Renaultilta mielenkiintoinen veto – aloittaa Suomessa oman romutuskampanjansa

Suomessa heinäkuun alussa startannut romutuspalkkiokampanja osoittautui suureksi menestykseksi. Nyt Euroopan vähäpäästöisimmäksi automerkiksi valittu Renault haluaa jatkaa kampanjaa omalta osaltaan vuoden loppuun saakka.

Valtion ja autoalan tukeman romutuskampanjan ensimmäiset määrärahat kuluivat loppuun jo lokakuun aikana, minkä jälkeen valtio myönsi hankkeelle reilun lisärahoituksen. Nyt lisärahoituskin on käytetty loppuun, eikä ennen vuoden vaihdetta tähän ole tulossa valtion osalta jatkoa.

Renault haluaa kuitenkin tukea vähäpäästöisten autojen kauppaa loppuvuoden osalta omalla kampanjallaan. Maahantuoja on varannut erikseen alle 120 g/km hiilidioksidia päästäviä Clio-, Captur ja Kadjar-malleja, joihin asiakas saa alkuperäisen kampanjan tyyliin 1 500 euron hyvityksen vanhan auton romutustodistusta vastaan. Tähän asti Renault on pärjännyt hyvin kampanjassa, ja sen markkinaosuus romutustodistusten kautta myydyistä autoista on ollut lähes kuusi prosenttia.