Ajossa nimeä vaihtanut Subarun uutuus – onko kaikki nyt toisin?

Subaru Levorg korvaa syksyllä Legacyn. Pääsimme ottamaan autosta jo ensityypit.
 

Nimen vaihtaminen avaa aina uusia mahdollisuuksia. Sitä voi muuttaa persoonaansa, harkita uutta ilmettä sekä lähteä kulkemaan aivan uusille urille. Autotehtaalle perinteisen mallimerkinnän korvaaminen uudella on aina sekä mahdollisuus että riski. Uusi nimi herättelee asiakkaita, että nyt on kyseessä todellakin uusi tuote, mutta samalla konservatiivisemmat nousevat takajaloilleen, koska heille nimi edustaa jatkumoa.

Fuji Heavy Industries aloitti Japanissa lentokoneiden valmistajana (Nakajima), ja on kehittynyt siitä teollisuusjätiksi, joka valmistaa myös muita ihmisiä kuljettavia teknisiä laitteita: mm. junia, lentokoneita ja helikoptereita… Ja tekeepä Fuji myös lentokoneen osia mm. Boeingille.

Autoja Fuji on tehnyt vuodesta 1954, ja Legacy on ollut tuotannossa vuodesta 1989. Tuona aikana merkki on vakiinnuttanut paikkansa erilaista nelivetoista autoa etsivien keskuudessa. 

Onko kaikki nyt siis toisin?

Ei. Paljon on parannettu, ja Levorg on selvästi modernimpi tuote kuin mitä Legacy. Tutut Subarun vahvuudet on kuitenkin säilytetty. Konepellin alla kurnuttaa bokseri, kaikki pyörät raapivat ja ajettavuus on kohdallaan sen verran hyvin, että ratin takana voi jopa nautiskella.

​

MIKÄ Subary Legacyn manttelinperijä Euroopassa.

KENELLE Subarua arvostavat ennen kaikkea nelivetomiehet. Subarujen myynti olisi ollut Suomessakin varmasti suurempaa, jos niiden hinnat olisivat vain kilpailukykyisemmät. Aika moni Subarua harkitseva on päätynyt varmasti nelivetoiseen saksalaiseen premiumbrändiin. Toivottavasti Leverogyn hinnoittelussa onnistutaan.

AJETTAVUUS Ohjaustuntuma on hyvä, ja myös paljon porua herättäneellä ohjauksen keskialueella. Jousitus on jämällä olematta kuitenkaan vielä varsinaisesti epämukava. Kaikkien hallintalaitteiden käyttö on vaivatonta ja japanilaisen kevyttä. Moottorin jatkeena on aina portaaton CVT-vaihteisto, josta löytyy toki valmiita esiasetuksia. Vaihteisto toimii myös sivistyneemmin kuin ennen.

SUORITUS Subaru tunnetaan vastaiskumoottoreistaan, ja tuore 1,6-litrainen bokseri miellyttää. 170 heppaa ei ole huima teholuku, mutta sen avulla pystyy liikkumaan vaivattomasti – ja myös sporttisesti. Kone on eloisa, ja vääntää hyvin jo alhaalta alkaen. 

TILAT ovat samaa luokkaa kuin Legacyssa, vaikka Levorg on tätä noin 10 senttiä lyhyempi. Edessä on viihtyisät oltavat, laatuvaikutelma on ottanut ison harppauksen ylellisempään suuntaan. Takapenkillä on hyvin sekä jalka- että pääntilaa, ja 522-litrainen tavaratila riittää monenlaisiin kuljetuksiin – joskin monella eurooppalaisella kilpailijalla on tarjota selvästi isompi kontti.

MALLISTO ja varustetasot selvinnevät lähempänä myynnin aloitusta. Toinen moottoriversio on kaksilitrainen bensaturbo.

Subaru Levorg 1.6 DIT GT-S
Hinta avoinna
Suomeen syksyllä 2015

Moottori 1 599 cm3, 4-syl. bensaturbo
Teho 125 kW (170 hv)
Vääntö 250 Nm / 1 800  r/min
0-100 km/h ei ilmoitettu
Huippunopeus ei ilmoitettu
EU-kulutus n. 5,7 l/100 km
CO2-päästöt ei ilmoitettu
Mitat Pituus 4 690 mm, leveys 1 780 mm, korkeus 1 485 mm, akseliväli 2 650 mm
Omamassa 1 520 kg
Tavaratila 522 l

Digitaalinen mittaristo näyttää modernisti analogiselta. Näyttöjen grafiikka miellyttää, fiilis on selvästi modernimpi kuin Legacyssä. Ohjaamo on selkeä ja laatuvaikutelma miellyttää. Alalaidasta typistetty ratti luo sporttisen vaikutelman. Sähköinen käsijarru edustaa nykyaikaa – tällä autolla ei siis temppuilla WRX:n hengessä. Mäkilähtöavustin helpottaa elämää sähkökässärin kanssa.

Lue lisää:

Ajossa Subarun malliston uusi lippulaiva – ”Helposti lähestyttävä kokonaisuus”