Huaweille elokuun puoliväliin asti armonaikaa – väliaikainen lupa Yhdysvalloilta päivitysten jatkamiselle luo myös aikarajan tilanteen ratkaisemiseksi

Yhdysvaltojen kauppaministeriö on myöntänyt Huaweille 90 päivää kestävän väliaikaisen yleisen lisenssin liiketoiminnan ja kaupankäynnin jatkamiseen yhdysvaltalaisten yhtiöiden kanssa, kertoo uutistoimisto Reuters. Kauppaministeriö asetti Huawein kieltolistalle viime viikon perjantaina. Sunnuntaina julki tuli tieto siitä, että tämä merkitsee myös Googlen Android-yhteistyön lopettamista ja sen myötä Googlen sovellusten ja taustapalvelujen poistumista Huawei-laitteista.

Kauppaministeriön väliaikainen ja rajoitettu päätös mahdollistaa Huaweille ylläpitää ja tukea olemassa olevia verkkoja ohjelmistopäivityksillä ja korjauksilla sekä lisäksi julkaista älypuhelimilleen ohjelmistopäivityksiä ja korjauksia.

Väliaikainen lupa liiketoimiin Huawein kanssa koskee laitteita, jotka ovat olleet saatavilla julkisesti 16. toukokuuta tai aiemmin.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että Huawei voi jatkaa päivityksiä olemassa olleille laitteilleen elokuun loppuun, 29. elokuuta, asti. Lupa ei mahdollista Huawein tekevän hankintoja Yhdysvalloista liittyen uusiin laitteisiin.

Samalla väliaikaisen lisenssin päättymispäivä luo myös käytännössä aikarajan, jonka puitteissa Yhdysvallat ja Kiina voivat osana laajempia kauppaneuvottelujaan pyrkiä ratkaisemaan myös Huawei-tapauksen niin, että tavanomainen toiminta voisi jatkua. Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota on viime viikkoina eskaloitunut neuvotteluissa koetun takapakin ja sitä seuranneiden tullien laajentamisen ja korottamisen myötä.

Nyt myönnetty väliaikainen lisenssi mahdollistaa myös tietoturvauhista informoinnin Huaweille sekä Huawein osallistumisen 5G-verkkojen standardointityöhön.

Aiemman kieltolistapäätöksen noudattamisen perusteella Google on lopettamassa kehittämänsä käyttöjärjestelmän osalta jatkossa kaiken yhteistyön Huawein kanssa. Androidia kehitetään avoimen koodin projektina, ja tähän avoimen koodin AOSP-versioon Androidista Huaweilla säilyy pääsy.

Huawei ei kuitenkaan ole saamassa Googlelta minkäänlaista apua Androidiin liittyen ja lisäksi monet Googlen palvelut poistuvat tämän hetken ymmärryksen mukaan uusista Huawei- ja Honor-laitteista.

Näin päätöksen odotetaan tällä hetkellä vaikuttavan Huawei ja Honor-laitteisiin, mikäli se tulee voimaan ilman muutoksia:

  • Uusissa laitteissa ei enää mukana Googlen sovelluksia, kuten Google Play -sovelluskauppa, Google Chrome -selain, Gmail-sähköposti ja monet muut. Käytännössä sovellukset saattaa saada toimimaan laitteissa itse asentaen, mutta myös tämä voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta.
  • Uusissa laitteissa ei enää Googlen taustalla toimivia Play-palveluja (Play Services) ja muita Googlen taustapalveluja. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi, etteivät monien Android-sovellusten sisältämät sijainti- ja karttatoiminnot toimi ilman kehittäjien tekemiä muutoksia, kuten eivät myöskään ilmoitukset.
  • Uusissa laitteissa huomattavasti hitaammat käyttöjärjestelmäpäivitykset, koska Huawei ei saa enää Googlelta ennakkotietoa Androidin uusista merkittävistä versioista eikä myöskään tietoturvakorjauksista.

Jo käytössä olevien laitteidenkin osalta tulevien suurempien käyttöjärjestelmäpäivitysten osalta tilanne on vielä epäselvä. Huawei on kommentoinut ainoastaan tietoturvapäivitysten suunnitellusta jatkosta. Google on toistaiseksi kommentoinut vasta Google Play -sovelluskaupan ja Google Play Protectin pysyvän käytössä eikä ole sanonut mitään päivitysten saatavuudesta.

Huawei on aiemmin kommentoinut, että se on myös jatkuvasti kehittänyt omaa käyttöjärjestelmäänsä taustalla varasuunnitelmana. ”Olemme kehittäneet oman käyttöjärjestelmämme. Jos käy niin, että ne (Android ja Windows) eivät enää ole saatavilla, käännymme B-suunnitelman puoleen. Käyttöjärjestelmä on valmis, mutta toivottavasti emme joudu kääntymään sen puoleen”, Huawein kuluttajaliiketoiminnan johtaja Richard Yu totesi haastattelussa maaliskuussa.

Googlen Android-yhteistyön katkeamisen lisäksi Yhdysvaltojen hallinnon kieltolistapäätöksen myötä Huawei ei voi enää jatkossa hankkia piirejä yhdysvaltalaisilta yhtiöiltä, kuten Qualcomm, Intel, Xilinx ja Broadcom, joita se on monissa tuotteissaan käyttänyt. Huaweilla on varmasti jonkin verran komponentteja varastossa, mutta se joutuu nyt etsimään uusia ratkaisuja pian myös näiltä osin.

Kieltolistapäätös on jatkoa Yhdysvaltojen pitkälle Huawei-ajojahdille.

Yhdysvalloissa on vallalla epäilys erityisesti Huaweita kohtaan. Huawein epäillään olevan Kiinan valtionhallinnon ohjauksessa ja tämän voivan aiheuttaa tietoturvauhan amerikkalaisten tietojen siirtymisestä ja paljastumisesta Kiinalle. Huawei on maailman suurin verkkolaiteyhtiö sen lisäksi, että se on jo toiseksi suurin älypuhelinmarkkinoilla ja oli kasvamassa ennen viimeisimpiä tapahtumia tänä vuonna Samsungin ohi markkinoiden kärkeen.

Yhdysvallat on viime aikoina lobannut ankarasti myös sen liittolaismaitaan ympäri maailmaa esimerkiksi estämään Huawein pääsyn mukaan toimittajaksi 5G-verkoissa. Kumppanimaidensa Huawei-vastaiseen rintamaan houkuttelun lisäksi Yhdysvallat syyttää oikeudessa Huaweita Iranin vastaisten pakotteiden loukkaamisesta sekä yhdysvaltalaisteknologian varastamisesta.