Googlen näppärä hittituote uudistui – tässä on uusi Chromecast

Google on esitellyt tänään tilaisuudessaan uuden Chromecast-mediatoistimen. HDMI-liitännän kautta televisioon tai näyttöön kiinnitettävän laitteen avulla voi katsella esimerkiksi videoita suoratoistopalveluista. Googlen mukaan uusi Chromecast on 15 prosenttia aiempia malleja nopeampi.

Uusi Chromecast on edeltäjänsä tapaan pyöreä, mutta on tällä kertaa varustettu vain pienellä Googlen G-logolla. Uudistettu Chromecast tukee sekä 2,4 gigahertsin että 5 gigahertsin Wi-Fi-yhteyksiä ja Bluetoothia. Wi-Fi-yhteyden pitäisi toimia aiempaa nopeammin ja varmemmin. Parhaimmillaan uudella Chromecastilla voi toistaa Full HD -videota 60 kuvaa sekunnissa. Laite saa edelleen virtansa Micro-USB-johdon kautta.

Myöhemmin tänä vuonna kolmannen sukupolven Chromecast tukee musiikin toistoa yhdessä useiden kaiuttimien kautta multiroom-tilassa. Aiemmin tämä oli mahdollista vain erilisen adapterin kanssa.

Kolmannen sukupolven Chromecast tulee myyntiin Suomessa mustana ja valkoisena. Uudenkin Chromecastin hinta Suomessa on samat 39 euroa kuin edeltäjällään.

Uudistuneen perus-Chromecastin ohella yhä saatavilla ovat erikseen myös 4K-tarkkuutta tukeva Chromecast Ultra sekä äänentoistoon Chromecast Audio.