Koeajossa uusi Volvo XC60 – ruotsalainen zen-elämys

Volvo XC60 on visuaalisesti ylistämisen arvoinen. Skandinaavinen minimalismi sekä rauhalliset luonnonvärit ja materiaalit saavat pulssin laskemaan. Lisäksi tämä jalosukuinen auto tulee ihan oikeasti Ruotsista.

Tykkäsimme

Muotoilusta

Laatuvaikutelmasta

Ergonomiasta

Emme tykänneet

Vaihteiston ajoittaisesti hitaudesta

Hinta alkaen 55 337 €
Koeajoauto 91 003 €

Tänä vuonna miljoonan kappaleen maailmanlaajuisen myynnin saavuttanut Volvo XC60 on ollut vuodesta 2009 Euroopan myydyin keskikokoinen premium-katumaasturi. Suomessa sitä myytiin viime vuonna 1 277 kappaletta. Malliuudistukselle asetettiin suuret odotukset, jotka näyttävät tulleen lunastetuiksi. Myynti on jatkunut tänäkin vuonna hyvänä mallivaihdoksesta huolimatta, ja tämän vuoden ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana mallia rekisteröitiin noin 30 prosenttia viime vuotta enemmän, yhteensä 1 100 kappaletta. Tämä oikeuttaa Suomen 17. myydyimmän henkilöauton titteliin. Kaikkiaan Suomen teillä liikkuu 11 649 Volvon keskikokoista katumaasturia. Lisäksi XC60 on todellakin ruotsalainen; uuden Volvon tuotanto aloitettiin huhtikuussa Torslandan tehtaalla Göteborgissa, missä valmistetaan myös Suomeen tulevat autot.

Volvon muotoilu on noudatellut samaa kaunista linjaa XC90:n tulosta lähtien. Keulan suuri maski, päiväajovalojen vasarakuvio kuin luonnon hiomat muodot, materiaalit ja värimaalima sulautuvat yhdeksi markkinoiden meditatiivisimmaksi kokonaisuudeksi. Ei siis mikään ihme, että katumaastureiden suuressa suosiossa ja elämän kiivaassa sykkeessä zen-tilaa tavoitteleva XC60 on otettu hyvin vastaan.

Edeltäjäänsä nähden auto on saanut lisää pituutta sekä leveyttä ja samalla kokonaisuus on madaltunut. Noin yhdeksän senttiä kasvanut akseliväli tuntuu erityisesti väljempinä sisätiloina. XC60 on rakennettu 90-sarjalaisista tutulle modulaariselle SPA-pohjalevylle, minkä lisäksi myös moottorit ja muut tekniset ratkaisut noudattelevat isommissa Volvoissa nähtyjä tekniikoita. XC60 on ikään kuin pienempi versio XC90:stä.

Volvon City Safety -turvallisuusjärjestelmä uudistui malliuudistuksen myötä ohjausavustimella. Uusi vastaantulevien ajoneuvojen väistötoiminto käyttää ohjausavustinta estäkseen nokkakolareita. Kuollutta kulmaa tarkkaileva järjestelmä puolestaan ehkäisee ohjausavustintoiminnon avulla kaistanvaihtojen yhteydessä tapahtuvia onnettomuuksia. Lisäksi puoliautonominen Pilot Assist -tukijärjestelmä on saatavilla huolehtimaan ohjauksesta, kiihdytyksistä ja jarrutuksista selkeästi merkityillä maanteillä enintään 130 km/h nopeudella ajettaessa. Heikoilla kaistaviivoilla tai huonossa näkyvyydessä ajettaessa järjestelmästä ei ole apua.

Autopilotin löytäminen on vaikeampaa kuin lopulta sen käyttäminen. Päällekytkettynä järjestelmä pitää etäisyyden edessä ajavaan sekä keskittää auton kaistaviivojen väliin. Vaatimuksena kuitenkin on pitää ratista kiinni ja irrotuksesta ilmoitetaan noin parinkymmenen sekunnin jälkeen. Toimivuus on vakaata ja sujuvaa myös tiukemmissa rampeissa, mutta välillä liikkeet ovat hieman turhan äkkinäisiä.

XC60:n seesteinen ulkonäkö tekee kokonaisuudesta laadukkaan oloisen ja häivyttää huomion esimerkiksi paikoittaisesta kovasta muovista sisätiloissa. Kokonaisuus tarjoaa lisäksi raikasta vaihtelua saksalaiskilpailijoiden muotoiluun.

MIKÄ Laadukas keskikokoinen katumaasturi skandinaavisella tvistillä.

KENELLE Minimalismia ja luonnonmateriaaleja rakastavalle SUV-autoilijalle.

AJETTAVUUS Ajettavuudeltaan uusi XC60:ssä korostuu mukavuus ja keveys. Painava auto liikkuu vaivattomasti ja mielikuvaa tehostaa hyvin kevyeksi tehostettu ohjaustuntuma. Sekä alustan että ohjauksen ajotilaa voi säätää erikseen. Säätömahdollisuus mahdollistaa sopivan kombinaation löytämisen, jos esimerkiksi toivoo mukavuuspainoitteisuutta alustalta, mutta urheilullisempaa tuntumaa ohjaukselta.

SUORITUSKYKY Koeajossa ollut 235 hevosvoimainen D5-dieselmoottori tarjoaa yltäkylläisesti tehoa. Voimanlähteen parina toimiva 8-nopeuksinen automaattivaihteisto toimii vähäeleisesti, reagoi kaasuun tarvittaessa voimakkaasti ja hillitsee kierrokset heti tilaisuuden tullen. Viimemainitun seurauksena vaihteistoa saa myös välillä odotella, eikä tuntuma ole suorin mahdollinen, mutta rauhallisessa ajossa tämä ei haittaa. Seesteistä tunnelmaa eivät pilaa myöskään moottoriäänet eivätkä liioin rengasmelu, joten ulkomaankoeajon tavoin äänieristys pitää myös Suomen tiepinnoitteilla.

TILAT Edeltäjäänsä väljempien sisätilojen lisäksi myös istuinten ergonomia on on parantunut. 90-sarjalaisesta tutut istuimet ovat valittavissa myös voimakkaammin sivuttaistuetulla urheilumallilla. Auton kasvanut akseliväli on uhrattu suurimmaksi osaksi jalkatiloihin, jolloin tavaratila jää vain kohtalaiseksi, perustilassa 505 litraiseksi.

MALLISTO Uuden XC60:n voimanlähdevalikoima sisältää malliston huipulla T8 plug-in-bensiinihybridin, joka kehittää 407 hevosvoiman tehon ja kiihdyttää auton 0-100 km/h 5,3 sekunnissa. Dieselmoottoreina tarjolla ovat 190 hevosvoimainen D4-dieselmoottori ja PowerPulse-tekniikalla varustettu 235 hevosvoimainen D5-moottori. Lisäksi tarjolla on bensiinikäyttöinen T5, joka kehittää 254 hevosvoimaa tehoa, ja T6, joka turbon ja mekaanisen ahtimen kanssa tuottaa 320 hevosvoiman tehon. Malliston hinnat alkavat D4-dieselmoottorin 55 337 eurosta, bensamallit lähtevät T5:n 64 782eurosta ja T8 hybridi irtoaa 69 926 eurolla. Kaikki vaihtoehdot ovat nelivetoisia.

Volvo XC60 D5 AWD Business Inscription aut.
Polttomoottori
1 969 cm3, R4 turbodiesel
Teho 173 kW (235 hv) / 4 000 r/min
Vääntö 480 Nm / 1 750-2 250 r/min
Vaihteisto 8-vaihteinen automaatti
Vetotapa Neliveto
0-100 km/h 7,2 s
Huippunopeus 220 km/h
EU-kulutus 5,5 l/100 km
CO2-päästöt 144 g/km
Mitat Pituus 4 688 mm, leveys 1 902 mm, korkeus 1 658 mm, akseliväli 2 865 mm
Omamassa 1 901 kg
Perävaunumassa jarruin 2 400 kg
Tavaratila 505-1 432 l

Kuvat: Mia Pelttari

Lue lisää XC60:stä:
Ensituntuma: Uusi Volvo XC60 – kuumaa kamaa
Koeajossa Volvon suosikkimaasturin uusi painos – onnistunut askel kohti premiumia​​​​​​​