Kylmät tyypit: Uusi Land Rover Defender tarjoaa maastoon sopivaa hienostelua

Land Rover esitteli viime vuonna täysin uuden version legendaarisesta Defender-maastoautosta. Pääsimme ottamaan kylmät tyypit ensimmäistä kertaa Suomessa vierailulla olevasta uutuudesta.

Hinta alkaen 87 366 €

Vain nimi on entisellään. Näin voi kuvailla uuden Land Rover Defenderin muutosta suorastaan legendaariseen edeltäjäänsä verrattuna. Mallinimenä Defender tuli mukaan vasta vuonna 1983, mutta perusrakenteeltaan hyvin pitkälti yhtenevä vuoteen 2016 saakka valmistettu tuote nähtiin jo 1948 nimellä Land Rover series I. Toki vuosikymmenien aikana auto on muuttunut käytännössä täysin, mutta perustat pysyivät yllättävän pitkälti ennallaan.

Kuvan Land Rover Defender 110 edustaa viimeisiä vanhoja tehtaalta ulos rullanneita yksilöitä.

Pääsimme ensimmäisen kerran tutustumaan tähän uutuuteen sen ensiesittelyn yhteydessä Frankfurtin autonäyttelyssä syksyllä 2019. Kuten autonäyttelyissä yleensä, myös tällä kertaa tutustuminen jäi varsin pikaiseksi istahdukseksi ja kuvien ottamiseksi. Onneksemme pääsimme tutustumaan rauhassa tällä hetkellä Suomessa esittelykiertueella olevaan autoon.

Massiivinen ja monipuolisesti varusteltavissa

Uusi Defender on varsin massiivinen ilmestys. Autolla on leveyttä muutaman millin yli kaksi metriä ja 110-nimellä kulkevan viisiovisen version kokonaispituus vakiona takaovessa olevan varapyörän kanssa on hieman yli viisi metriä. Akselivälikin on venynyt yli 3,02 metriin. Myöhemmin markkinoille tulevan lyhyemmän korimallin kaksi viimeistä mittaa ovat hieman alle 4,6 ja vajaa 2,6 metriä. Kuvissa oleva auto saattaa näyttää hämmästyttävän matalalta, mutta se johtuu vain ilmajousituksesta. Jousituksen ala-asento on 40 millimetriä peruskorkeutta matalammalla autoon nousemisen ja lastaamisen helpottamiseksi. Maastoasetus nostaa koria perusasetuksesta 75 millimetriä, mutta tämän lisäksi todella haastaviin paikkoihin on tarjolla vielä 70 millimetrin lisäkorotus. Parhaimmillaan maavaraa on tarjolla noin 36 senttiä ja kahluusyvyydeksi kirjataan 90 senttiä. Riittänee useimpiin tarpeisiin.

Esittelykiertueella oleva auto oli varsin kattavasti varusteltu. Useimmat ulkonäön mausteet tulevat mukaan Explorer Pack – nimisessä varustepaketissa, joka pitää sisällään muun muassa kuljettajan puolen A-pilarista löytyvän korotetun ilmanoton, 132 kilon ajonaikaisen kantavuuden tarjoavan kattotelineen, tikkaat katolle, säilytyslaatikko apukuljettajan puolelle, astinpinnat konepeltiin ja pyöränkaarien lisäsuojauksen. Tämän lisäksi tarjolla on Adventure Pack, Country Pack sekä Urban Pack. Kokonaisuudessaan uuden Defenderin varustelumahdollisuudet ovat erittäin kattavat.

Sisältä löytyy tilaa ja tyyliä

Jos on ulkonäkö muuttunut, niin sisällä on tarjolla vielä suurempi yllätys. Muotoilussa ja viimeistelyssä on havaittavissa karskia tyyliä, vaikka esittelyauto onkin ladattu täyteen hienoja materiaaleja. Ovista ja keskikonsolista löytyvät ruuvien kannat ovat osa tarkkaan harkittuja yksityiskohtia. Kuljettajan paikalla ergonomia on hyvällä tasolla ja edestä löytyvä näkymä voisi olla mistä tahansa luksusmaasturista. 12,3-tuumainen näytöllä toteutettu mittaristo noudattaa samaa tyyliä konsernin muiden tuotteiden kanssa. Keskikonsolista löytyy täysin uusitulla käyttöliittymällä löytyvä multimediajärjestelmä nimeltään Pivi Pro, jota käytetään 10-tuumaisen näytön kautta. Ensituntuman perusteella käyttöliittymä on huomattavasti konsernin aiempia tuotteita selkeämpi ja myös nopempi käyttää. Tämä järjestelmä tullaan näkemään myöhemmin myös muissa konsernin tuotteissa.

Nykyaikaisen tunnelman lisäksi ohjaamossa on miellyttävän paljon säilytystilaa. Hyvin varusteltu esittely-yksilö tarjoaa myös keskikonsolin jääkaapin seikkailujuomien kylmänä pitämiseen. Tämän lisäksi etumatkustajien väliin on tarjolla avonaisempi lokerikko, mutta myös kolmas istuinpaikka. Uusi Defender on siis tällä hetkellä tarjolla viisi-, kuusi- tai seitsemänpaikkaisena.

Toisen istuinrivin mukavuus jopa yllättää. Istuin sijaitsee sen verran korkealla, että reisituki on aikuisellekin riittävä. Tämän suhteen Defender vetää pidemmän korren mukavuudessa jopa Discoveryyn verrattuna, jonka takapenkki on epämiellyttävän lähellä lattiaa. Leveyden puolesta taakse mahtuu myös kolme aikuista. Lisäksi istuinta pystyy liikuttamaan pituussuunnassa ja selkänojan kaltevuutta voi säätää. Näiden säätömahdollisuuksien turvin myös kolmannen rivin istuinpaikoista saa hetkellisesti myös aikuisille käyttökelpoiset.

Kaikinpuolin riittävien tilojen ja kiitettävän muunneltavuuden lisäksi Defenderissä on huomioitu nykyajan tarpeet. Jokaiselta istuinriviltä löytyy USB-paikkoja ja 12-voltin pistokkeita, joten kaikki virtaa tarvittavat laitteet saadaan varmasti ladattua matkan aikana. Näiden lisäksi tavaratilasta löytyy normaali virtapistoke.

Tavaratilaa uusi Defender tarjoaa viisipaikkaisena versiona perusmuodossaan 857 litraa ja keskimmäinen paikka kaadettuna 1 946 litraa. Jos auto on varustettu lisävarusteisella kolmannella rivillä, ovat vastaavat luvut 743 ja 1 826 litraa. Kun kaikki seitsemän paikkaa ovat käytössä, jää tarvaratilaa 160 litraa.

Luvassa pakettiauto ja pistokehybridi

Uuden Land Rover Defenderin ennakkomyynti on käynnistetty 110-korimallilla. Hinnastosta löytyy kaksi dieseliä sekä kaksi bensiinivaihtoehtoa. Kaikkien mallien nimissä luvulla ilmaistaan mallin teho hevosvoimissa. Hinnasto alkaa D200-mallimerkinnällä kulkevasta dieselistä (147 kW / 430 Nm), jonka hintalappuun kirjoitetaan 87 366 euroa. Tehokkaampi D240 (176 kW / 430 Nm) lähtee edullisimmillaan matkaan 94 187 eurolla. Bensakoneiden valikoima alkaa P300-mallista (221 kW / 400 Nm) hintaan 100 145 euroa. Malliston lippulaivan paikalta löytyy P400 MHEV (294 kW / 550 Nm), joka on varustettu kevythybriditekniikkaa sisältävällä uudella 3,0-litraisella rivikuutosella. Tämä malli lähtee edullisimmallaan matkaan 114 259 eurolla. Näiden kaikkien mallien vetomassa on lain sallima 3 500 kiloa.

Mallisto täydentyy myöhemmin samoilla voimalinjoilla varustetulla lyhyemmällä Defender 90 -mallilla. Hintaero korimallien välillä asettunee noin 10 000 euron paikkeille. Tämän jälkeen myöhemmin kesällä ja syksyllä on luvassa vielä kaksi kenties mielenkiintoisinta täydennystä. Defender tulee tarjolle myös pakettiautona, jolloin esimerkiksi ammattikäytössä voi säästää autoveron muodossa. Hinnaston aloittavan version CO2-päästöt ovat 239 g/km ja autoveron osuus hinnasta hieman alla 31 000 euroa. Tällä päässee alkuun tiettyjen laskutoimitusten tekemisessä.

Tämän jälkeen loppuvuodesta 2020 mallisto on täydentymässä pistokkeesta ladattavalla hybridillä. Tämän tekniikkaa tulee perustumaan pitkälti jo Range Roverin hybrideissä nähtyy konstruktioon. Vetomassaksi hybridille on lupailtu 3 000 kiloa.

Uusi Defender on nähtävissä Suomessa tammikuun viimeisen viikon aikana. Näyttelyauto löytyy alkuviikosta Turun jälleenmyyjältä, ja keskiviikosta torstaihin se majailee Tampereella. Ensimmäisiä asiakasautoja odotetaan Suomeen huhti-toukokuun vaihteessa.

Kuvat: Mikko Autio

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.