Edullisten Nokia-älypuhelinten seuraava aalto: Nokia 4.2, Nokia 3.2 ja Nokia 1 Plus julkistettiin

Uudet Nokia-älypuhelimet ovat toistaiseksi saavuttaneet eniten menestystä edullisemmissa hintaluokissa. Vuonna 2017 markkinoille tulleet HMD Globalin älypuhelimet ovat jo monessa maassa kohonneet TOP5-markkinaosuuteen, esimerkiksi koko Euroopankin tasolla.

Nyt Barcelonan Mobile World Congress -messujen yhteydessä HMD Global julkistaa uuden Nokia 9 PureView -huippupuhelimen lisäksi myös joukon edullisempia älypuhelimia.

Suomalaisnäkökulmasta mielenkiintoisin kaksikko on noin 100-200 euron hintaluokkaan tulevat Nokia 3.2 ja Nokia 4.2. Tällä hintavälillä myydään maailmassa vuodessa 450 miljoonaa älypuhelinta, yksi kolmasosa älypuhelinten kappalemääräisestä kokonaismyynnistä. Uutuudet ovat siis erittäin tärkeitä myös suomalaisen HMD Globalin bisneksen kannalta. Lisäksi noin alle 100 euron hintaluokkaan tulee uusi Nokia 1 Plus.

Nokia 4.2:n, Nokia 3.2:n ja Nokia 1 Plussan tarkemmista suositushinnoista ja saatavuudesta Suomessa kerrotaan myöhemmin.

Nokia 4.2 ja Nokia 3.2

Nokia 4.2 on uusi vaihtoehto erittäin kilpailtuun parin sadan euron hintaluokkaan ja Nokia 3.2 hieman edullisempaan noin puolentoista sadan euron hintaluokkaan.

Nelosella alkavan mallinumeron tulo Nokia-puhelinmallistoon on suuri yllätys ja huomionarvoista, sillä sitä on tähän asti vältetty vuosikymmenten ajan. Jo 1990-luvulla Nokia-puhelimia markkinoimassa ollut HMD Globalin varatoimitusjohtaja ja markkinointijohtaja Pekka Rantala totesikin, että päätös on vaatinut pitkää harkintaa.

”Maailmassa on myyty yli 6 miljardia Nokia-puhelinta, muttei yhtään Nokian nelosta ennen kuin nyt”, kommentoi Rantala ennakkotiedoksiannossa medialle. ”Olemme tarkastelleet tarkasti miten eri tuotteet asemoituvat, ja nyt on aika tuoda ensimmäinen nelosella alkava Nokia-puhelin markkinoille.”

Kiinassa numero neljä muistuttaa ääntämykseltään huomattavasti kuolemaa merkitsevää sanaa, ja numeroa neljä kohtaan on pelkoa muuallakin Aasian suunnalla. ”Kiinassa Nokia 4.2 ei tule myyntiin. Olemme kuitenkin tarkasti perehtyneet asiaan, ja nimi toimii muuten hirveän hyvin Aasian maissa, ilman mitään haastetta”, sanoo Rantala.

Yhteistä uusille Nokia 4.2 ja Nokia 3.2 -puhelimille on pienikokoinen ”vesipisaralovi” etukameralle näyttöjen yläreunassa, ensi kertaa näin pienessä koossa Nokia-älypuhelimissa, tuki kasvojentunnistukselle sekä takaa löytyvä sormenjälkilukija, kuten myös oma painikkeensa Google Assistantille. Kyljeltä löytyvään virtapainikkeeseen on myös molemmissa integroitu LED-ilmoitusvalo, jonka kiihtyvä vilkkuminen kertoo saapuneista ilmoituksista.

Nokia 4.2 on suuremmasta mallinumerostaan huolimatta varustettu pienemmällä 5,71 tuuman näytöllä. Nokia 3.2:n näytön koko on 6,26 tuumaa. Kummassakin näytön tarkkuus on HD+-tasoa.

Ulkoisesti Nokia 4.2:ssa on lasia myös takaa, kun Nokia 3.2:ssa rakenne on polykarbonaattimuovia. Molemmissa on 13 megapikselin takakamera, mutta lisäksi Nokia 4.2:sta löytyy myös toinen 2 megapikselin apukamera syvyystietojen tallentamiseen kuvauskohteen taustan sumentavassa muotokuvatilassa.

Nokia 3.2.
Nokia 3.2.

Nokia 4.2 on varustettu Qualcommin Snapdragon 439 ja Nokia 3.2 puolestaan Snapdragon 429 -järjestelmäpiirillä. Nokia 3.2:ssa on suurempi 4 000 milliampeeritunnin akku, jonka ansiosta sille luvataan kahden päivän toiminta-aika. Molemmissa on latausliitäntänä Micro-USB ja lisäksi 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä.

Sekä Nokia 4.2 että Nokia 3.2 ovat Android One -ohjelmaan kuuluvia puhelimia puhtaalla vakio-Androidilla. Ohjelmaan kuuluminen takaa niille myös ajantasaiset tietoturvapäivitykset kolmen vuoden ajan puhelinten julkaisusta sekä lisäksi käytännössä myös pari Android-versiopäivitystä. Puhelinten edullisessa hintaluokassa tätä voidaan pitää moniin kilpailijoihin verrattuna erinomaisena etuna.

Nokia 4.2:n värivaihtoehtona on mustan lisäksi pinkki Pink Sand, Nokia 3.2:lle puolestaan mustan rinnalla hopeanharmaa teräsväri.

Nokia 3.2:n toimitukset ovat alkamassa toukokuun alussa ja Nokia 4.2:n jo huhtikuussa. Molemmista on tulossa tarjolle kaksi muistiversiota. Nokia 4.2:n keskimääräiset maailmanlaajuiset myyntihinnat ovat 169 dollaria (2+16 Gt) ja 199 dollaria (3+32 Gt), Nokia 3.2:n 139 dollaria (2+16 Gt) ja 169 dollaria (3+32 Gt).

Kokonaisuutena Nokia 4.2 ja Nokia 3.2 näyttäisivät tarjoavan omissa hintaluokissaan kelvollisen vaihtoehdon uuden älypuhelimen ostoa harkitseville. Selkeimpiä puutteita ovat matala näyttötarkkuus myös Nokia 4.2:ssa sekä Micro-USB-liitännät ja puuttuva tuki nopealle pikalataukselle, mikä toki on yleistä vielä kilpailijoissakin. Nokia 4.2:een ja Nokia 3.2:een valitut järjestelmäpiirit eivät edusta puhelinten hintaluokissa erinomaista, ennemminkin vain tyydyttävää tasoa. Parin sadan euron ja alle älypuhelimissa on tavattu Qualcommin korkeamman Snapdragon 600 -sarjan piirejäkin.

Vahvuudet Nokia 4.2:ssa ja Nokia 3.2:ssa ovat tuttuja yleisiä kaikille uuden ajan Nokia-älypuhelimille. Puhdas vakio-Android, päivityslupaus ja yleisesti myös verrattain nopeasti toteutuneet päivitykset ovat erityisesti edullisemmassa hintaluokassa vahva valttikortti näillekin Nokioille. Lisäksi samoin hyvä laatutuntuma on noussut jo tutuksi Nokia-älypuhelinten vahvuudeksi.

Nokia 4.2:n tekniset tiedot

  • Lasi-polykarbonaattirakenne
  • 5,71 tuuman ja 19:9-kuvasuhteen TFT LCD -näyttö 1520×720 pikselin tarkkuudella
  • Sormenjälkilukija takana
  • Kaksoiskamera takana: 13 megapikselin pääkamera f/2,2-aukolla, 1,12 mikronin pikselikoolla ja automaattitarkennuksella, 2 megapikselin apukamera kiinteällä tarkennuksella, f/2,2-aukolla ja 1,75 mikronin pikselikoolla
  • 8 megapikselin etukamera kiinteällä tarkennuksella, f/2,0-aukolla ja 1,12 mikronin pikselikoolla
  • Qualcommin Snapdragon 439 -järjestelmäpiiri
  • 2 tai 3 gigatavua RAM-muistia
  • 16 tai 32 gigatavua tallennusmuistia, muistikorttipaikka (maks. 400 Gt)
  • 4G LTE -mobiiliverkkoyhteys
  • Wi-Fi 802.11b/g/n / Bluetooth 4.2 / NFC -yhteydet / GPS
  • Micro-USB / 3,5 millimetrin kuulokeliitin
  • 3 000 milliampeeritunnin akku
  • Android 9 Pie -käyttöjärjestelmäversio (Android One)
  • Mitat 148,95 x 71,39 x 8,39 millimetriä
  • Paino 161 grammaa

Nokia 3.2:n tekniset tiedot

  • 6,26 tuuman ja 19:9-kuvasuhteen TFT LCD -näyttö 1520×720 pikselin tarkkuudella
  • Sormenjälkilukija (vain 3 + 32 Gt -malli), kasvojentunnistus
  • 13 megapikselin takakamera automaattitarkennuksella ja kuvausvalolla
  • 5 megapikselin etukamera
  • Qualcommin Snapdragon 429 -järjestelmäpiiri
  • 2 tai 3 gigatavua RAM-muistia
  • 16 tai 32 gigatavua tallennusmuistia, muistikorttipaikka (maks. 400 Gt)
  • 4G LTE -mobiiliverkkoyhteys
  • Wi-Fi 802.11b/g/n / Bluetooth 4.2 / GPS
  • Micro-USB / 3,5 millimetrin kuulokeliitin
  • 4 000 milliampeeritunnin akku
  • Android 9 Pie -käyttöjärjestelmäversio (Android One)
  • Mitat 159,44 x 76,24 x 8,6 millimetriä
  • Paino 178 grammaa
Nokia 1 Plus eri väreissä.
Nokia 1 Plus eri väreissä.

Nokia 1 Plus

Uusi Nokia 1 Plus on jatkoa viime keväänä esitellylle Nokia 1:lle. HMD Globalin mukaan maailmassa yli 200 miljoonaa käyttäjää ostaa alle 100 dollarin älypuhelimen tänä vuonna. Suomessa ja muuallakin Euroopassa näin halpojen älypuhelinten myynti on sivuosassa, mutta suurilla markkinoilla kuten Intiassa, Indonesiassa, Vietnamissa, Meksikossa, Venäjällä ja Afrikan maissa edullisen hinnan merkitys on aivan toisenlainen.

Alkuperäisen Nokia 1:n tavoin Nokia 1 Plus perustuu Android-käyttöjärjestelmän kevennettyyn Go-versioon, joka on optimoitu toimimaan halvan älypuhelimen vähemmillä teho- ja muistiresursseilla. HMD Global kertoi sen Nokia 1:n yltäneen parhaiten myydyksi Android Go -älypuhelimeksi, ja tätä menestystä on tarkoitus kohennetulla Nokia 1 Plussalla jatkaa. Nokia 1 Plus tulee nyt suoraan Android 9 Pie -versiolla Go editionista.

Nokia 1 Plussassa on kookkaampi ja kirkkaampi 5,45 tuuman näyttö 18:9-kuvasuhteella verrattuna Nokia 1:n 16:9-kuvasuhteen ja 4,5 tuuman näyttöön. Näytön tarkkuus on yhä matala, nyt 960×480 pikseliä. Kamerat ovat myös aiempaa tarkemmat – takana viiden sijaan kahdeksan megapikseliä ja edessä kahden sijaan viisi megapikseliä. Kameroissa uutta on myös kaunistustoiminto.

Yksi parannus Nokia 1 Plussassa on pidempi akunkesto (16 prosenttia kapasiteetiltaan suurempi 2 500 milliampeeritunnin akku). Liitäntä on hintaluokka ja kohdemarkkinat huomioiden tietenkin Micro-USB-tyyppiä ja lisäksi tarjolla on 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä.

Järjestelmäpiiri on vaihtunut myös hivenen tehokkaampaan, yhä neliytimiseen MediaTek MT6739:ään, joka tarjoaa 400 megahertsiä korkeamman huippukellotaajuuden (1,5 vs. 1,1 GHz ARM Cortex-A53). RAM-käyttömuistia on edelleen vain 1 gigatavu.

Nokia 1:n tavoin Nokia 1 Plussan takakuori on irrotettavissa. Kuoren pinta on nyt viimeistelty pitävyyttä parantavalla tekstuurilla. Värivaihtoehtoja takakuorelle ovat sininen, punainen ja musta.

Nokia 1 Plus on tulossa myyntiin 99 dollarin keskimääräisellä maailmanlaajuisella myyntihinnalla. Kaupoissa puhelin on maailmalla maaliskuussa.

Nokia 1 Plussan tekniset tiedot

  • 5,45 tuuman ja 18:9-kuvasuhteen IPS LCD -näyttö 960×480 pikselin tarkkuudella
  • 8 megapikselin takakamera automaattitarkennuksella ja kuvausvalolla
  • 5 megapikselin kiinteätarkenteinen etukamera
  • MediaTekin MT6739-järjestelmäpiiri
  • 1 gigatavu RAM-muistia
  • 8 gigatavua tallennusmuistia, muistikorttipaikka
  • 4G LTE -mobiiliverkkoyhteys
  • Wi-Fi 802.11a/b/g/n / Bluetooth 4.2 / GPS
  • Micro-USB / 3,5 millimetrin kuulokeliitin
  • 2 500 milliampeeritunnin akku
  • Android 9 Pie (Android Go)
  • Mitat 145,04 x 70,4 x 8,55 millimetriä