Kova pähkinä BMW:lle ja Audille – ensituntuma uuteen E-sarjan Mercedekseen

Mercedeksen uusi E-luokka nostaa businessluokan tason jo lähemmäs ykkösluokkaa. Yksi auton mielenkiintoisimmista teknisistä uudistuksista koskee dieselmoottoreita.

Suomeen kevät 2016
Hinta avoinna

E-luokan historia kantaa 10 sukupolvea, aina vuoteen 1947. Ensin oli 170V, mutta moderni aikakausi alkoi wasta W120:n itsekantavan korin myötä vuonna 1953. Siitä lähtien E on ollut mittatikku muille. Ei siis ihme, että E-luokka on juuri se auto, joka on määritellyt ”yritysauton” mielikuvaa jo kauemmin kuin kukaan viitsii enää edes muistella.

E-luokka on myös monipuolinen, sen mallisto on laajempi kuin kenelläkään kilpailijalla. Sedanin ja farmarin lisäksi tarjolla on myös lukuisia coupéversioita sekä avomalli.

Panokset Eemelin uudistamisessa ovat siis äärettömän kovat. Siksi Mercedes panostaa uudistuksiin todella laajalla rintamalla: uusien varusteiden ja moottoreiden sekä parantuneen mukavuuden avulla Mercedes haluaa säilyttää johtajan asemansa.

Olemme ensikoeajolla, mutta ratin taakse meillä ei ole vielä asiaa. Kuskin paikalla istuu Daimlerin teknisestä tuotekehityksestä vastaava johtaja ja hallituksen jäsen Thomas Weber. Kuka olisikaan parempi mies selittämään meille uuden E-luokan saloja…

E-luokan mitat ja sen myötä myös mittasuhteet ovat muuttuneet aavistuksen. Akseliväli on kasvanut 65 milliä eli se hätyyttelee jo kolmen metrin rajaa (2 939 mm). Auton pituus on venähtänyt 43 milliä eli se on puolestaan entistä lähempänä viiden metrin rajaa (4 923 mm). Kasvaneet mitat tuntuvat heti sisätiloissa, ja etenkin takamatkustajien oleskelumukavuutena. Tämä ilahduttanee jatkossa monia taksissa matkaavia. Kori on myös erittäin linjakas, ilmanvastuskerroinkin on todella alhainen 0,23.

Kuskin paikalta katsottuna näkymä on yhtä aikaa moderni ja klassinen. Tyyli on hyvin lähellä S-luokkaa. Kojelautaa hallitsee kaksi isoa 12,3-tuumaista näyttöä; toinen niistä ajaa mittariston virkaa kun toisesta voidaan hallita auton lukuisia hyöty-, turva- ja viihdejärjestelmiä. Laatuvaikutelma on upea, ja myös tunnelmaan on panostettu. Tämä korostuu etenkin illalla, kun auton LED-valoilla luotu sisävalaistus pääsee vapaasti hohtamaan. Värivaihtoehtoja on yhteensä 64.

Viihtyminen on tärkeää, sillä autojen ohjaamoista on tullut monimutkaisia ympäristöjä. Hyvin varustelluissa autoissa on nykyään niin paljon ominaisuuksia, että niiden käyttö ei ole aina aivan mutkatonta. Mercedeksen turvallisuuspainotteisen filosofian mukaisesti kuljettajan käsien olisi hyvä olla niin tiukasti ratissa kuin mahdollista. Siksi kaikkia tärkeimpiä ja suoraan ajoon vaikuttavia järjestelmiä voi hallita suoraan ohjauspyörän kytkimiltä.

Kun ohjaamo on käyty Weberin kanssa läpi, on aika kurkata konepellin alle. Siellä majailee uusi nelisylinterinen dieselmoottori, tässä tapauksessa 220d:tä kuljettava 195-hevosvoimainen versio. Weber on innoissaan moottorista. Moottorin tasaiseen käyntiin ja päästöjen alentamiseen on panostettu valtavasti. Moottorille ilmoitettu EU-kulutus on 3,9 litraa sadalla kilometrillä.

Tien päällä tuotekehitysjohtajan puheet konkretisoituvat nopeasti. Kone käy selvästi nätimmin kuin vanha 204-hevosvoimainen versio. Moottori pitää myös selvästi vähemmän melua itsestään. Mahtava 400 newtonmetrin vääntö antaa kuskin kaasujalan alle joustavasti ja lähes loputtomasti voimaa.

Moottori on myös kevyt. Sen keventämiseksi moottorin rakenteissa on entistä enemmän alumiinia. Myös moottorin rakenteissa on paljon uutta, voidaan puhua jopa pienimuotoisesta vallankumouksesta. Kaikki pakokaasujen jälkikäsittelyyn liittyvä tekniikka on sijoitettu sylinterinkanteen.

Kulutuslukemiin ja päästöihin vaikutetaan myös vaihteistolla. Dieselin jatkeena on aina 9-portainen automaattivaihteisto. Moottori toimii sen ansiosta entistä useammin sen ihanteellisella toiminta-alueella. Mahtava alavääntö mahdollistaa myös tasakaasulla ajon todella alhaisella kierrosluvulla, kierroslukumittarin neula pysyy melko vakaasti noin tuhannen kierroksen tuntumassa. Pelkääjän paikalta koettuna vaihteisto myös toimii entistä nopeammin ja sulavammin.

Lopuksi on aika keskittyä vielä oleelliseen eli matkustusmukavuuteen. Testiautossa on uutena varusteena S-luokasta tuttu Air Body Control -järjestelmä, jonka avulla kuskilla on melko laajat säätömahdollisuudet mukavuuspainotteisen matka-ajon ja dynaamisemman ajokokemuksen välillä. Tiukemmissa mutkissa jousitus myös estää korin kallisteluja yllättävänkin tehokkaasti.

Air Body Control on upea varuste, mutta sen suosion ratkaisee loppupeleissä hinta. Ja se ei ole vielä tiedossa. On myös mielenkiintoista kokeilla myöhemmin varsinaisella koeajolla, miltä Eemeli tuntuu vakiovarusteena olevilla teräsjousilla – tai edes normaalilla ilmajousituksella varustettuna.

Jousituksen lisäksi ajettavuuteen voi vaikuttaa myös neljällä auton luonteeseen vaikuttavalla ja esivalitulla ajo-ohjelmalla. Ne ovat mukavuuspainotteinen (comfort), taloudellinen (eco), urheilullinen (sport) ja vielä urheilullisempi (sport+). Näiden asetuksia voi myös säätää yksilöllisesti oman maun mukaan.

Kaikkien muutosten ansiosta uusi E-luokka tarjoaa paitsi entistä mukavamman myös niin haluttaessa entistä dynaamisemman ajokokemuksen. Jälkimmäisessä auttaa auton selvästi alentunut paino.

Sekä Audi että BMW ovat myös uudistamassa lähiaikoina omat businesslimusiininsa. Ensivaikutelman perusteella E-luokka on erittäin kova pähkinä heille purtavaksi.