OnePlussan emoyhtiö Oppo tulee Suomeen ja muihin Pohjoismaihin: tähtäin TOP3-joukossa - ensimmäisenä myyntiin Reno14-puhelimet

OnePlussan emoyhtiö Oppo tulee ensi kertaa kunnolla mukaan Pohjoismaiden markkinoille. Oppo järjesti Pohjoismaiden lanseeraustilaisuutensa illalla 2. lokakuuta Helsingissä.

Ensimmäisenä Oppo tuo myyntiin Reno14-sarjan puhelimet Reno14 5G:n ja Reno14 F 5G:n.

Suomen lisäksi Oppo-lanseeraus tapahtuu samalla myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Pohjoismaiden liiketoimintaa johdetaan Suomesta käsin.

Ensimmäisenä Oppon jälleenmyyjäkumppanina toimii Power, joka tuo Oppo-puhelimet myyntiin 3. lokakuuta alkaen.

Oppo lukeutuu maailman viiden suurimman älypuhelinvalmistajan joukkoon, mutta Suomessa se on toistaiseksi ollut tunnettu parhaiten OnePlus-brändistään. Valituilla Euroopan markkinoilla Oppo on ollut läsnä jo vuosia, ja myös Suomessa on nähty myynnissä muutamia Oppon puhelimia OnePlussan kautta. Tästä eteenpäin Oppo toimii kuitenkin paikallisesti itsenäisesti – erillään OnePlussasta omalla tiimillään.

Pohjoismaihin tulo on osa Oppon globaalia laajenemista ja laajempaa markkina-alueiden kasvattamista Euroopassa eri maissa. Oppon mukaan se on sitoutunut kehittämään toimintaansa alueella ja aikoo tuoda Pohjoismaihin myöhemmin koko valikoimansa älypuhelimia ja IoT-tuotteita.

Pitkän aikavälin tavoitteena Oppolla on nousta alueen kolmanneksi suurimmaksi älylaitetoimijaksi Pohjoismaissa.

”Pohjoismaat ovat OPPO:lle tärkeä markkina. Tulemme toimimaan paikallisesti, tuomme kuluttajille uusia tuotekokemuksia ja laajennamme kumppanuuksia pitkäjänteisellä, molempia osapuolia hyödyttävällä lähestymistavalla”, kertoo Oppon Pohjoismaiden toimitusjohtaja Jeremy Geng.

Ensimmäisenä myyntiin tulevista Oppo-puhelimista Oppo Reno14 5G tulee myyntiin 549 euron suositushinnalla ja Oppo Reno14 F 5G 399 euron suositushinnalla. Värivaihtoehdot Reno14 5G:stä ovat Opal White ja Luminous Green ja Reno 14 F 5G:stä Opal Blue ja Luminous Green.

Molempien puhelinten toisessa värivaihtoehdossa on helmiäishohtoinen kuviointi, joka on saanut inspiraationsa fantasiamaailmoja ja merellistä estetiikkaa yhdistelevästä mermaidcore-suuntauksesta. Iridescent Glow -tekniikka heijastaa valoa puhelimen takapintaan kaiverrettujen mikroskooppisen tarkkojen optisten kuvioiden ansiosta.

Oppo Reno14 5G.
Oppo Reno14 5G.

Oppo Reno 14 5G sisältää muun muassa 6,59 tuuman AMOLED-näytön 2760×1256 pikselillä ja 120 hertsin virkistystaajuudella, MediaTek Dimensity 8350 -järjestelmäpiirin, 6 000 milliampeeritunnin akun 80 watin pikalatauksella sekä kolme takakameraa – 50 megapikselin pääkameran, 8 megapikselin ultralaajakulmakameran ja 50 megapikselin 3,5x optisen zoomin telekameran. Myös etukameran tarkkuus on 50 megapikseliä.

Erikoisuutena Reno14 5G:ssä on kolme LED-salamaa: kaksoisvalo pää- ja ultralaajakulmakameroille sekä tarkennukseen tarkoitettu telekamerasalama, jotka yhdessä varmistavat Oppon mukaan 10 kertaa kirkkaamman valaistuksen.

Oppo Reno14 5G.
Oppo Reno14 5G.

Edullisemmassa Oppo Reno14 F 5G:ssä on 6,57 tuuman AMOLED-näyttö 2372×1080 pikselillä ja 120 hertsin virkistystaajuudella, Qualcomm Snapdragon 6 Gen 1 -järjestelmäpiiri ja 6 000 milliampeeritunnin akku 45 watin pikalatauksella. Kolme takakameraa ovat 50 megapikselin pääkamera, 8 megapikselin ultralaajakulmakamera ja 2 megapikselin makrokamera. Etukamera on tarkkuudeltaan 32 megapikseliä.

Reno14-puhelimet ovat melko ohuita, sillä paksuutta Reno14 5G:llä on vain 7,42 millimetriä ja Reno14 F 5G:lläkin alle 7,8 millimetriä.

Oppo Reno14 -puhelimet ovat myös IP66 / IP68 / IP69 -luokitellusti pöly- ja vesitiiviitä. Runko Oppo Reno14 5G:ssä on alumiinia, kun Oppo Reno14 F 5G:ssä on muovinen kehys.

Oppo Reno14 F 5G.
Oppo Reno14 F 5G.

Ohjelmistona puhelimissa on Oppon ColorOS, aluksi Android 15:een perustuvana ColorOS 15 -versiona. Mukana ohjelmistossa on runsaasti erilaisia tekoälytoimintoja esimerkiksi kuvaamisen tueksi ja kuvien muokkaamiseksi – esimerkiksi ylimääräisten asioiden ja heijastusten poistamiseksi, suljettujen silmien korjaamiseksi ja kuvanlaadun selkeyttämiseksi.

AI Mind Space -toiminnolla puolestaan voi tallentaa tärkeitä tietoja helposti erilliseen Mind Space -sovellukseen, jossa tekoäly auttaa niiden järjestelyä ja löytämistä.