Kuva Miguel Tomás / Unsplash
Apple julkisti maanantaina 9. syyskuuta neljä uutta iPhone 16 -mallia. Mikäli uutuuden hinnasta haluaa säästää, ei puhelinkaupoille kannata kuitenkaan rynnätä heti. Odottamalla esimerkiksi puoli vuotta Applen uutuusmallien hinnasta on voinut perinteisesti säästää jopa yli 20 prosenttia alkuperäiseen hintaan verrattuna.
Hintavertailupalvelu Hintaopas on seurannut uusien iPhone-mallien hintakehitystä kuuden sukupolven ajalta selvittääkseen, milloin on paras aika ostaa uusi iPhone 16. Kalleimmillaan mallit ovat perinteisesti aina julkaisuhetkellä, mutta jo 10 viikon odottamisella voi säästää huomattavasti. Sekä iPhone 15 että iPhone 14 -mallien hinnat laskivat jo kymmenellä prosentilla 10 viikkoa julkaisun jälkeen, jolloin alkoi myös Black Friday -alennussesonki. Mitä kauemmin on valmis odottamaan, sitä alemmas hinnat myös yleensä laskevat. Esimerkiksi puolen vuoden jälkeen iPhone 15 -mallin hinta laski 15 prosentilla ja yhdeksän kuukauden jälkeen 24 prosentilla. iPhone 14 -mallin hinta taas laski puolessa vuodessa 22 prosenttia 1 029 eurosta 806,37 euroon.
Eri iPhone-mallien hinnan kehitys julkaisua seuraavien kuukausien aikana.
Muun muassa älykellojen ja neljännen sukupolven AirPods-nappikuulokkeiden lisäksi Apple esitteli 9. syyskuuta järjestetyssä julkistustilaisuudessa neljä uutta iPhone-mallia: iPhone 16 (128 Gt, 999 €), iPhone 16 Plus (128 Gt, 1 149 €), iPhone 16 Pro (128 Gt, 1 259 €) sekä iPhone 16 Pro Max (256 Gt, 1 509 €). Uusien mallien hinnat nousivat siis edelliseen sukupolveen verrattuna noin kymmenellä eurolla. Esimerkiksi iPhone 15 (128 Gt) maksoi julkaisuhetkellään 989 euroa ja iPhone 15 Pro Max (256 Gt) taas 1499 euroa.
“Perinteisesti inflaatio ja kohonneet materiaalikustannukset ovat nostaneet jokaisen uuden mallin hintoja, mutta iPhone 15 oli hinnaltaan jopa hieman edullisempi kuin iPhone 14 oli julkaisuhetkellään. Koska hinnat eivät nousseet viime lanseerauksen yhteydessä, tänä vuonna paine nostaa hintoja oli varmasti suurempi”, Hintaoppaan Suomen maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett kertoo.
Uuden sukupolven lanseeraus on toisaalta perinteisesti myös paras aika hankkia aiemman sukupolven malli, sillä tällöin hinnat ovat voineet laskea jo huomattavasti. Säästöjä tavoittelevien kuluttajien kannattaa siis seurata hintoja aktiivisesti. Kätevimmin hintojen seuraaminen hoituu Hintaoppaan hintavahdin avulla, joka ilmoittaa heti hintojen laskemisesta.
“Esimerkiksi iPhone 15 -mallin saa tällä hetkellä 749 eurolla, mikä on jo 240 euroa edullisempi kuin lähtöhinta vuosi sitten. Hintoja seuraamalla voi olla siis hyväkin mahdollisuus säästää”, Matinvesi-Bassett vinkkaa.
Tekoäly syksyn lanseerausten keskiössä
Uuden sukupolven tärkein erottava tekijä aikaisempiin malleihin verrattuna vaikuttaa olevan tekoäly. Myös Google nojasi vahvasti tekoälyyn lanseeratessaan virallisesti ensimmäiset Google Pixel puhelimensa Suomen markkinoille elokuussa. Toistaiseksi merkin suosiossa ei kuitenkaan ole näkynyt suurta nousua, vaan Google oli elokuussa viidenneksi suosituin puhelinmerkki Suomessa. Se on toisaalta yhden sijoituksen korkeammalla kuin viime vuonna, jolloin se oli kuudenneksi suosituin.
“Vaikka Google ei olekaan noussut Suomessa vielä suosituimpien puhelinmerkkien joukkoon, näkyy viitteitä sen suosiosta jo ulkomailla. Esimerkiksi Ruotsissa ja Iso-Britanniassa Google on ollut jo pitkään kolmanneksi suosituin älypuhelinvalmistaja. Suomi on perinteisesti seurannut näissä trendeissä hieman jäljessä, joten voi hyvinkin olla, että näemme Googlen suosion kasvavan myös täällä, kunhan se on saanut ensin vakiinnutettua asemansa Suomen markkinoilla”, Matinvesi-Bassett ennustaa.
Eri puhelinmallien hintoja ja ominaisuuksia pystyt nykyään vertailemaan kätevästi myös Hintaoppaan sovelluksen kautta, jonka löydät niin App Storesta kuin Google Play -kaupasta.
Matkapuhelinten suosituimmat brändit Suomessa
Elokuu 2024
LUE MYÖS
Canon esitteli A2-koon arkkitulostimen: Uudessa kärkituotteessa yhdistyy sekä laatu että kestävyys
SEURAA TEKNAVIA SOSIAALISESSA MEDIASSA
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Tiktokissa ja YouTubesta.