Tässä lokakuun myydyimmät puhelimet – uudet ja vanhemmat iPhonet kiinnostivat, Samsungin Galaxy A -sarja edelleen vahva

Operaattorit ja Gigantti ovat julkaisseet lokakuun osalta myydyimpien puhelinten listansa.

Lokakuussakin listoilla Samsungin edullisen ja keskihintaluokan Galaxy A -sarjan mallit jatkoivat vahvaa edustustaan. DNA:n ja Elisan TOP15:ssä oli viisi Galaxy A -sarjan Samsungia, Gigantin ja Telian TOP10:ssä neljä. Samsungin myynti on ollut tänä vuonna vahvaa Huawein ja Honorin kärsiessä Yhdysvaltojen asettamien rajoitusten vaikutuksista. Siitä huolimatta esimerkiksi Honor 20 Pro ylsi kuitenkin lokakuussa DNA:lla 5. myydyimmäksi.

Lisäksi myyntilistoihin vaikuttivat lokakuussa uutuudet, kuten Applen iPhone 11 -mallit. Myös Applen vanhemmat älypuhelinmallit myivät erittäin hyvin. Kolmesta uudesta iPhone 11 -mallista erityisesti edullisimman iPhone 11:n myynti on vetänyt hyvin. Se ylsi sijalle 4 DNA:lla ja Telialla sekä sijalle 5 Elisalla ja Gigantilla. Vanhemmista iPhone 8 oli Gigantin myydyin ja myös DNA:lla 3. myydyin ja Telialla 2. myydyin lokakuussa.

”Samsungin A-sarjan mallit ottivat kaksoisvoiton kuluttajien listan kärjessä, kun taas noin kolmannes listan puhelimista on Applen iPhone-uutuusmalleja. OnePlusin puhelimia on listalla myös monipuolisesti, ja lokakuussa lanseerattu OnePlus 7T ponkaisi heti listoille”, Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Ville Valkama summaa.

17. lokakuuta myyntiin tullut OnePlus 7T oli Elisalla 6. myydyin ja Telialla 10. myydyin. Elisalla korkeammalle ylsi vielä 3. sijan OnePlus 7 Pro.

OnePlus 7T Glacier Blue.
OnePlus 7T Glacier Blue.

”iPhone 8 on ollut syksyn aikana todella suosittu ja tämä malli tulee todennäköisesti olemaan listan kärkipaikoilla vielä pitkä pitkään. iPhone 11 on kivunnut jo sijalle 5. Laitteessa on ollut hieman saatavuushaasteita ja jos Apple saa ne kuntoon, niin on mielenkiintoista nähdä kuinka korkealle tämä malli yltää marraskuun listassa”, toteaa Gigantin puhelinmyynnistä vastaava myyntipäällikkö Mikko Pesonen.

”Applen uutuusmallien kysyntä on ylittänyt odotukset, ja alkuvaiheessa tiettyihin malleihin pääsi kertymään jopa jonoa. Nyt saatavuustilanne näyttää hyvältä ja malleja löytyy hyllystä”, kertoo Telia Finlandin laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Jussi Vuorinen.

”Suuresta kysynnästä johtuen Apple iPhone 11 -malleja ei valitettavasti riittänyt kaikille halukkaille lokakuussa, mutta näitä tulee lisää saataville marraskuussa”, Elisan yritysasiakkaiden liiketoimintajohtaja Petteri Svensson kertoo.

iPhone 11:ssä on takana kaksi kameraa, iPhone 11 Pro -malleissa kolme.
iPhone 11:ssä on takana kaksi kameraa, iPhone 11 Pro -malleissa kolme.

Myös Nokia-puhelimet kohosivat jälleen listoille uutuuksien myötä. Nokia 7.2 oli DNA:lla 8. myydyin, Elisalla 15. myydyin ja Gigantilla 9. myydyin. Kenties hienoisena yllätyksenä uusi älykäs simpukkamallin peruspuhelin Nokia 2720 Flip ylsi myös Gigantissa 10. myydyimmäksi.

”Nokian uudet mallit 7.2 ja flip-mallinen 2720 ovat myös mukana. Hieno nähdä kaksi Nokiaa eniten myyvien listalla, Gigantin puhelinmyynnistä vastaava Pesonen iloitsee.

Nokia 7.2:n värivaihtoehdot.
Nokia 7.2:n värivaihtoehdot.

”Nokian loppuvuoden uutuusmallit 6.2 ja 7.2 ovat saaneet hyvän vastaanoton niiden tyylikkään designin, kestävän laadun sekä erityisesti kameroidensa ansiosta. Kaikki Nokian Android-mallit ovat mukana Googlen Android One -ohjelmassa, joka takaa laitteille kolmen vuoden tietoturvapäivitykset sekä kaksi käyttöjärjestelmäpäivitystä. Tämän ansiosta sekä uusien että vanhojen Nokia-laitteiden käyttöikä on erittäin pitkä ja laitteilla on oma vankkumaton kannattajakuntansa”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

Ensimmäisenä Suomessa kesällä 5G-puhelimet myyntiin tuonut Elisa puolestaan kertoo, että lokakuussa 5G-puhelimia kävi kaupaksi ennätysmäärä. Elisan myydyimmän 5G-älypuhelimen paikan säilytti edelleen OnePlus 7 Pro 5G.

DNA:n myydyimmät puhelimet lokakuussa 2019 (suluissa syyskuun sijoitus)

1. (1.) Samsung Galaxy A40
2. (6.) Samsung Galaxy A10
3. (10.) Apple iPhone 8
4. (9.) Apple iPhone 11
5. (-) Honor 20 Pro
6. (2.) Samsung Galaxy A50
7. (-) Honor 20 Lite
8. (-) Nokia 7.2
9. (5.) Samsung Galaxy A70
10. (14.) Apple iPhone 11 Pro
11. (15.) Apple iPhone 11 Pro Max
12. (4.) Samsung Galaxy A20e
13. (12.) OnePlus 6T
14. (-) Huawei Mate 20 Lite
15. (-) Huawei Y5 2019

Elisan henkilöasiakkaille myydyimmät puhelimet lokakuussa 2019

1. Samsung Galaxy A10
2. Samsung Galaxy A40
3. OnePlus 7 Pro
4. Samsung Galaxy A50
5. Apple iPhone 11
6. OnePlus 7T
7. Samsung Galaxy S10
8. Honor 7S
9. Samsung Galaxy A20e
10. Apple iPhone 8
11. Apple iPhone 7
12. Honor 20 Lite
13. Nokia 130
14. Samsung Galaxy A70
15. Nokia 7.2

Elisan yritysasiakkaille myydyimmät puhelimet lokakuussa 2019

1. Samsung Galaxy A40
2. Apple iPhone 8
3. Apple iPhone 11
4. Apple iPhone 11 Pro
5. Samsung Galaxy Xcover 4s
6. Samsung Galaxy A20e
7. Samsung Galaxy A10
8. Apple iPhone 11 Pro Max
9. Samsung Galaxy A70
10. Samsung Galaxy S10e
11. Apple iPhone Xr
12. Samsung Galaxy A50
13. Apple iPhone 7
14. Samsung Galaxy A8
15. OnePlus 7

Elisan myydyimmät 5G-puhelimet lokakuussa 2019

1. OnePlus 7 Pro 5G
2. Samsung Galaxy S10 5G
3. Huawei Mate 20 X 5G
4. ZTE Axon 10 Pro 5G

Gigantin kuluttaja-asiakkaille myydyimmät puhelimet lokakuussa 2019 (suluissa syyskuun sijoitus)

1. (4.) Apple iPhone 8
2. (3.) Samsung Galaxy A10
3. (5.) Samsung Galaxy A50
4. (2.) Samsung Galaxy A40
5. (8.) Apple iPhone 11
6. (9.) Apple iPhone XR
7. (1.) Huawei P Smart 2019
8. (-) Samsung Galaxy A20
9. (-) Nokia 7.2
10. (-) Nokia 2720

Gigantin yritysasiakkaille myydyimmät puhelimet lokakuussa 2019 (suluissa syyskuun sijoitus)

1. (3.) Apple iPhone 8
2. (2.) Samsung Galaxy A10
3. (-) Samsung Galaxy A20
4. (10.) Apple iPhone 11
5. (7.) Samsung Galaxy A50
6. (8.) Samsung Xcover 4S
7. (9.) Samsung Galaxy A70
8. (-) Nokia 7.2
9. (5.) Apple iPhone 11 Pro
10. (-) Apple iPhone XR

Telian kuluttajille myydyimmät puhelimet lokakuussa 2019 (suluissa syyskuun sijoitus)

1. (4.) Samsung Galaxy A10
2. (7.) Apple iPhone 8
3. (1.) Samsung Galaxy A40
4. (5.) Apple iPhone 11
5. (3.) Samsung Galaxy A50
6. (-) Apple iPhone 11 Pro
7. (-) Apple iPhone 11 Pro Max
8. (-) Apple iPhone XR
9. (5.) Samsung Galaxy A20e
10. (-) OnePlus 7T

Telian yrityksille myydyimmät puhelimet lokakuussa 2019 (suluissa syyskuun sijoitus)

1. (1.) Samsung Galaxy A40
2. (2.) Samsung Galaxy A8 (2018)
3. (5.) Apple iPhone 8 64GB
4. (3.) Samsung Galaxy A20e 32GB
5. (7.) Apple iPhone 7 32GB
6. (4.) Samsung Galaxy Xcover 4s
7. (6.) Samsung Galaxy A50 128GB
8. (8.) Samsung Galaxy S10 128GB
9. (10.) Samsung Galaxy A70
10. (-) Apple iPhone 11 64GB

Telian myydyimmät älykellot lokakuussa 2019 (suluissa syyskuun sijoitus)

1. (2.) Apple Watch Series 5 GPS + Cellular
2. (1.) Samsung Galaxy Watch 4G
3. (-) Samsung Galaxy Watch Active2 4G
4. (-) Huawei Watch GT2
5. (6.) Apple Watch Series 5 GPS
6. (5.) Samsung Gear S3
7. (7.) Suunto 3 Fitness
8. (3.) Apple Watch Series 4 GPS + Cellular
9. (4.) Samsung Galaxy Watch Active
10. (9.) Apple Watch Series 4 GPS