Uberin entinen toimitusjohtaja myi koko miljardien arvoisen omistuksensa yhtiössä ja jättää paikkansa hallituksessa

Uberin entinen toimitusjohtaja, yhtiössä käytännössä alusta asti mukana ollut ja sen myötä usein myös yhdeksi yhtiön perustajista tituleerattu Travis Kalanick on myynyt kaikki Uber-osakkeensa ja jättää paikkansa yhtiön hallituksessa vuoden 2019 lopussa.

Kalanick joutui jättämään paikkansa yhtiön toimitusjohtajana kesällä 2017 lukuisten yhtiötä koskeneiden skandaalien jälkeen sekä sijoittajien kovan painostuksen alla. Kalanickin lähdön jälkeen toimitusjohtajaksi rekrytoitiin Expedia-matkavarausyritystä aiemmin pitkään johtanut Dara Khosrowshahi, jonka johdolla Uberin pörssilistautuminen tapahtui toukokuussa 2019. Uberin taival julkisesti listattuna yhtiönä on kuitenkin ollut haastava, ja yhtiön pörssikurssi on painunut 45 dollarin listautumishinnasta kolmanneksella nyt vain reiluun 30 dollariin. Silti yhtiön markkina-arvo on yhä yli 50 miljardia dollaria.

Uberin vanhoja osakkeenomistajia koskeneet osakkeiden myyntirajoitukset poistuivat marraskuussa, jonka jälkeen Kalanick on vauhdilla myynyt omistuksensa. Kalanickin listautumisen jälkeen myymän osakepotin arvo on ollut ainakin yli 2 miljardia dollaria, minkä lisäksi hän myi osakkeita yhtiössä jo ennen listautumista 1,4 miljardilla dollarilla japanilaisen SoftBankin ja sen Vision Fund -rahaston noustessa Uberin suurimmaksi omistajaksi.

”Uber on ollut osa elämääni viimeisen 10 vuoden ajan. Vuosikymmenen tullessa päätökseensä, ja yhtiön ollessa nyt julkinen yhtiö, vaikutti oikealta hetkeltä minulle keskittyä nykyisiin liiketoimiini ja hyväntekeväisyyshankkeisiini”, kommentoi 43-vuotias Kalanick nyt.

Kalanickin nykyinen pääliiketoimi on hänen perustamansa CloudKitchens (viralliselta nimeltään City Storage Systems), joka vuokraa ravintoloille keittiötilaa kotiinkuljetuspalveluiden osana toimimisen helpottamiseksi ja vauhdittamiseksi. Maailmalla ovat jo yleistyneet ”haamuravintolat”, joilla ei ole fyysistä ravintolatilaa asiakkaille vaan jotka toimivat vain suosiotaan nopeasti kasvattaneiden kotiinkuljetuspalveluiden osana.

”Vain harvat yrittäjät rakentavat jotakin niin perustavan laatuista kuin mitä Travis Kalanick teki Uberin kanssa. Olen äärimmäisen kiitollinen Travisille hänen visiostaan ja sitkeydestään Uberia rakentaessa, ja hänen asiantuntemuksestaan hallituksen jäsenenä. Kaikki Uberilla toivottavat hänelle parasta”, kommentoi Uberin toimitusjohtaja Dara Khosrowshahi.