Suomalainen HMD eli Human Mobile Devices on esitellyt yhteistyössä Mattelin kanssa HMD Barbie Phone -simpukkapuhelimen.
HMD Global kertoi jo helmikuun lopulla Barcelonassa ennen Mobile World Congress -messuja järjestämässään tilaisuudessaan tuovansa markkinoille myös ensimmäisen Barbie-puhelimen osana uutta strategiaansa, joka rakentuu oman HMD-brändin lisäksi erilaisille kumppanuuksille Nokia-brändin jäädessä taakse.
Alun perin Barbie-puhelimen esittelyn piti tapahtua jo heinäkuussa, mutta aikataulu viivästyi hieman.
HMD Barbie Phone on pinkki simpukkapuhelin peruspuhelintoiminnoilla. Retromuotoillussa puhelimessa on puhelut ja tekstiviestit, muttei sosiaalista mediaa. HMD kuvaileekin puhelinta täydelliseksi älypuhelintauon pitämiseen.
Suomessa HMD Barbie Phonen suositushinta on 129 euroa.
Kiiltävän pinkillä värillä viimeistellyn Barbie-puhelimen kannessa on peili, ja sisäpuolella vaaleanpunaiseen näppäimistöön on piilotettuja kuvioita, joissa on palmuja, sydämiä ja flamingoja, jotka hohtavat pimeässä. Takana on huomattavan suurikokoinen Barbie-logo pienemmän HMD-logon ohella. Toinen Barbie-logo löytyy myös etupuolelta kannesta, jossa on myös pieni kakkosnäyttö, kamera ja LED-kuvausvalo.
Sisäpuolelta on näyttö, jonka yläpuolella on HMD- ja alapuolella Barbie-logo. Näppäimistö on viimeistelty vaaleanpunaiseksi teemaan sopivasti.
Samalla Barbie Phone tuo vaihdettavat kuoret takaisin, ja mukana on kaksi vaihtoehtoista suojakuorta: vuoden 1992 ikonisen Totally Hair Barbie -nuken värilliset pyörteet ja ”shooting heart”-kuoret. Mukana on myös erilaisia koristeita (”charmseja”), muun muassa puhelimen kiinnitettävä helmihihna, ja pienet Barbie-nuken kokoiset Malibu-rullaluistimet, jäätelötuutti, palmu ja aurinkolasit. Lisäksi puhelinta voi koristella mukana tulevilla timanteilla ja retrotyylisillä Barbie-tarroilla.
Barbie Phonessa on tietenkin myös Barbie-teemainen pelkistetty käyttöliittymä, joka sisältää Barbie-taustakuvia ja Barbie-sovelluskuvakkeita, sekä sovelluksia, jotka tukevat digitaalista hyvinvointia. Mukana on vinkit digitaalisen tasapainoon, ”BarbieMeditation”-sovellus ja asetuksista löytyvät ”self-care-muistutukset”. Myös äänet ja hälytykset ovat suunniteltu rauhallisiksi, ja valittavana on erilaisia teemaan sopivia soittoääniä. Puhelinta käynnistettäessä vastassa on ”Hei Barbie” -äänen tervehdys sekä ilmoitus vastaamattomasta puhelusta Keniltä.
Laitteessa on myös piilotettuja niin sanottuja ”easter eggejä” tärkeimmillä Barbie-päivillä ja -sanoilla – esimerkiksi kirjoitettaessa näppäimistöllä BARBIE (*#227243#).
Mukana on myös matopeli, joka Barbie-puhelimessa kantaa Malibu Snake -nimeä.
HMD Barbie Phonen tekninen perusta eroaa markkina-alueittain. Euroopassa käytössä on Nokia-peruspuhelimista tuttu S30+, kun taas Yhdysvalloissa alustana on niin sanottujen älykkäiden peruspuhelinten KaiOS.
Barbie Phonen kameran tarkkuus on VGA-tasoa eli 0,3 megapikseliä, jolla voi tallentaa kuvia matalalla tarkkuudella – tai kuten HMD toteaa, ”trendikkäällä Y2K-tyylillä”. Tarjolla on myös Barbie-kehykset kuvia varten. Akunkeston puhelimessa kerrotaan riittävän jopa yhdeksän tunnin puheluihin.
”Nopeatempoisessa digitaalisessa maailmassamme voi usein tuntua siltä, että on aina online. Tämä puhelin rohkaisee sinua luopumaan älypuhelimesta silloin, kun haluat selailla vähemmän ja viettää enemmän hauskaa – kaikki tämä popkulttuuri-ikoni Barbien avulla. Barbie on suositumpi kuin koskaan, ja myös näppäinpuhelinten suosio kasvaa vahvasti – me tuomme kaksi trendikästä asiaa yhteen. Emme malta odottaa, että ihmiset saavat laitteen käsiinsä ja pääsevät lomalle älypuhelimistaan”, kommentoi HMD:n markkinointijohtaja Lars Silberbauer.
”Mattel on vankkumattomasti sitoutunut suunnitteluun ja innovaatioihin, ja tämä jännittävä uusi puhelin on hyvä esimerkki tästä, sillä se hyödyntää tietoja siitä, että ihmiset haluavat rajoittaa ruutuaikaansa. HMD on luonut uskomattomia ’easter eggejä’, jotka tekevät puhelimen käytöstä entistäkin uniikimpaa ja leikkisämpää. Ne ilahduttavat Barbie-faneja ympäri maailman”, jatkaa puolestaan Mattel EMEA:n Head of Licensing Ruth Henriquez.
HMD Barbie Phonen mukana myyntipakkauksessa toimitetaan kaksi vaihdettavaa takakuorta, vaaleanpunainen akku, vaaleanpunainen USB-A-USB-C-latauskaapeli, tarrat ja timanttitarrat, helminauha ja kiinnitettävät charmsit, puhdistusliina ja pika-asennusopas.
Kuvien perusteella Barbie Phone jakaa perusrakenteen alun perin heinäkuussa 2022 esitellyn Nokia 2660 Flipin kanssa. Nokia 2660 Flip on ollut saatavilla pinkkinäkin.