Auto ja persoona: Janni Hussi kannustaa tiehyvinvointiin

Janni Hussi on mukana Shellin uusilla ajokuntosaleilla. Hussi on itse lähtenyt myös mukaan ralliurheiluun.

Janni Hussi on tullut tutuksi muun muassa fitness-urheilijana, mediapersoonana ja juontajana sekä viime vuosina myös rallin puolelta kartturina. Ensimmäisen autonsa Hussi muistaa vielä hyvin.

-Pösön 206. Vaaleanpunaiset karvanopat viuhuen painettiin Kouvolassa menemään. Wunder-baumia oli niin paljon, että päätä särki ja elämää suurempi subbari takapoksissa. Se oli aika hyvä starter kit.

Siviilikäytössä Hussii ajaa Volvon XC60 lataushybridillä. Akku riittää kotoota Sipoosta töihin Helsinkiin ja usein takaisinkin, mutta pidemmät työmatkat pääsee kätevästi bensalla. 

-Mielestäni mä olen aika rivakka, mutta varma kuski. Että mennään tehokkaasti paikasta toiseen, mutta turvallisesti ja sääntöjä noudattaen, Hussi kuvailee ajamistaan.

Mustang ajaa tiellä

Tällä kertaa Jannin oma auto oli huollossa, joten matka-autona toimi Ford Mustang GT.

-En ole ajanut aikaisemmin, mutta tämä on ollut mulla vähän sellaisella To Do -listalla, että pääsee Mustangilla ajamaan. Siis tässä on ihan mielettömän mureet äänet. Mun tekis mieli vaan pumpata koko ajan. 

Ajokuntosalit tuovat tiehyvinvointia

Janni ja Teknavin toimittaja Satu Tuomisto vierailivat Halikon Shellin uudella ajokuntosalilla. Shell-huoltoasemilla on avattu ajokuntosalit, joissa ammattikuskit pääsevät tekemään kevyttä jumppaa työpäivän välissä. Kun ajaa pitkiä päiviä, vartalo menee helposti jumiin. Pienetkin taukojumpat ja levähdykset liikunnan merkeissä tekevät hyvää ja ovat osa työhyvinvointia. Kuskeille on tarjolla Hussin opastamia lyhyitä kuntovideoita, joiden ohjauksessa voi tehdä oman taukojumpan.

Janni Hussi tiekuntosalilla

-Näitä saleja löytyy Shell-asemilta ympäri Suomea raskaan liikenteen kuljettajille. Ajokuntosaleja, joissa pääsee ottamaan taukojumpan työpäivän välissä. Se mikä näissä on kiva, niin näissä voi kuntoilla juuri sen verran, kun itsestä tuntuu hyvältä. Sen treenin ei tarvitse kestää tuntia, mutta jos vähän hakee liikettä kroppaan niin on aika paljon parempi fiilis lähteä takaisin töihin. Treenin jälkeen on myös mahdollisuus rentoutua saunassa.

Katso vinkki Jannin tiehyvinvointivideosta.

Ralliura

Viime vuosina Janni Hussi on ollut kartturina rallissa. Tie ralliauton penkille meni hieman sattuman kautta.

-Radion Aamulypsyä tehtiin ja siinä sitten jotain länkyteltiin Jaajon ja Tuukan kanssa, että ei kai ralli niin vaikeeta voi olla. Eipä aikaakaan, kun Pajarin Sami rimpautti meille sinne. “No, Janni, jos se ei ole niin vaikeaa niin lähdetkö kokeilemaan?” Siinä, kun muutama satatuhatta suomalaista oli ehtinyt mun länkytyksen jo kuulemaan, niin ei kai siinä voinut enää perääntyä. 

Janni Hussi ja Satu Tuomisto

Kartturin penkki on hyvin erilainen kuin radiojuontajan penkki. Naisen vastaanotto rallimaailmassa on ollut ristiriitainen.

-Pääsääntöisesti  vastaanotto on ollut ihan hyvä ja varsinkin sellaisilta ihmisiltä, joilla on merkitystä. Mutta kyllähän mä valehtelisin, jos mä väittäisin etteikö niitä soraääniäkin olisi. Jos tässä yrittäisi kaikkia miellyttää, niin sohvalle tässä sais jäädä makaamaan. Ja sekin varmaan olisi väärin jonkun mielestä. Että ei niitä voi ruveta liikaa kuuntelemaan

-Kyllähän mä haluan nähdä mihin rahkeet riittää rallissa. En tiedä riittääkö korkeimpaan sarjatasoon koskaan, mutta kyllähän naiset, kun ne johonkin ryhtyyn niin pystyvät aika moneen asiaan samanaikaisesti.

LUE MYÖS

Vauhtikaksikon matkatarinoita Osa 1: Jeep Grand Cherokee

Tulevaisuuden teknologiaa autoihin tehdään ohjelmistoilla

SEURAA TEKNAVIA SOSIAALISESSA MEDIASSA

Löydät meidät FacebookistaInstagramista ja YouTubesta.