macOS Catalina julki – iTunesin tarina päätökseen, iPad-sovellukset kääntyvät jatkossa helposti Macille

Applen seuraava käyttöjärjestelmäversio Mac-tietokoneille on nimeltään macOS Catalina, versionumeroltaan 10.15.

macOS Catalina tulee saataville päivityksenä valmiina julkaisuversiona syksyllä kaikille kesällä 2012 esitellyille tai uudemmille Mac-malleille. Sovelluskehittäjät saavat beetatestiversion jo tänään ja ensimmäinen julkinen beetatestiversio julkaistaan myöhemmin tämän kuun aikana.

Uuden käyttöjärjestelmäversion myötä Apple heittää hyvästit legendaariselle iTunes-sovellukselle. Sen korvaajiksi on tulossa kolme uutta sovellusta: Musiikki, Podcastit ja TV.

iTunes-nimi jatkaa elämää vielä Musiikki-sovelluksen sisältä löytyvän ladattavaa musiikkia myyvän iTunes Storen osalta. Osaksi TV-sovellusta on myöhemmin tänä vuonna tulossa Applen omia sisältöjä sisältävä tilausvideopalvelu Apple TV+. Podcastit-sovelluksessa maininnan arvoista puolestaan ovat uudet kattavat hakutyökalut.

iTunesia on aiemmin voinut käyttää myös tietojen synkronointiin ja iOS-laitteiden varmuuskopiointiin ja palauttamiseen. Jatkossa nämä toiminnot löytyvät Macin tiedostojen hallinnan eli Finderin valikosta.

macOS Catalinan merkittävin uudistus kulkee nimellä Project Catalyst, ja se tarjoaa sovelluskehittäjille jatkossa helpon mahdollisuuden kääntää iPadille kehittämänsä sovellukset myös Mac-sovelluksiksi. macOS:lle voikin odottaa lähiaikoina merkittävästi uusia sovelluksia. Applen tilaisuudessa esille nostettiin esimerkiksi Twitterin paluu sovelluksena sekä Asphalt 9 Legends -peli.

Uutena ominaisuutena macOS Catalina esittelee Sidecarin, joka mahdollistaa iPadin käytön Macin lisänäyttönä tai piirtoalustana – kaapelin kanssa tai langattomastikin.

Lisäksi osa macOS Catalinaa on myös Applen yhdistetty sovellus, englanniksi nimeltään Find My, joka yhdistää aiemmat Etsi iPhone ja Etsi ystäväni -sovellukset. Uuden sovelluksen avulla voi paikantaa myös Apple-laitteet, jotka eivät ole yhteydessä verkkoon. Tämä onnistuu niiden ilmestyessä muiden käyttäjien Apple-laitteiden läheisyyteen.

Uudella Voice Control -toiminnolla voi jatkossa ohjata myös Mac-tietokonetta kattavasti pelkästään puhumalla.

Lisäksi viime vuonna osaksi iOS-käyttöjärjestelmää esitelty Ruutuaika-toiminto tulee myös osaksi macOS Catalinaa. Ruutuaika tarjoaa tietoa laitteen ja sovellusten käyttömääristä ja tarjoaa mahdollisuuksia käyttöajan rajoittamiseen.

Lisäksi Apple tuo moniin macOS:n vakiosovelluksiinsa uudistuksia macOS Catalinassa. Muistutukset on suunniteltu uudelleen uudella käyttöliittymällä, Muistiinpanoissa on uusi gallerianäkymä, uusia hakutyökaluja ja esimerkiksi jaetut kansiot, Safari-selaimessa on päivitetty aloitussivu ja Mail-sähköpostisovellus tarjoaa tietyn lähettäjän estotoiminnon, mahdollisuuden hiljentää keskustelu sekä sisäänrakennetun toiminnon uutiskirjelistoilta poistumiseen. Myös Kuvat-sovelluksen käyttöliittymä on uudistettu näyttävämmäksi ja korostamaan parhaita kuvia.

Turvallisuutta on myös pyritty parantamaan monin eri tavoin. macOS Catalinassa järjestelmän Gatekeeper-turvatoiminto tarkistaa kaikki sovellukset tiedossa olevien tietoturvaongelmien osalta, ja uudet suojaukset vaativat erillisen luvan myöntämistä sovelluksille ennen kuin ne pääsevät käsiksi käyttäjän tietoihin. Apple Watchia voi macOS Catalinan kanssa käyttää useimpien tietoturvaan liittyvien ilmoitusten kuittaamiseen kellon sivupainiketta painamalla.

Myös iOS-laitteista tuttu aktivointilukitus tulee macOS:ään kaikkian T2-turvapiirin sisältävien Macien osalta.