovensa kaikille kävijöille – siis virtuaalisesti.

Googlen katunäkymän avulla pääsee sisälle tehtaaseen, jonka tuotannosta on rakennettu lähes 4 000 valokuvan avulla 327 panoraamanäkymää. Näiden lisäksi tuotantoon pääsee perehtymään videoiden kautta.

Vuonna 1993 avattua tehdasta on modernoitu vahvasti Fiat 500X:n ja Jeep Renegaden valmistusta varten. Tuotantolinja joustaa nykytyyliin, ja valmistus on automatisoitu niin pitkälle kuin se on mahdollsta. Työntekijöitä tehtaassa on 8 000, ja he työskentelevät kolmessa vuorossa. Heitä auttaa vielä noin tuhat robottia. Tuotannon tehokkuudessa ja laadun valvonnassa robotit ovat parhaimmillaan.

Henry Ford mullisti autojen valmistuksen ottamalla käyttöön liukuhihnan Fordin T-mallin tehtaalla Michiganissa joulukuussa 1913. Japanilaiset toivat oman osaamisensa autoteollisuuteen toisen maailmansodan jälkeen, kun Eiji Toyoda ja Taichi Ohno modernisoivat Toyotan tuotannon.

Saksalaiset tunnetaan insinööritaidostaan, ja he ovat tuoreella modulaarisella valmistuksellaan tuoneet tuotannon joustavuuden ja tehokkuuden nykyautoilta vaadittavalle tasolle. Toyota on ilmoittanut puolestaan ottavansa vastaavan modulaarisen valmistuksen käyttöön omilla tehtaillaan.

Tämän vuosikymmenen aikana autotehtaissa läpikäytävät muutokset pohjustavat tuotannon tehokkuudeen, joka vaikuttaa suoraan sekä tuotteiden laatuun että hintaan. Ja juuri nämä tekijät ratkaisevat pitkälti menestymisen mahdollisuudet.

Melhin tehtaalle pääset käymään tästä.