Sony julkisti Xperia 1 III ja Xperia 5 III -huippupuhelimensa - 120 hertsin 21:9-näytöt ja erikoisuutena vaihtuvan polttovälin telekamera

Sony on julkistanut uudet huippupuhelimensa.

Xperia 1 III:n rinnalla esiteltiin myös pienikokoisempi sekä muutamilta ominaisuuksiltaan karsittu Xperia 5 III.

Vaikka Sony julkisti uudet puhelimensa tänään, ei se vielä kertonut yksityiskohtaisia hinta- ja saatavuustietoja. Sonyn mukaan puhelimet ovat tulossa saataville kesän aikana, ja hinnoittelusta lisää tietoa on luvassa vasta myöhemmin.

Sonyn Xperia 1 III ja Xperia 5 III jatkavat muotoilultaan Sonylle tutuilla linjoilla sisältäen esimerkiksi edelleen 21:9-kuvasuhteen näytöt. Samalla Sony on kuitenkin tehnyt erittäin mielenkiintoisia uudistuksia kameroiden osalta, ja molemmat Sonyn uudet huippupuhelimet sisältävät ensimmäistä kertaa älypuhelimissa optisen zoomin telekameran vaihtuvalla polttovälillä yhdistettynä nopean automaattitarkennuksen dual pixel PDAF -kennoon.

Sony Xperia 1 III.
Sony Xperia 1 III.

Kolme takakameraa – mutta erikoisuutena kahden polttovälin telekamera

Sekä Xperia 1 III että Xperia 5 III ovat varustettu kolmella 12 megapikselin takakameralla.

Pääkameran polttoväli on 24 millimetriä (35 mm -kinovastaavana) kameran kennon koon ollessa 1/1,7 tuumaa ja aukon f/1,7. 16 millimetrin polttovälisen ultralaajakulmakameran kenno on kooltaan 1/2,6 tuumaa ja aukko f/2,2.

Kameroista kolmas eli telekamera on kuitenkin kokonaisuutena mielenkiintoisin. 1/2,9 tuuman kennolla varustetussa kamerassa on periskooppirakenteinen linssirakenne, joka muuttaa muotoaan kahden vaihtoehdon välillä: polttoväli on joko 70 tai 105 millimetriä ja aukon koko f/2,3 tai f/2,8. Tämä tarkoittaa Xperia 1 III:n tarjoavan kaksi optisen zoomin vaihtoehtoa yhdellä telekamerallaan: joko noin 2,9x tai 4,4x pääkameraan verrattuna.

Kaikki kolme takakameraa tarjoavat nopean dual pixel PDAF -automaattitarkennuksen. Optinen kuvanvakautus löytyy pää- ja telekamerasta. Lisäksi Sony jatkaa yhä yhteistyötä saksalaisen optiikkavalmistajan Carl Zeissin kanssa, ja Xperia 1 III:ssa ja Xperia 5 III:ssa on jälleen käytössä ZEISSin T*-pinnoitetut linssit.

Kamerajärjestelmien osalta erona Xperia 1 III:ssa on ekstrana 3D iTOF -syvyyssensori, joka hahmottaa laserin avulla edessä olevaa ympäristöä ja esimerkiksi nopeuttaa vielä automaattitarkennuksen toimintaa.

Poikkeuksellisen telekameran ohella Sony korostaa yleisestikin kameroidensa nopeaa automaattitarkennusta, jonka osalta käytettävät algoritmit ovat peräisin Sonyn Alpha-järjestelmäkameroista. Sony kertoo kaikkien takakameroiden tukevan reaaliaikaista kohteen seurantaa automaattitarkennuksessaan, ja ihmisten ja eläinten osalta tarkennus kohdistetaan tarkasti silmiin. Automaattitarkennus toimii edelleen jopa 60 kertaa sekunnissa, ja sarjakuvausta tuetaan 20 kuvan sekuntinopeudella. Kuvauskohteen taustan boke-efektillä sumentava muotokuvatila on myös käytettävissä kaikilla kameroilla.

Mukana on myös parannettu versio Sonyn kuvanvakautuksesta – Optical SteadyShot yhdistettynä Sonyn FlawlessEye-kuvanvakautusalgoritmiin.

Zoom-kuvaamiseen uutena lisäyksenä Sony kertoo myös tuoneensa tekoälyä hyödyntävän AI Super Resolution Zoomin, jota käytetään zoom-kuvien yksityiskohtien ja terävyyden lisäämiseen esimerkiksi zoomatessa kahden optisen zoomin tason välillä.

Kuvaamiskokemusta tukee myös erillinen kameran laukaisinpainike puhelimen kyljellä. Xperia 1 III:ssa se on pinnaltaan teksturoitu. Sony on myös päivittänyt Photography Pro -kamerasovellustaan, jossa on nyt tarjolla kaksi erilaista käyttötilaa – yksinkertaisen perustilan ohella monipuolisia manuaalisäätöjä tarjoava edistynyt tila.

Hidastusvideokuvaus onnistuu parhaimmillaan 4K HDR -tarkkuudella 120 fps -nopeudella pääkameralla ja Cinematography Pro -sovelluksella.

Edelleen mahdollista on myös käyttää uusia huippupuhelimia Sonyn Alpha-kameroiden korkealaatuisena ulkoisena monitorina kytkemällä kamera HDMI-USB-C-kaapelilla puhelimeen.

Sony Xperia 5 III.
Sony Xperia 5 III.

120 hertsin näyttö – Xperia 1 III:ssa 4K-tarkkuudella – ja stereokaiuttimet tilaäänellä

Edeltävässä Xperia 1 II:ssa näytön virkistystaajuus ylsi vasta tavanomaiseen 60 hertsiin, mutta nyt AMOLED-näyttöjen virkistystaajuus on sekä Xperia 1 III:ssa että Xperia 5 III:ssa 120 hertsiä ja kosketustunnistus toimii 240 hertsin taajuudella.

Xperia 1 III:n 6,5 tuuman näytön tarkkuus on yhä 4K-tasolla 3840×1644 pikselillä, ja kyseessä onkin maailman ensimmäinen älypuhelin 120 hertsin 4K OLED -näytöllä. Xperia 5 III:ssä 6,1 tuuman näytössä on 2520×1080 pikseliä eli tarkkuus on Full HD+ -tasoa. Kummankin näyttö on kuvasuhteeltaan Sonyn suosima 21:9, ilman lovia tai reikiä.

120 hertsin virkistystaajuuden lisäksi näyttö tukee jopa 240 hertsin liikkeen sulavoitusta täydentämällä sisällön väliin mustia ruutuja, mikä saa liikkuvan kuvan näyttävän sulavammalta.

Xperia 5 III on 8 millimetriä lyhyempi ja 3 millimetriä kapeampi kuin Xperia 1 III paksuuden ollessa sama (mitat 157 x 68 x 8,2 vs. 165 x 71 x 8,2 millimetriä) sekä 18 grammaa kevyempi (168 vs. 186 grammaa).

Kummassakin puhelimessa on myös eteenpäin suunnatut stereokaiuttimet, joiden voimakkuus on Sonyn mukaan kasvanut Xperia 1 III:ssa 40 prosentilla ja voimakkaammalla bassolla. Dolby Atmos -tilaäänen ohella Xperia 1 III:ssa ja Xperia 5 III:ssa ensi kerran tuettuna on myös Sonyn aiemmin kuulokkeilla tukema 360 Reality Audio -musiikki myös kaiuttimilla. 360 Reality Audio -formaattia tukee esimerkiksi musiikkipalvelu TIDAL. Lisäksi puhelimet osaavat myös muuntaa tavallisen 2-kanavaisen stereomusiikin 360-tilaääneksi Sonyn mukaan ensimmäisinä älypuhelimina maailmassa.

Sony on panostanut äänentoistoon edelleen muutenkin. Xperia 1 III ja Xperia 5 III sisältävät myös 3,5 millimetrin kuulokeliitännän, jonka osalta teknistä toteutusta on Sonyn mukaan optimoitu.

Puhelimilla on Hi-Res Audio -sertifointi, myös langattomasti, ja ne tukevat myös Sonyn LDAC-koodekkia sekä pakatun musiikin äänenlaatua parantavaa DSEE Ultimate -tekniikkaa.

Sisuksissa Qualcomm Snapdragon 888

Sekä Xperia 1 III että Xperia 5 III sisältävät Qualcommin Snapdragon 888 -huippupiirin, joka on suorituskyvyltään Android-puhelinten kärkeä. Qualcommin itsensä mukaan Snapdragon 888 tuo jopa CPU-suorituskyvyssä jopa 25 prosentin ja GPU-suorituskyvyssä 35 prosentin teholisän.

Pelaamisen osalta Sony on esitellyt ohjelmistoon muutamia lisäyksiä, kuten peleissä tiettyjen äänien (esimerkiksi askeleet tai laukaukset) korostamiseen mahdollisesti hyödyllisen taajuuskorjaimen sekä näyttöasetuksen, joka esittää kirkkaammin yksityiskohtia kuvan tummemmilla alueilla. Lisäksi näytön videotallennus toimii nyt jopa 120 ruudun sekuntinopeudella, ja toiminto myös puskuroi tallennusta 30 sekunnin ajalta, jolloin halutun kohokohdan tallentaminen onnistuu jälkikäteen.

Mielenkiintoisesti kokoerostaan huolimatta Xperia 1 III:ssa ja Xperia 5 III:ssa on yhtä suuri akku, 4 500 milliampeerituntia. Pikalatauksen osalta Sony on pysynyt kohtuullisissa teholukemissa tuella 30 watin pikalataukselle mukana toimitettavalla laturilla. Pikalataus täyttää akun tyhjästä 50 prosentin varaukseen 30 minuutissa. Sony on panostanut myös edelleen akun käyttöikää pidentäviin toimintoihin, jonka ansiosta Sony lupaa akkujen säilyttävän kapasiteettinsa hyvin yli kolmen vuoden ajan.

Kaksikosta ainoastaan suurempi Xperia 1 III tukee langatonta latausta sekä nyt myös käänteistä langatonta latausta, eli virranjakoa muille Qi-laitteille.

Pölyn- ja vedenkestävyydeltään Xperia 1 III ja Xperia 5 III ovat edelleen IP65/IP68-luokiteltu pöly- ja vesitiiviiksi. Tutumman IP68:n rinnalla Sonyn perinteisesti ilmoittamassa IP65:ssä viimeinen numero merkitsee myös vesisuihkun kestävyyttä.

Etulasina Xperia 1 III:ssa on Corningin uusin ja kestävin Gorilla Glass Victus, kun Xperia 5 III:ssa on lasi on Gorilla Glass 6. Xperia 1 III:n värivaihtoehdot Suomessa ovat musta ja violetti (muualla lisäksi harmaa) ja Xperia 5 III:n musta, vihreä ja pinkki.

Molemmille malleille tulee saataville myös uusi ja paranneltu antibakteerinen Style Cover -suojakuori, jossa on myös jalka, jonka avulla laiteen voi asettaa mukavaan katseluasentoon vaakasuunnassa.

Xperia 5 III on kaksikosta pienikokoisempi.
Xperia 5 III on kaksikosta pienikokoisempi.

Tekniset tiedot

Xperia 1 III:n ja Xperia 5 III:n keskeiset erot

  • Näyttö Xperia 1 III:ssa kooltaan 6,5 tuumaa 4K-tarkkuudella, Xperia 5 III:ssa 6,1 tuumaa Full HD+ -tarkkuudella
  • Näyttölasi Xperia 1 III:ssa Corning Gorilla Glass Victus, Xperia 5 III:ssa Corning Gorilla Glass 6
  • 3D iTOF -syvyyssensori vain Xperia 1 III:ssa – nopeuttaa muun muassa takakameroiden automaattitarkennusta
  • RAM-käyttömuisti Xperia 1 III:ssa 12 gigatavua, Xperia 5 III:ssa 8 gigatavua
  • Sisäinen tallennusmuisti Xperia 1 III:ssa 256 tai 512 gigatavua, Xperia 5 III:ssa 128 tai 256 gigatavua
  • Langaton lataus vain Xperia 1 III:ssa
  • Koko ja paino – Xperia 1 III suurempi: mitat 165 x 71 x 8,2 vs. 157 x 68 x 8,2 millimetriä ja paino 186 vs. 168 grammaa

Sony Xperia 1 III:n tekniset tiedot

  • 6,5 tuuman AMOLED-näyttö 21:9-kuvasuhteella ja 3840×1644 pikselin 4K-tarkkuudella, 120 hertsin virkistystaajuus ja 240 hertsin kosketustunnistus, HDR-laajasävyskaalan tuki, Corning Gorilla Glass Victus -lasi
  • Sormenjälkilukija kyljellä
  • Stereokaiuttimet, Dolby Atmos -tilaäänituki ja 360 Reality Audio -tuki
  • Kolme takakameraa
    • 12 megapikselin 82 asteen pääkamera 24 mm -polttovälillä, 1/1,7 tuuman kennolla, 1,8 mikronin pikselikoolla, f/1,7-aukolla ja optisella kuvanvakaimella
    • 12 megapikselin 124 asteen ultralaajakulmakamera 16 mm polttovälillä, 1/2,6 tuuman kennolla ja f/2,2-aukolla
    • 12 megapikselin telekamera 70 ja 105 mm -polttoväleillä (34 ja 23 astetta), 1/2,9 tuuman kennolla, f/2,3- tai f/2,8-aukolla ja optisella kuvanvakaimella, optinen zoom noin 2,9x tai 4,4x pääkameraan verrattuna
    • ZEISS T* -linssit ja kaikissa kameroissa dual pixel PDAF -automaatttitarkennus
    • 3D iTOF -syvyyssensori
  • 8 megapikselin 78 asteen etukamera 1/4 tuuman kennolla ja f/2,0-aukolla
  • Qualcomm Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri (5 nm, 1x 2,84 GHz Kryo 680 Prime / ARM Cortex-X1 + 3x 2,42 GHz Kryo 680 Gold / ARM Cortex-A78 + 4x 1,80 GHz Kryo 680 Silver / ARM Cortex-A55, Adreno 660 -grafiikkasuoritin)
  • 12 gigatavua RAM-käyttömuistia
  • 256 tai 512 gigatavua sisäistä tallennusmuistia ja microSD-muistikorttipaikka (jopa 1 teratavu)
  • Kaksi nano-SIM-korttipaikkaa
  • 2G / 3G / 4G / 5G -mobiiliverkkoyhteys
    • 5G: taajuudet n1, n3, n5, n7, n8, n20, n28, n38, n40, n41, n77, n78
  • Wi-Fi 6 802.11a/b/g/n/ac/ax / Bluetooth 5.2 / NFC -yhteydet
  • GPS / GLONASS / BDS / Galileo / QZSS -paikannus
  • USB-C (USB 3.1 Gen1) ja 3,5 mm -liitännät
  • 4 500 milliampeeritunnin akku 30 watin pikalatauksella (50 % 30 minuutissa)
  • Langaton lataus ja virranjako (käänteinen langaton lataus)
  • IP65/IP68-luokitellusti pöly- ja vesitiivis rakenne
  • Mitat 165 x 71 x 8,2 millimetriä ja paino 186 grammaa
  • Android 11 -käyttöjärjestelmäversio

Sony Xperia 5 III:n tekniset tiedot

  • 6,1 tuuman AMOLED-näyttö 21:9-kuvasuhteella ja 2520×1080 pikselin Full HD+ -tarkkuudella, 120 hertsin virkistystaajuus ja 240 hertsin kosketustunnistus, HDR-laajasävyskaalan tuki, Corning Gorilla Glass 6 -lasi
  • Sormenjälkilukija kyljellä
  • Stereokaiuttimet, Dolby Atmos -tilaäänituki ja 360 Reality Audio -tuki
  • Kolme takakameraa
    • 12 megapikselin 82 asteen pääkamera 24 mm -polttovälillä, 1/1,7 tuuman kennolla, 1,8 mikronin pikselikoolla, f/1,7-aukolla ja optisella kuvanvakaimella
    • 12 megapikselin 124 asteen ultralaajakulmakamera 16 mm polttovälillä, 1/2,6 tuuman kennolla ja f/2,2-aukolla
    • 12 megapikselin telekamera 70 ja 105 mm -polttoväleillä (34 ja 23 astetta), 1/2,9 tuuman kennolla, f/2,3- tai f/2,8-aukolla ja optisella kuvanvakaimella, optinen zoom noin 2,9x tai 4,4x pääkameraan verrattuna
    • ZEISS T* -linssit ja kaikissa kameroissa dual pixel PDAF -automaatttitarkennus
  • 8 megapikselin 78 asteen etukamera 1/4 tuuman kennolla ja f/2,0-aukolla
  • Qualcomm Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri (5 nm, 1x 2,84 GHz Kryo 680 Prime / ARM Cortex-X1 + 3x 2,42 GHz Kryo 680 Gold / ARM Cortex-A78 + 4x 1,80 GHz Kryo 680 Silver / ARM Cortex-A55, Adreno 660 -grafiikkasuoritin)
  • 8 gigatavua RAM-käyttömuistia
  • 128 tai 256 gigatavua sisäistä tallennusmuistia ja microSD-muistikorttipaikka (jopa 1 teratavu)
  • Kaksi nano-SIM-korttipaikkaa
  • 2G / 3G / 4G / 5G -mobiiliverkkoyhteys
    • 5G: taajuudet n1, n3, n5, n7, n8, n20, n28, n38, n40, n41, n77, n78
  • Wi-Fi 6 802.11a/b/g/n/ac/ax / Bluetooth 5.2 / NFC -yhteydet
  • GPS / GLONASS / BDS / Galileo / QZSS -paikannus
  • USB-C (USB 3.1 Gen1) ja 3,5 mm -liitännät
  • 4 500 milliampeeritunnin akku 30 watin pikalatauksella (50 % 30 minuutissa)
  • IP65/IP68-luokitellusti pöly- ja vesitiivis rakenne
  • Mitat 157 x 68 x 8,2 millimetriä ja paino 168 grammaa
  • Android 11 -käyttöjärjestelmäversio

Sony Xperia 5 III:n tekniset tiedot

  • 6,1 tuuman AMOLED-näyttö 21:9-kuvasuhteella ja Full HD+ -tarkkuudella, 120 hertsin virkistystaajuus ja 240 hertsin kosketustunnistus, HDR-laajasävyskaalan tuki, Corning Gorilla Glass 6 -lasi
  • Stereokaiuttimet, Dolby Atmos -tilaäänituki ja 360 Reality Audio -tuki
  • Kolme takakameraa
    • 12 megapikselin pääkamera 24 mm -polttovälillä, 1/1,7 tuuman kennolla, 1,8 mikronin pikselikoolla, f/1,7-aukolla ja optisella kuvanvakaimella
    • 12 megapikselin ultralaajakulmakamera 16 mm polttovälillä, 1/2,6 tuuman kennolla ja f/2,2-aukolla
    • 12 megapikselin telekamera 70 ja 105 mm -polttoväleillä, 1/2,9 tuuman kennolla, f/2,3- tai f/2,8-aukolla ja optisella kuvanvakaimella, optinen zoom noin 2,9x tai 4,4x pääkameraan verrattuna
    • ZEISS T* -linssit ja kaikissa kameroissa dual pixel PDAF -automaatttitarkennus
  • 8 megapikselin etukamera
  • Qualcomm Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri (5 nm, 1x 2,84 GHz Kryo 680 Prime / ARM Cortex-X1 + 3x 2,42 GHz Kryo 680 Gold / ARM Cortex-A78 + 4x 1,80 GHz Kryo 680 Silver / ARM Cortex-A55, Adreno 660 -grafiikkasuoritin)
  • 2G / 3G / 4G / 5G -mobiiliverkkoyhteys
  • 8 gigatavua RAM-käyttömuistia
  • 128 tai 256 gigatavua sisäistä tallennusmuistia
  • USB-C- ja 3,5 mm -liitännät
  • 4 500 milliampeeritunnin akku 30 watin pikalatauksella (50 % 30 minuutissa)
  • IP65/IP68-luokitellusti pöly- ja vesitiivis rakenne
  • Mitat 157 x 68 x 8,2 millimetriä ja paino 168 grammaa