Koeajo: Miksi Hyundai haluaa suorastaan maanisesti olla eurooppalaisin ei-eurooppalainen autonvalmistaja?

Teknavin ajossa uudistunut Hyundai i20. Hyvä auto, selkeästi eurooppalaisiin odotuksiin istuva.

Tykkäsimme

vaivattomuudesta

laadun tunnusta

Emme tykänneet

moottoreista

Vielä pari vuotta sitten i30:n esittelyssä mietin Hyundain puuhia. Sisarmerkki Kialla oli tekemisessä selvä meininki, mutta Hyundailla homma tuntui olevan hakusessa. Tavoitteeksi ilmoitettu eurooppalaisuus ei konkretisoitunut tuotteissa.
Hyundain varapääjohtaja Euroopassa oli vuodesta 2007 aina viime syksyyn asti Audi-taustainen Allan Rushforth. Keskustelin hänen kanssaan aiheesta tasaisin väliajoin, ja hän muistutti minua aina olemaan kärsivällinen. Perinpohjaiset muutokset vaativat autobisneksessä kauan. Selittelyn makua, ajattelin.
Sitten tuli nykyinen i10. Se oli ensimmäinen Hyundai, joka tuntui eurooppalaiselta – ja tällä tarkoitan VW-tuotteita.
Syyskuussa istuin ensimmäistä kertaa uuteen i20:een. Se oli looginen jatke i10:ssä alkaneelle isommalle muutokselle. Ja nyt – autoa ajattuani – Hyundain VW-tyylin kopioinnissa alkaa vihdoin olla tolkkua.
i20:n on hyvä auto, selkeästi eurooppalaisiin odotuksiin istuva. Laatu- ja laatuvaikutelma ovat vaikeita asioita, ja etenkin jälkimmäistä on vaikea mitata. Se vain konkretisoituu perstuntumalta koettavana vakuuttavana olemuksena.
Auton ainoa heikkous – kuten on ollut Hyundain ja Kian kohdalla jo pidempään – on moottorit. Vanhahtavat koneet laskevat kokonaisuutta. Moottoreista puuttuu se viimeinen silaus, turbo. Ajamiseen ei löydy samanlaista hauskuutta kuin tuoreeseen Skoda Fabiaan ja VW Poloon.
Muuten i20 on – näin väittäisin – todella lähellä sitä tavoitetta, minkä Hyundai on itselleen asettanut. Ja… joissain asioissa se saattaa olla jopa edellä. Ulkonäön suhteen i20 on persoonallisempi kuin Polo. Sisätiloista puolestaan heijastuu laadukkaampi vaikutelma kuin Fabiasta. Myös tilojen suhteen i20 on mukana aivan tämän kokoluokan kärkikahinoissa.
Mitä tästä opimme? Kun asettaa kovat tavoitteet, ja tekee työtä niiden saavuttamiseksi, kova työ palkitsee tekijänsä. Tässä on toki auttanut myös kilpailijoiden tietotaidon kopionti. Seuraava kysymys onkin, mitä tapahtuu Hyundain hinnoille jatkossa?

​

Kommentti: Yksi varteenotettava bensakone mallistossa

Uuden i20:n myynti alkaa maaliskuussa vanhoilla joskin hieman uudistetuilla bensakoneilla, uudempaa turbovoimaa on tarjolla vasta loppuvuodesta. 
1,25-litraisten nelikkojen ominaisuudet eivät ole enää nykypäivää, mikä on iso sääli. Moottorilla on kuitenkin iso vaikutus siihen kokonaisvaikutelmaan, mikä autosta jää. Ainoa varteenotettava bensamoottori mallistossa on 1,4-litrainen (100 hv). Sen kanssa tulee vielä toimeen. Suomessa tuon koneen saa valitettavasti vain automaattivaihteiston yhteydessä.
Hyundai esittelee vielä tänä vuonna uuden 3-pyttyisen bensaturbon, josta on tulossa sekä 100- että 120-hevosvoimainen versio. Vielä oleellisempaa on väännön kasvu 172:een Newtonmetriin. Vasta silloin i20 nousee todelliseksi haastajaksi Skoda Fabialle. VW Polon tasolle asti ei Hyundain brändi kanna – vielä.

Hyundai i20 1.4 automaatti
Moottori 1 368 cm3 4-syl. bensiini
Teho 74 kW (100 hv) / 6 000 r/min
Vääntö 134 Nm / 3 500 r/min
0–100 km/h 11,6 s
Huippunopeus 184 km/h
EU-kulutus 6,7 l/100 km
CO2-päästöt 155 g/km
Mitat pituus 4 035 mm, leveys 1 734 mm, korkeus 1 474 mm, akseliväli 2 450 mm, omamassa 1 060 kg
Tavaratila 326–1 024 l
Lisätietoa Hyundai Motor Finland Oy, www.hyundai.fi

Lue lisää: Uusi Hyundai i20 sai hinnat

Tämä koeajojuttu on julkaistu alunperin Teknavin numerossa 2/2015.