Merkittävän iPhone-komponenttitoimittajan pomo käytännössä vahvisti: Uudet iPhonet tulossa markkinoille tavallista myöhemmin

Applen seuraavan sukupolven iPhoneja odotetaan tänä vuonna koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi tehdyistä rajoitustoimista ja matkustusrajoituksista johtuen saataville tavallista syyskuun aikataulua myöhemmin.

Useat raportit ovat kertoneet Applen työntekijöiden matkojen Kiinan tehtaile estyneen kriittisessä vaiheessa, mikä on hidastanut prototyyppien testaamista ja hyväksyntää sekä valmistautumista tuotannon aloittamiseen.

Nyt myös merkittävän iPhone-komponenttitoimittajan Broadcomin toimitusjohtaja Hock Tan on kommentoinut odottavansa uuden iPhone-malliston lanseerauksen viivästyvän tavanomaisesta syyskuusta vuoden viimeiselle neljännekselle, eli vähintään lokakuulle. Asiasta uutisoi Bloomberg.

Broadcom-pomo Tan kommentoi odotuksia yhtiönsä tulosjulkistuksen yhteydessä.

Tan ei nimennyt suoraan Applea mutta ”merkittävän tuotesyklin myöhästyminen suurella pohjoisamerikkalaisella matkapuhelinten” asiakkaalla ei jätä mitään sijaa epäilyksille, että kyse on juuri Applesta. Broadcom toimittaa iPhoneihin muun muassa Wi-Fi-yhteyksiin liittyviä piirejä.

Myös Broadcomille lanseerauksen viivästyminen merkitsee liikevaihtopompun siirtymistä tavanomaisesta yhdellä raportointineljänneksellä eteenpäin ja kolmannen neljänneksen liikevaihdon odotetaan näin jäävän vaisuksi ja viime vuotta alhaisemmaksi.

Aikataulun lisäksi seuraavan sukupolven iPhone-mallien ominaisuudet ovat olleet laajasti esillä huhuissa. Applelta odotetaan kaikkiaan neljää uutta iPhone-mallia eli valikoima kasvaa yhdellä lisävaihtoehdolla verrattuna kolmeen iPhone 11 -malliin.

Seuraavan sukupolven iPhoneista tietoja ovat aiemmin paljastaneet vuotaja Max Weinbach yhdessä YouTube-kanava EverythingApplePron kanssa. Sama parivaljakko paljasti aiemmin uusista iPhone-malleista luotuja malinnoksia.

Seuraavan iPhone-sukupolven muotoilun odotetaan muistuttavan iPad Pro -laitteissa nähtyä. Kyljet ovat siis tasaiset ja muotoilu suoralinjaisempaa kuin on viime vuosina iPhoneissa nähty. Lisäksi näyttöreunukset ja näyttölovi ovat pienenemässä.

Sekä näyttö- että takalasi eivät seuraavan sukupolven iPhoneissa olisi enää juuri lainkaan kaarevia reunoiltaan vaan käytännössä täysin tasaisia. Uudet iPhone-huippumallit ovat saamassa tuen 120 hertsin näytön virkistystaajuudelle, jota Apple kutsuu todennäköisesti ProMotion-nimellä kuten jo aiemmin iPad Pro -laitteissa.

Taakse uusiin iPhone-huippumalleihin odotetaan kolmea kameraa sekä lisäksi hiljattain julkistettujen iPad Pro -laitteiden tavoin 3D ToF -syvyyskameraa, Apple-kielellä LiDAR-skanneria. Telekameran zoom-taso on nousemassa ainakin huippumalleissa 3x-tasolle.

Tällä hetkellä Applen iPhone-mallisto koostuu 6,1 tuuman iPhone 11:stä LCD-näytöllä, sekä OLED-näytöllisistä 5,8 tuuman iPhone 11 Prosta ja 6,5 tuuman iPhone 11 Pro Maxista. Seuraavassa sukupolvessa iPhone 11 Pro -mallit ovat saamassa seuraajakseen 6,1 ja 6,7 tuuman OLED-näytöillä, kolmella takakameralla ja 3D ToF -kameralla varustetut uutuudet ja iPhone 11 kaksi mallia, 5,4 ja 6,1 tuuman OLED-näytöilllä sekä edelleen kahdella takakameralla.

Toistaiseksi on epäselvää, ulottuuko uusi suoralinjaisempi iPad Prota muistuttava design kaikkiin uusiin iPhone-malleihin vai vain Pro-huippumalleihin, kuten Bloomberg aiemmin jo vähimmillään vahvasti.

”Ainakin kahdessa huippuluokan laitteessa on tasaiset kyljet ruostumattomasta teräksestä nykyisen kaarevan designin sijaan kuin myös tiukemmin pyöristetyt kulmat kuten 2018 esitellyssä iPad Prossa. iPhone 5:n designin tavoin uudet puhelimet tulevat sisältämään tasaiset näytöt nykyisten mallien laskevien reunojen sijaan”, kertoi Bloomberg lähteisiinsä viitaten.

Alla kuvissa kuitenkin esitetään miltä koko mallisto voisi näyttää. Uutena värinä Pro-malleihin odotetaan tummansinistä mattapintaista ”Navy Blue” -vaihtoehtoa, joka saattaa korvata iPhone 11 Pro -mallien keskiyönvihreän.

 

 

 

 

Taakse tuleva 3D ToF -kamera on uusi lisäys iPhoneissa ja se tulisi parantamaan omalta osaltaan todennäköisesti automaattitarkennuksen toimintaa sekä mahdollistamaan tarkempia lisätyn todellisuuden sovelluksia. 3D ToF -kamerassa on käytännössä kyse infrapunalaserista sekä kamerasta, joka mittaa puhelimen lähettämän infrapunasäteen takaisin kimpoamista auttaen muodostamaan näin kolmiulotteisen mallinnuksen kameran edessä olevasta ympäristöstä.

Aiemmat huhut melko luotettavaksi lähteeksi viime aikoina kohonneelta XDA Developers -sivuston Max Weinbachilta ovat myös kertoneet, että Apple testaisi 64 megapikselin kameraa tuleviin iPhoneihin, kun tähän asti iPhoneissa kameroiden tarkkuus on ollut korkeintaan 12 megapikseliä. Lisäksi Weinbachin tietojen mukaan ultralaajakulmakamera on saamassa 35 prosenttia suuremman f/1,6-koon aukon ja paremman makrokuvauksen, ja Yö-tila on laajenemassa käytettäväksi telekameran kanssa, sekä myös mahdollisesti ultralaajakulmakameran ja selfie-kameran kanssa. Smart HDR -algoritmista olisi myös kehitteillä parannettu versio, ”Smart XDR”.

Kokonaisuutena kamerat tulevat iPhone 11 -sukupolven tavoin säilymään keskeisenä muutosten alueena myös ensi syksyn uutuuksissa. Luonnollisesti sisuksiin uutuuksiin odotetaan uuden sukupolven tehokkaampaa A14-järjestelmäpiiriä ja kaikkien seuraavan sukupolven iPhone-mallien pitäisi sisältää tuki 5G-verkoille.

Uusien iPhone-mallien aikataulu on koronavirustilanteen vaikutusten takia vielä osittain auki – ja viime aikoina raportteja on kuultu molempiin suuntiin. Bloombergin mukaan osan uusista iPhone-malleista myyntiintulo saattaa viivästyä viikoilla mutta tapahtua edelleen ”tavanomaisen ikkunan sisällä”. Apple ei myöskään ole ilmoittanut alihankkijoille merkittävistä viivästyksistä, ja sen työntekijöiden odotetaan toukokuussa matkaavan Kiinaan viimeistelemään suunnitelmat tuotannon aloittamiseksi.