Uusi verkkokauppa Teknavi.com

Motorolan taittuvanäyttöiselle razr-simpukkapuhelimelle vihdoin Android 10 -päivitys

Motorola on ilmoittanut Android 10 -käyttöjärjestelmäversion sisältävien päivitysten aloittamisesta taittuvanäyttöiselle Motorola razr -simpukkapuhelimelleen.

Motorola razr tuli tänä keväänä markkinoille varustettuna vanhalla Android 9 Pie -käyttöjärjestelmäversiolla, vaikka Google julkaisi Android 10:n jo 3. syyskuuta viime vuonna. Motorola razr on saatavilla Suomessa 1 599 euron suositushinnalla.

Motorolan mukaan se lisää razrin Android 10 -päivityksen yhteydessä myös runsaasti lisätoimintoja puhelimen ulkopuolen kansinäytölle. Kansinäytön päänäkymästä pääsee helposti soittamaan yhteystiedoille tai näppäilemään numeron sekä avaamaan kameran selfie-kuvaukseen.

Motorola on uudistanut merkittävästi kansinäytön ilmoituksia, jotka ovat päivityksen myötä osassa sovelluksia näyttävän värikkäitä ja suurikokoisia. Lisäksi ilmoituksista voi esimerkiksi vastata suoraan viesteihin älykkäällä valmiiksi tarjotulla vastauksella tai avata käyttöön koko Gboard-näppäimistön.

Uusia laajennettuja ilmoituksia tukevat muun muassa Gmail, Google Maps, Spotify ja YouTube Music.

Motorola razr.
Motorola razr.

Android 10 -päivitys tuo Motorola razriin myös sen tavanomaiset ominaisuudet, kuten uudistetun elenavigaation, käyttöjärjestelmän laajuisen tumman tilan sekä teemavaihtoehtoja, ja lisää emojeja lukuisten muiden uudistusten ohella.

Motorola on lisännyt mukaan myös uusia kuvaustiloja kamerasovellukseen, kuten yhden värin korostuksen muuten mustavalkoisessa kuvassa, muotokuvatilan ja ryhmäselfie-tilan.

Motorola vahvisti nyt myös, että Motorola razr tulee aikanaan saamaan vielä myös Android 11 -päivityksen.