Suuri persoona, pieni sydän – koeajossa uudistettu Fiat 500

Fiat on päivittänyt Viissatasen. Retro on edelleen pop, mutta myös retroilussa on pysyttävä ajan tasalla. Tämä tarkoittaa muun muassa uutta meikkiä maskiin sekä päästöjä alentavaa tekniikkaa.

Suomeen maaliskuussa
Hinta-arvio alk. n. 14 000 €

Tykkäsimme

keulan ilme entistä arvokkaampi

runsaista personointimahdollisuuksista

alentuneesta kulutuksesta

Emme tykänneet

ajoasennosta

vanhahtavasta ja tehottomasta moottorista

heikosta ohjaustuntumasta

Onhan se edelleen söpö, mutta söpöönkin tottuu. Ja tokihan meidät autoilijat on opetettu jatkuvasti viehättymään uudistuksista. Mutta uudistusta ei kannata tehdä silti pelkän uudistumisen tähden. Fiat todistaa tämän uudistetulla Viissatasella.

Auto näyttää heti modernimmalta. Suurin muutos keulailmeessä on kolmiulotteinen maskin alahelma, eli 500:n suu on nyt selvästi erilainen kuin ennen. Maskin reunoilla on vielä kromikehyksiset sumuvalot. Muutos piristää 500:n ilmettä selvästi. Auto myös näyttää selvästi juhlavammalta kuin ennen.
Aivan uusi keksintö, ei tuo alahelma ole, koristeltu kohokuvio on samantapainen kuin mitä esimerkiksi Mercedes käyttää A-sarjassa. Uuden maskin lisäksi myös ajovalot on uusittu, Cinquecento ei katso maailma enää pyörein vaan hieman soikiomaisin silmin. Ajovalojen alla on päiväajovalot.

Takana suurin muutos näkyy uusina LED-takavaloina. Ohjaamossa ratti on uusi ja myös mittaristoa on päivitetty. Samalla myös infotainment-järjestelmää on päivitetty, kojelaudan keskellä on uusi viisituumainen kosketusnäyttö. Ruutukangasverhoilu on hauska ja trendikäs, ja sisäverhoiluun on valittavissa esimerkiksi peräti yhdeksän väriä.

Konepellin alle on saatavilla tuttu 1,2-litrainen ja 8-venttiilinen moottori, jonka CO2-päästöt jäävät nyt Eco-versiona alle 100 grammaan. Päästöt ovat pudonneet 11 grammalla saman moottorin perusversioon nähden. Tähän on päästy moottorinsammutusautomatiikaa optimoimalla, alhaisen vierinvastuksen renkailla, öljyn viskositeettiä muuttamalla sekä auton aerodynamiikkaa parantamalla.

Ecoilu on tietysti hyvä asia, mutta ajossa 500 tuntuu puhdittomalta. Moottori on kovilla heti sitä vähänkin enemmän kuormitettaessa. Vapaasti hengittävän moottorin luonne jättää myös toivomisen varaa: meno tuntuu nopeasti hieman tukkoiselta, jos kuski ei ole ajan tasalla vaihteiston kanssa. Vääntöä löytyy enimmillään nippa nappa sata newtonmetriä, ja vasta kierrosluvulla 3 000. Moderniin aikaan ei kuulu enää se, että konetta pitää huudattaa. Se ei kuulu myöskään ecoiluun. Toki Fiat valmistaa Viissatasta myös kaksipyttyisellä ja 0,9-sylinterisellä bensaturbolla, mutta se ei kuulu ainakaan toistaiseksi Suomen tuontiohjelmaan.

Jousitusmukavuudeltaan 500 on peruspehmeä tapaus, joka on kaupunkiympäristössä ja etenkin mukulakivillä vain positiivinen asia. Kaupungissa on myös kiva, että ratti pyörii kevyesti. Ohjaustuntuma on samalla vain valitettavan heikko.

Mihin uudistukset eivät valitettavasti ole vaikuttaneet ovat tavaratilan melko pieni koko sekä outo ajoasento. Kuskin penkki on yksinkertaisesti liian korkealla, eikä ratissa ole etäisyyssäätöä.

Suomeen uudistettu Viissatanen saapuu maaliskuussa. Hinnat eivät muuttune järisyttävästi nykyisestä. Eco-version uusi tekniikka aiheuttaa korostuspainetta, mutta alentuneet päästöt kompensoivat tätä.
Viissatanen on edelleen hauskan olon auto. Se on myös oiva auto tyylitietoiselle. 500:n ilmettä voi personoida todella paljon tämän hinta- ja kokoluokan autoksi.

Fiat 500 1.2 8V Eco
Moottori 1 242 cm3, 4-syl. bensa
Teho 51 kW (69 hv) / 5 550 r/min
Vääntö 102 Nm / 3 000 r/min
0-100 km/h 12,9 s
Huippunopeus 160 km/h
EU-kulutus 4,3 l/100 km
CO2-päästöt 99 g/km
Mitat Pituus 3 546 mm, leveys 1 627 mm, korkeus 1 488 mm, akseliväli 2 300 mm
Omamassa 185 kg
Tavaratila 260–340 l