Suomalainen Polar solmi maailmanlaajuisen yhteistyösopimuksen Formula 1 -kuljettaja Valtteri Bottaksen kanssa

Suomalainen, Kempeleessä perustettu Polar Electro on solminut maailmanlaajuisen yhteistyökumppanuuden Formula 1 -kuljettaja Valtteri Bottaksen kanssa.

Polarin ja yrityksen tuotteita jo vuosia käyttäneen Bottaksen kumppanuus tuo Polarin mukaan yhteen kaksi suomalaista huipputekijää.

”Sain ensikosketukseni Polariin itse asiassa vanhempieni kautta”, Valtteri Bottas kertoo. ”Vuosia sitten he antoivat minulle lahjaksi ensimmäisen Polar-kelloni, jotta voisin tehostaa treeniäni ja suorituskykyäni, ja tällä tiellä olen edelleen”, Bottas lisää. ”Polar tarjoaa yksinkertaisesti parasta ja tarkinta syketeknologiaa, puhumattakaan loistavista treeni- ja palautumisominaisuuksista, jotka antavat todella paljon lisätietoa treenieni jokaisesta osa-alueesta. Olen todella innoissani, että olemme vihdoin virallisia kumppaneita.”

Vaikka Polarin ja Bottaksen suhde alkoikin lahjasta jo vuosia sitten, virallisen yhteistyön kerrotaan kehittyneen nopeasti viime kuukausien aikana.

”Kun Valtterin treenimäärä kasvaa, myös todella tarkkojen suorituskyky- ja palautumisanalyysien tarve on kasvanut”, kertoo Bottaksen agentti Ville Ahtiainen. ”Meille yhteistyö Polarin kanssa oli helppo päätös – he ovat alansa parhaita. On hienoa, että kaksi vahvaa suomalaista brändiä yhdistää voimansa.”

Formula 1 -kauden 2020 aloitus on viivästynyt merkittävästi koronaviruspandemiasta johtuen. Kausi on alkamassa nyt 5. heinäkuuta ajettavalla GP:llä Itavallassa.

Kauden aloituksen lykkääntymisen takia vapautuneen ajan Bottas on käyttänyt treenaamiseen, valmistautumiseen ja palautumiseen ennen kiireisen matkustus- ja kilpailuaikataulun starttaamista.

Bottas on treenannut vaeltamalla ja pyöräilemällä ympäri Suomea ja Ranskaa. Polarin mukaan Bottaksen käytössä on Polarin hiljattain julkistama ulkokäyttöön suunniteltu Polar Grit X -urheilukello.

”Valtteri on mahtava urheilija ja erinomainen esimerkki siitä, miksi teemme täällä Polarilla mitä teemme”, sanoo Polar Electron toimitusjohtaja Tomi Saario. ”Olemme yritys, josta koko puettavan urheiluteknologian ala sai alkunsa, ja kaikki nämä vuodet olemme panostaneet tarkkuuteen, tieteeseen pohjautuvaan teknologiaan sekä helppokäyttöisyyteen, jotta kaikenlaiset ihmiset – ammattilaisista satunnaisiin harrastajiin – pääsisivät seuraavalle tasolle. Tämän päättäväisyyden ansiosta Polar on edelleen alan johtavia yrityksiä, ja olemme innoissamme siitä, että saamme Valtterin kaltaisen samanhenkisen kumppanin tiimiimme.”