Koeajo: Seat Alhambra – jäähyväiset ovikolhuille parkkipaikoilla

Isoille tila-autoille on yhä paikkansa maailmassa, jossa kaikki tuntuvat haikailevat vain katumaastureiden perään.

Tykkäsimme

helposti muunneltavista tiloista

isosta liukuovesta

selkeästä ohjaamosta

maltillisista hinnoista

Emme tykänneet

nelivedon saa vain 150 hv dieselin yhteyteen

näyttää pakettiautolta

Isojen tila-autojen myynti on Suomessa sen verran vähäistä, että tarjolla on oikeastaan vain neljä vaihtoehtoa: Seat Alhambra ja sen VW-sisar Sharan sekä Ford-kaksikko Galaxy ja S-Max. Niiden myynti on tosin melko tasaista vuodesta toiseen, eli isoille tila-autoille on pieni mutta vakaa kysyntä.

Ja miksi ei olisi? Eihän iso tila-auto ole tietysti varsinaisesti kaunis katsella, mutta eikö auto kuitenkin osteta yleensä tiettyyn tarpeeseen – ei naapurien kiusaksi pihassa seisotettavaksi.

Ja jos perheessä on kolmekin lasta, 7-paikkainen auto tulee oikeasti tarpeeseen. Kolmas istuinrivi tuo joustavuutta matkustamiseen, ja iso liukuovi on kieltämättä todella kätevä etenkin pienempien lasten kanssa. Autolla liikutaan kuitenkin usein ahtailla parkkipaikoilla, joten liukuovi tipuutaa muiden autojen kolhimisen riskin pois. Ison oven kautta autoon on myös helppo nousta.

Ohjaamosta käsin Alhambra tuntuu lopulta hyvin henkilöautomaiselta. Istuma-asento on tietysti hieman pysty ja autossa istutaan aika ylhäällä, mutta sehän on lopulta vain hyvä asia. Alhambran ison tuulilasin yli on helppo hahmottaa eteen aukeavia liikennetilanteita ja ennakoida sen myötä omia liikkeitä.

Uusittu Alhambra esitellään nyt tuleva viikonloppuna (6.–7.9) Seatin myymälöissä yhdessä uudistetun Ibizan ja uuden Toledon kanssa.

MIKÄ Iso 5- tai 7-paikkainen tila-auto.

KENELLE Isommalle perheelle tai yritykselle firman henkilöstön kuljetuksiin.

AJETTAVUUS Ajoasento on hieman pakettiautomainen, mikä ei ole lainkaan huono asia. Ohjaamosta on hyvä näkyvyys ulos, ja vaikka Alhambra on iso auto, sen ulkomitat on melko helppo hahmottaa. Muuten Alhambraa ajaa kuin tavallista henkilöautoa.

SUORITUSKYKY 150-heppainen diesel lienee Suomessa se fiksuin valinta. Moottorissa on hyvin voimaa ja joustavuutta mitä erilaisimpiin ajotilanteisiin ja -ympäristöihin. DSG-automaatti välittää moottorin voiman ajoon sujuvasti. Mielenkiintoisin moottori on kaksilitrainen ja 220-hevosvoimainen bensaturbo, se ei tee Alhambrasta vielä urheiluautoa, mutta menoon tulee uusi viihdyttävä vivahde.

TILAT Alhambra on ehta tila-auto, eli takimmaisella rivilläkin on vielä kohtuullisen mukava lasten istua. Aikuinenkin sinne mahtuu, mutta ei pitkäksi aikaa. Kolmannen ja toisen penkkirivin istuimet alas taittelemalla autossa mahtuu vaikka nukkumaan. Keskimmäisen istuinrivin penkit saa halutessaan integroiduilla lastenistuimilla.

MALLISTO Kaksi bensamoottoria (1.4/150 hv ja 2.0/220 hv) sekä kolme dieselvaihtoehtoa (2.0/115, 150 tai 184 hv). Pikkudiesel on aina manuaali ja iso bensakone aina DSG-automaatti. Muissa on vakiona manuaali, mutta ne saa myös DSG-automaatilla. Nelivedon saa 150-heppaisen dieselin yhteyteen. 

Seat Alhambra 2.0 TDI 150 hv 7h
Hinta alk. 40 991 €
Suomeen syksy 2015

Moottori 1 968 cm3
Teho 115 kW (150 hv) / 3 500
Vääntö 340 Nm / 1 750–3 000
0-100 km/h 10,3 s
Huippunopeus 198 km/h
EU-kulutus 5,2 l/100 km
CO2-päästöt 136 g/km
Mitat Pituus 4 854 mm, leveys 1 904 mm, korkeus 1 720 mm, akseliväli 2 919 mm
Omamassa 1 843 kg
Tavaratila 300–2 297 l