Ajossa kevyesti kasvonsa pessyt iso Kissa

Jaguar on päivittänyt hieman XJ:n ilmettä ja tekniikkaa. Ajoimme elegantin ison Kissan vahvasti vääntävällä V6-dieselillä ja pidennetyllä akselivälillä.

Hinta alk. 111 493 €

Tykkäsimme

ohjaamon eleganssista

V6-dieselin voimavaroista

auton omanlaisesta tyylistä

Emme tykänneet

jousitusmukavuudessa olisi vielä vähän hiottavaa

Iso mutta siro. Kun pitkäakselivälinen XJ seisoo kadulla, on vaikea uskoa, että sen kokonaispituus on 5,26 metriä. Isoksi autoksi XJ on myös kevyt. Vaikka sen keulalla on V6-diesel, vaaka näyttää autolle edelleen selvästi alle kahden tonnin lukemaa.

Mallivuoden 2016 XJ-muutokset ovat maltillisia. Keulamaski on uusi ja entistä isompi, ja ajovalot on toteutettu nyt vakiona led-tekniikalla. Myös ajovalojen grafiikka on muuttunut.

Auton tekniikassa isoin uudistus koskee V6-dieseliä, jossa on kaksi ahdinta. Niiden avulla koneesta otetaan irti kunnioitettavat 300 hv ja 700 Nm. Kaikki voima ja teho välitetään tien pintaan pehmeästi sulavatoimisen ZF:n valmistaman 8-portaisen automaattivaihteiston välityksellä.

Voiman tunne vakuuttaa jo liikkeelle lähdettäessä. Koneen muhkea vääntö tekee isolla autolla ajamisesta todella vaivatonta. Kone on tuettu käymään todella tasaisesti, ja konehuoneesta kuuluu ohjaamoon lähinnä kuiskauksia. Dieseliksi voimalaa on todella vaikea tunnistaa. Ja hulppeista voimavaroista huolimatta Jaguar ilmoittaa auton EU-kulutukseksi erittäin maltilliset 5,7 litraa sadalla kilometrillä. Keveys auttaa tässäkin. Keveys auttaa myös mutkatiellä urheilullisen ajokokemuksen saavuttamista.

Suomalaisia XJ-ostajia ilahduttaa uusi talvikelille tehty ASPC-ajoasetus, joka helpottaa isolla takavetoisella liikkumista niillä kaikkein liukkaimmilla keleillä. V6-bensaversiothan ovat Suomessa aina nelivetoisia, ja nelisylinteristä bensakonettahan ei meillä ole hinnoiteltu lainkaan.

XJ:ssä on ajaton eleganssinsa, ja se myös eroaa sopivasti vaikkapa saksalaisista kilpakumppaneistaan. Pienellä viilauksella ilmeeseen sen ilme on nyt ajan tasalla. Isompiin muutoksiin ei ollut edes tarvetta.

Jaguar XJ V6 Diesel S LWB
Moottori 2 993 cm3, V6 tuplaturbodiesel
Teho 221 kW (300 hv) / 4 000 r/min
Vääntö 700 Nm / 2 000 r/min
0-100 km/h 6,2 s
Huippunopeus 250 km/h (rajoitettu)
EU-kulutus 5,7 l/100 km
CO2-päästöt 149 g/km
Mitat Pituus 5 255 mm, leveys 1 899 mm, korkeus 1 448 mm, akseliväli 3 157 mm
Tyhjäpaino 1 860 kg
Tavaratila 520 l