Koeajo: Kolme sylinteriä Audin tapaan tarjoiltuna

A3:n faceliftin yhteydessä uudeksi aloitusmoottoriksi päivittyi VW-konsernin litrainen kolmipyttyinen bensaturbo. Uusi pikkukone hoitaa tehtävänsä mallikkaasti.

Tykkäsimme

Moottorin hienostuneisuudesta

Vaivattomuudesta

Laadusta

Emme tykänneet

Hinta nousee varustelun myötä

Suomeen elokuussa
Hinta alkaen 27 997 €

Kilpailu suositussa kompaktien autojen luokassa on kovaa. Tämän segmentin premium-tuotteet ovat haastavassa asemassa, kun edullisemmatkin kilpailijat tarjoavat monipuolisia varusteluvaihtoehtoja, ja toisaalta samalla rahalla saa helposti myös isomman auton. Kompakteihin autoihin kaivataan siis jo isommista tuttuja varusteita, ja juuri niin Audi tekee uudistuneen A3:n kohdalla.

Nykyinen A3 esiteltiin vuonna 2013, ja koko malli täyttää 20 vuotta. Vuonna 2014 linjalta rullasi ulos jo miljoonas A3. Nykyisellään A3 on tarjolla jo neljänä korimallina, mikä näkyy myös myyntiluvuissa. Suomen markkinoilla selvästi suosituin 58 prosentin osuudella on viisiovinen Sportback, ja toista paikkaa 41 prosentin osuudella pitää neliovinen sedan. Loppu myynti jakautuu kolmiovisen ja avon kesken.

Ulkonäöllisesti A3 ei ole muuttunut kovin paljoa. Lähinnä uudistuksen huomaa A4:n ilmeen saaneista ajovaloista ja hieman uutta muotoa saaneista takavaloista. Myös sisätilojen osalta muutokset ovat varsin vähäisiä. Toisaalta kolme vuotta sitten esitelty A3 on edelleen hyvän näköinen ja myös käytettävyys on mainiota, joten miksi hyvää pitäisi muuttaa. Suurin uudistus on lisävarusteena tarjolla oleva 12,3-tuumaisella näytöllä toteutettu virtuaalinen mittaristo, ensimmäisenä kokoluokassaan. Vähemmän näkyvien uudistusten joukkoon kuuluu merkittävä määrä uutta turvatekniikkaa. A3:n voi varustelistalla ovat tarjolla muun muassa automaattinen jalankulkijatunnistuksella varustettu hätäjarrutusjärjestelmä, aktiivinen kaistavahti, aktiivinen vakionopeudensäädin sekä alle 65 km/h nopeuksissa toimiva ruuhka-avustin.

Kevyiden ulkoisten uudistusten lisäksi A3 sai peltinsä alle pari uutta moottorivaihtoehtoa. Uusi aloitusmoottori on mielenkiintoinen kolmisylinterinen, ja myös 2,0-litrainen 190-hevosvoimainen bensatubo on kokonaan uusi. Tutustumme jälkimmäiseen paremmin Suomessa.

Kolmisylinteriset moottorit ovat yleistyneet nopeasti viime vuosina, eivätkä syyttä. Ne ovat saavuttaneet käyttömukavuudessaan sen tason, ettei ratin takana välttämättä voimanlähteeseen kiinnitä huomiota, jos ei ole asiaan vihkiytynyt harrastaja. Muutamia vuosia sitten tilanne oli vielä toinen selkeästi kuuluvan pörisevän käyntiäänen ja ohjaamoon välittyneiden värinöiden takia. A3:n tapauksessa voimanlähteen sylinterimäärä on huomattavissa lähinnä täyskaasukiihdytyksissä sisälle kantautuvasta äänestä, eikä tämäkään ole häiritsevää.

Alustan ja auton perusrakenteen osalta ei ole tehty suurempia päivityksiä. 1,0-litrainen bensaturbo ja 1,6-litrainen diesel eroavat taka-akselistonsa osalta muusta mallistosta, sillä monivarsituennan sijaan niissä käytetään kevyempää ja edullisempaa yhdystukiakselistoa. Alustaratkaisujen eroa ei normaalissa ajossa huomaa.

A3:n facelift on ulkoisesti kevyt, mutta pääpaino onkin uudessa tekniikassa. Etenkin lisävarustelistalle on tuotu paljon isommista malleista tuttuja varusteita, joilla auton saa ”korotettua” luokkaansa suuremmaksi. Kaikki uudet hienoudet kuitenkin maksavat rahaa, ja herkuttelu ei ole ilmaista. Perusmallikin sisältää toki tärkeimmät varusteet kuten automaatti-ilmastoinnin, vakionopeudensäätimen, pysäköintitutkat ja LED-ajovalot.

MIKÄ Uudistunut Audi A3 ensimmäistä kertaa kolmisylinterisellä moottorilla. BMW 1-sarjan ja Mercedeksen A-sarjan kilpailija.

KENELLE Niille, jotka eivät halua ajaa Golfilla.

AJETTAVUUS A3:n perusolemus on saksalaisen jämäkkä. Auton käytös pysyy hyvin neutraalina myös nopeuden noustessa. Vakioalustalla tien epätasaisuudet tuntuvat jossain määrin, mutta eivät tunge häiritsevästi läpi. Toki Saksan tiet ovat hieman kotimaisia paremmassa kunnossa.

SUORITUSKYKY Pienet kolmisylinteriset moottorit ovat lunastaneet paikkansa kompaktien autojen keulalta, eikä Audin 1,0-litrainen tee poikkeusta. Se on arkiliikenteeseen täysin riittävä A3:n keulalle, ja tulee mallilla todistetusti toimeen myös Saksan vapaan nopeuksien teillä huippunopeuden noustessa yli 200 km/h lukemiin. Olennaisempaa on kuitenkin miellyttävän laajalla alueella käytössä oleva 200 newtonmetrin vääntö ja sitä fiksusti hyödyntävä 7-portainen kaksoiskytkinautomaatti.

TILAT A3 on luokkansa mukaisesti kompakti auto. Se on riittävä neljän aikuisen siirtämiseen kohtuullisten matkatavaroiden kanssa. Kuljettajan paikalla kaikki hyvin hyvin kohdallaan ja etenkin uudella virtuaalimittaristolla varustettuna A3 tuntuu luokkaa isommalta.

MALLISTO A3:n mallitarjonta on varsin laaja. Kolmen bensakoneen tehot ovat välillä 85-140 kW (116-190 hv), ja dieseleitä löytyy väliltä 74-137 kW (110-184 hv). Näiden lisäksi tarjolla on pistokehybridi e-tron ja kaasuversio g-tron. Mallisarjan huipulla on tuttuun tapaan S3. Kaikki mallit ovat saatavana automaattivaihteistolla ja tehokkaimmat ovat nelivetoisia.

Audi A3 1.0 TFSI S tronic
Moottori
999 cm3, R3 turbo
Teho 85 kW (116 hv) / 4 400 r/min
Vääntö 200 Nm / 2 000 – 3 500 r/min
Vaihteisto 7-vaihteinen kaksoiskytkinautomaatti
0-100 km/h 9,7 s
Huippunopeus 206 km/h
EU-kulutus 4,5 l/100 km
CO2-päästöt 104 g/km
Mitat Pituus 4 241 mm, leveys 1 777 mm, korkeus 1 424 mm, akseliväli 2 602 mm
Omamassa 1 150 kg
Tavaratila 365-1 100 l

Kuvat: Mikko Autio