Uusi iPhone 16 Pro kärsii näyttöongelmista. Käyttäjät valittavat toistuvista häiriöistä.
Applen uudet iPhone 16 -älypuhelimet ovat nyt myynnissä, ja moni iPhone 16 Pron hankkinut on heti törmännyt ikävään ongelmaan: kosketusnäyttö ei reagoi jokaiseen kosketukseen ja pyyhkäisyyn.
Esimerkiksi Redditissä asiasta keskustelevien käyttäjien raportit ovat hyvin samankaltaisia. Älypuhelin ei aina havaitse kosketuksia tai pyyhkäisyjä riippumatta siitä, mitä iPhonellaan kulloinkin tekee. Osa kertoo häiriöistä somesyötteitä selailtaessa, toiset taas kirjoitettaessa.
Apple ei toistaiseksi ole kommentoinut tilannetta, mutta kosketusnäytön pulmat vaikuttavat liittyvän epähuomiossa tehtyjen kosketusten estoon, 9to5Mac kuvailee. On mahdollista, että toiminto aktivoituu syystä tai toisesta liian herkästi jättäen huomiotta myös tarkoituksella tehtyjä komentoja.
Osa käyttäjistä kuvailee ongelmien lisääntyvän, kun puhelinta pitelevä käsi on lähellä iPhone 16 Pron oikealle kyljelle lisättyä kamerapainiketta. Toiset taas arvelevat aiempaa ohuempien näytönreunusten johtavan kosketushäiriöihin käden osuessa epähuomiossa ruudun reunaan.
Toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, että iPhone 16 Pron näyttöongelmat liittyisivät itse paneeliin. Syypää lieneekin liian virheellisesti toimiva vahinkokosketusten esto, ja Apple korjannee tilanteen ennen pitkää ohjelmistopäivityksellä.
Muilla iPhone 16 -älypuhelimilla, kuten iPhone 16 Pro Maxilla, vastaavaa ei ole ainakaan laajasti ilmennyt.