Tänään tv:ssä: Juha Kankkunen ja Markku Alén rallin B-ryhmän pauloissa – "Voimaa oli niin paljon, ettei kaikkea voinut käyttää"

Teknavin 17. tv-kauden kuudennessa jaksossa testataan uusi Citroen C5 Aircross, hypätään rallikuski Teemu Sunisen Fordin kyytiin ja palataan ikimuistoisiin rallin B-ryhmän aikoihin Juha Kankkusen ja Markku Alénin seurassa.

Teknavin vauhtikaksikko matkustaa illan jaksossa Kuusamoon hiljattain 60 vuotta täyttäneen rallin nelinkertaisen maailmanmestarin Juha Kankkusen vieraaksi. Takkatulen ääressä puhe kääntyy nopeasti rallin kultavuosiin, eikä kahden legendan kohtaamisesta tarinoita puutu.

– Kyllä mä sut muistan ihan pikkupojasta asti, kun olin penkalla katsomassa Jyväskylän suurajoja, Kankkunen heittää entiselle kilpakumppanilleen ja tallikaverilleen.

Yksi ajanjakso on ylitse muiden rallilegendojen muisteluissa. Vuonna 1986 dramaattisten vaiheiden jälkeen päättyneen B-ryhmän hurjat ralliautot herättävät edelleen kunnioitusta.

– Olihan vanha B-ryhmä mieletön ajaa, Alén toteaa huipputehokkaista ja erittäin kevyistä ralliohjuksista.

B-ryhmän viimeisellä kaudella Alénin ajokkina oli yli 500-hevosvoimainen Lancia Delta S4. Maailmanmestaruuden erikoisen tapahtumaketjun seurauksena voittaneen Kankkusen työkaluna toimi puolestaan Peugeot 205 T16.

– Voimaa oli niin paljon, ettei kaikkea voinut käyttää. Ei renkaat riittäneet, piti taktikoida, Kankkunen kertoo.

Jaksossa tavataan myös yksi maamme tämänhetkisistä rallitähdistä. Teemu Sunisen työkalu rallin MM-sarjassa on Ford Fiesta WRC, mutta kisojen ulkopuolella matkat taittuvat Focuksella. Teknavin toimittaja Mia Pelttari hyppää Sunisen kyytiin ja selvittää, minkälainen on rallikuskin autominä vapaa-ajalla.

Citroen on viime vuosina liputtanut rohkean muotoilun ja ajamisen mukavuuden puolesta, eikä uusi lippulaiva tee linjaan poikkeusta. Risto Virtasen testissä on täysin uusi Citroen C5 Aircross.

Kuvat: Teknavi, Marko Mäkinen ja Mikko Autio

Lue myös:
Videospesiaali: Markku Alénin kaikki rallitestit Teknavissa

Teknavin 17. tuotantokauden kuudes jakso esitetään maanantaina 29.4. klo 22.35 MTV3-kanavalla. Uusinnat ti 30.4. klo 14.30, la 4.5. klo 01.15, su 5.5. klo 13.30 ja ma 6.5. klo 10.30 MTV3. Lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.