Koeajossa Ford Focus ST – takuuvarma perhesportti

Kun elämän realiteetit pitää ottaa huomioon autovalintaa tehtäessä, voi sporttiset versiot perheautoista tarjota mielenkiintoisen vaihtoehdon ajamisesta nauttiville kuljettajille.

Tykkäsimme

Emme tykänneet

  • Ohjauksen keskialueesta
  • Teennäisestä äänestä
  • Vaihdekepin sijainnista

Ford Focus kuuluu niin sanottujen hot hatchien perustarjontaan. Näillä perheautojen sporttisilla versioilla on vankka kannattajakuntansa, eikä syyttä. Omien mallistojensa lippulaivaversiot tarjoavat monesti vaivattoman suorituskyvyn ja maukkaan ajettavuuden käytettävyyden juurikaan kärsimättä.

Ulkoisesti Focus ST eroaa muusta mallistosta varsin perinteisillä muotoiluelementeillä. Puskureissa on hieman enemmän särmää, alla pyörivät näyttävämmät ja isommat vanteet, joiden takaa vilkkuvat isommat jarrusatulat, ja tietysti isot pakoputken päät viestivät perusmalleja reippaammista voimavaroista. Viimeksi mainittuun liittyen täytyy tuoda esille, että keskipakoputkesta luopuminen on tuonut takaisin mahdollisuuden varustaa uusi ST yhdellä suomalaisten suosikkivarusteista eli vetokoukulla.

Ford_Focus_ST_takaviisto

Vuonna 2018 esitelty Focus on saanut kiitosta osakseen etenkin alustan toiminnasta, mutta ohjaus ei ole ollut aivan edeltäjien tasolla. Samat sävelet jatkuvat myös ST:n kohdalla. Alusta on toki vakiomallistoa jämäkämpi, mutta siinä ei ole turhaa pintakovuutta. Kallistelu pidetään hyvin kurissa, eikä alusta juuri jätä toivomisen varaa. Lisävarustelista löytyvä Performance Pack (1 662 €) tuo mukanaan aktiivijousituksen, mutta koeajon perusteella vakioalusta sopii hyvin auton luonteeseen.

Ajettavuuden näkökulmasta ohjaus jättää eniten toivottavaa. Keskialue on välitetty turhan nopeaksi, mikä toki pienentää hitaissa nopeuksissa ohjauspyörän kääntötarvetta, mutta tuo jo maantienopeuksissa ohjaukseen ikävää hermostuneisuutta. Kun tämä yhdistyy jousimaiseen ja luonnottoman voimakkaaseen keskitykseen, jättää tämä osa-alue parantamisen varaa. Kääntöjen aikana ohjauksen käytös on luonnollisempaa, mutta valitettavasti tämä ei juuri lämmitä suoria sisältävässä arkiajossa.

Vaivatonta voimaa

Alustan toiminnan lisäksi Focus ST:n moottori ansaitsee kiitoksensa. Luonteeltaan nöyrä 2,3-litrainen neloskone liikuttaa keskikokoista perheautoa vaivattomasti ja pyydettäessä miellyttävän ripeästi. Aivan alakierroksilta meno ei ole pirteintä mahdollista, mutta noin 2 000 minuuttikierrokselta eteenpäin turbokone alkaa heräillä. Peruskonstruktioltaan Fordin muutamista muista malleista tuttu moottori on tässä sovelluksessa matalaviritteisin, mikä tuntuu jossain määrin huipputehoa lähestyttäessä. Moottori ei kierrä punarajalle saakka aivan sellaisella innolla kuin se voisi tehdä.

Ford_Focus_ST_ohjaamo2

Äänimaailmassa on puolestaan lievää yliyrittämisen makua. Sport-ajotilassa putkisto alkaa ulos kuuluva ääni on varsin miellyttävä, mutta sisätiloihin kuuluva ääni muistuttaa jostain syystä enemmän viisisylinterisen moottorin kurnutusta kuin korkeavirittäistä neloskonetta. Focuksen keulalla nähtiin pari sukupolvea sitten vitoskone, mutta ei sen perään enää tarvitsisi haikailla edes äänten muodossa.

280 hevosvoimaa on kiitettävä lukema etuvetoiselle autoille ja tällaisilla teholukemilla herää kysymys tehon saamisesta tiehen. Tämän suhteen Ford on onnistunut hienosti. Sähköisesti ohjattu tasauspyörästön lukko hoitaa tehtävänsä moitteettomasti, eikä edes tiukoista mutkista kiihdyttäminen saa sisempää pyörää sutimaan. Hyvän vetopidon lisäksi Ford on onnistunut eliminoimaan toisen etuvetoisille tehoversioille tyypillisin ominaisuuden eli keulan vetelyn kiihdytyksissä. Tässä hyödynnetään sekä sähköisen ohjaustehostimen ja modernin luistoneston tuomia mahdollisuuksia ja renkailta tulevia viestejä suodatetaan ja liikkeitä korjataan tietokoneiden voimalla. Liekö tämä sitten osasyyllinen heikentyneeseen ohjaustuntoon, mutta arkiajoa ajatellen vetelyn poissaololla on merkittävä rooli arkiajon mukavuudessa.

Tarjolla myös farkku-automaattina

Perinteisten viisiovisten töpöperien lisäksi sporttiversioille on riittänyt kysyntää farmarikorisina. Fordilla on kokemusta ja farkku-ST:n myynnistä edellisen korimallin kohdalta, jolloin tarjolla oli myös dieselversio ja vieläpä automaattivaihteistolla. Nyt diesel on jätetty pois Suomen tuontiohjelmasta, mutta bensakone on puolestaan tarjolla vaihtoehtoisesti uudella 7-portaisella perinteisellä automaattivaihteistolla. Farkku-automaatti-yhdistelmällä Focus ST:n hinnat alkavat 49 502 eurosta.

Farmarikori on parikymmentä senttiä pidempi ja tämä lisäys menee suoraan tavaratilan hyväksi ja sitä onkin tarjolla 575-1 620 litraa. Lisäksi pidempään suorana jatkuva kattolinja tuo takamatkustajille lisää tilaa pään päälle, ja kokonaisuudessaan Focus sijoittuu luokassaan kärkikastiin tilantarjonnan suhteen. Kyseessä on siis todellakin tilava perhesportti.

Ei tarvitse mennä kauaa ajassa taaksepäin, kun automaattivaihteistoa ei olisi voinut tarjota tosissaan kompakteihin sportteihin, mutta maailma on muuttunut senkin suhteen. Ja myös Focus on elävä todiste siitä, että nykytekniikalla toteutettuna automaattivaihteisto sopii tällaiseen pakettiin. Vaikka kyseessä on niin momentinmuunnintekniikalla toteutettu automaattivaihteisto, ei ratin takana tule ajatelleeksi vaihteiston teknistä toteutusta. Rauhallisessa ajossa vaihdot ovat huomaamattomia, ja vaihteisto pitää kierrosluvun hillittynä. Syvempi painallus pykältää mukavaan tahtiin pienemmällä ja halutessaan kuljettaja voi valita pykäliä myös ratin takaa löytyvillä läpysköillä. Ainoastaan vauhdikkaammassa ajossa automatiikka saisi hakea pienempää pykälää sisään hieman hanakammin. Vaihteiston hyvää toimintaa puoltavat myös suoritusarvot, jotka eivät paperilla eroa manuaalivaihteisista sisarmalleista; farkku on pienen lisäpainon vuoksi 0,1 sekuntia hatchbackia hitaampi.

Kokonaisuutena Ford Focus ST on ennen kaikkea edeltäjäänsä kyvykkäämpi ja suorituskykyisempi moniottelija. Ajettavuuden näkökulmasta on annettu pieniä myönnytyksiä, mutta uusi sukupolvi tarjoaa parempaa mukavuutta ja etenkin paremmat tilat kuin edeltäjänsä.

risto_testaa_focus_st

Uusi Ford Focus ST:n automaattivaihteinen farkkuversio on Risto Virtasen testissä Teknavin 20. tv-kauden avausjaksossa, jonka ensiesitys nähdään sunnuntaina 4.10. klo 22.35 MTV3-kanavalla.

MIKÄ Uusi Ford Focuksen tehoversio.

KENELLE Ajettavuutta ja suorituskykyä arvostavalle perheautoilijalle.

AJETTAVUUS Ford Focus on tullut tunnetuksi näppärästä ajettavuudestaan ja etenkin alustan osalta uusi Focus ST lunastaa nämä odotukset. Alusta toimii hienosti etenkin vauhdikkaammassa ajossa. Ohjaus voisi olla aavistuksen rauhallisemmaksi välitetty keskialueelta, sillä nyt suoraa ajaminen kovilla nopeuksilla on haastavaa turhan herkän keskialueen vuoksi. Muuten Focus ei suoriutuu sekä katu- että rata-ajosta tyylikkäästi.

SUORITUSKYKY Focus ST on saanut keulalleen edeltäjää isomman, perustaltaan edellisen korimallin RS:stä ja nykyisesti Mustangista tutun 2,3-litraisen nelisylinterisen voimanlähteen. Voimavarat eivät ole aivan kahden edellä mainitun tasolla, mutta 280 hevosvoimaa tarjoavat riittävät kyydit etuvetoiselle sportille. Moottori on luonteeltaan hyvin nöyrä ja vetää hienosti jo alhaisilta kierroksilta. Huipputehon kierrosaluetta lähestyttäessä moottorin into kuitenkin alkaa laantua, joten isompaa vaihdetta kannattaa hakea ajoissa. Hienosti toimiva sähköinen tasauspyörästön lukko varmistaa voiman saamisen tiehen.

TILAT Focus otti ison harppauksen eteenpäin tilojen osalta sukupolven vaihtuessa. Kuljettajan paikalla on huomattavasti edeltäjää avarampi tunnelma, ja sekä takapenkillä että tavaratilassa merkittävästi edeltäjää enemmän tilaa. Ohjaamon hyvä tilantuntu on kuitenkin laskenut keskikonsolia ja vienyt vaihdekepin turhan kauas kuljettajasta urheilullista ajamista ajatellen. Edessä istuimet tarjoavat hyvän tuen, mutta takapenkkiläiset joutuvat istumaan varsin tasaisille istuinosalla. Tavaratilaan on monien nykyautojen tapaan epämiellyttävän korkea nostokynnys.

MALLISTO Focus ST on tarjolla sekä viisiovisena hatchbackinä ja farmarikorisena. Varsinainen uutuus markkinoille on automaattivaihteisto, joka on tarjolla molempien korimallien yhteyteen. Aikaisemmin automaattivaihteisto oli tarjolla vain dieselversion yhteyteen. Keski-Euroopan markkinoilla ST:stä on edelleen dieselversio, mutta nykymallista sitä ei enää tuoda Suomeen.

Ford_Focus_ST_moottori

Ford Focus ST
Polttomoottori 2 261 cm3, R4 turbo
Teho 206 kW (280 hv) / 5 500 r/min
Vääntö 420 Nm / 3 000-4 000 r/min
Vaihteisto 6-vaihteinen manuaali
Vetotapa Etuveto
0-100 km/h 5,7 s
Huippunopeus 250 km/h
EU-kulutus 7,9 l/100 km
CO2-päästöt 182 g/km
Mitat Pituus 4 388 mm, leveys 1 825 mm, korkeus 1 458 mm, akseliväli 2 700 mm
Omamassa 1 508 kg
Perävaunumassa jarruin 1 600 kg
Tavaratila 341-1 320 l

Kuvat: Mikko Autio

Lue myös:
Koeajossa Ford Focus 1,0 EcoBoost – uusia vahvuuksia tuttujen tueksi
Koeajossa Ford Focus Active Wagon – maastomausteilla kuorrutettu

Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa! Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.