Huawei kiistää väitteet älypuhelinten tuotannon leikkaamisesta – ”tuotantotaso normaali”

Huawei on kiistänyt loppuviikosta julkaistun raportin, jonka mukaan sen älypuhelinten tuotantoa olisi vähennetty. South China Morning Post raportoi, että puhelinten kokoonpanosta vastaava Foxconn olisi sulkenut useita tuotantolinjoja viime viikon aikana.

CNETille antamassaan kommentissa Huawei tyrmää nämä tiedot.

”Huawei kiistää nämä väitteet. Maailmanlaajuiset tuotantotasomme ovat normaaleja, ilman merkittäviä muutoksia suuntaan tai toiseen”, kommentoi Huawein edustaja.

Tarkemmin Huawei ei asiaa kommentoinut.

On yllättävää, jos Huawei on pitänyt tuotantonsa ennallaan käynnissä, Huawein älypuhelinten menekki on heikentynyt selvästi kansainvälisillä markkinoilla nykyisessä epävarmassa tilanteessa.

Huawein älypuhelinten myynnin on useissa raporteissa kerrottu laskeneen ainakin Euroopassa jo useilla kymmenillä prosenteilla verrattuna tilanteeseen ennen Yhdysvaltojen toimia ja niiden saamaa valtavaa julkisuutta.

Koko tapahtumasarja Huawei-puhelinten ympärillä lähti liikkeelle pari viikkoa sitten, kun Yhdysvaltojen kauppaministeriö presidentti Donald Trumpin valtuutuksen jälkeen asetti Huawein kieltolistalle, ja yhdysvaltalaiset yhtiöt eivät enää jatkossa saa myydä Huaweille teknologiaa, eivät laitteita eivätkä palveluja.

Kieltolistapäätöksestä johtuen, ja sen tullessa voimaan tämänhetkisen 90 päivän väliaikaisen lykkäyksen jälkeen, Google on lopettamassa kehittämänsä Android-käyttöjärjestelmän osalta jatkossa kaiken yhteistyön Huawein kanssa. Tämä tarkoittaisi, ettei jatkossa tulevissa Huawei-puhelimissa nähtäisi enää Google-palveluja. Huawei on vakuuttanut nykyisten laitteiden jatkavan toimintaansa normaalisti ja saavan tietoturvapäivityksiä, mutta silti esimerkiksi suurempien käyttöjärjestelmäpäivitysten osalta ilmassa on epävarmuutta nykylaitteidenkin osalta.

Huawei oli ennen Yhdysvaltojen toimia nousemassa maailman suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi ohi Samsungin kenties jo loppuvuoden aikana, mutta aiemman kehityksen perusteella ainakin viimeistään tavoitteensa mukaisesti ensi vuoden aikana. Nyt Huaweilla arvioidaan uudelleen tätä tavoitetta aiemman South China Morning Postin raportin mukaan.

”Uudessa tilanteessa on liian aikaista sanoa pystymmekö saavuttamaan tavoitteen”, kommentoi Huawein toisen brändin Honorin presidentti George Zhao.

Huawein älypuhelinmyynnistä karkeasti noin puolet suuntautuu sen Kiinan kotimarkkinoille ja puolet kansainvälisille markkinoille, muualle kuin Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltojen toimet eivät vaikuta yhtä paljon Huawein myyntiin kotimaassaan, sillä siellä esimerkiksi Googlen palveluja ei ole tähänkään asti ollut puhelimissa.

Toistaiseksi ei tiedetä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan Huaweille. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on väläyttänyt mahdollisuutta ratkaista myös Huawei-tilanne osana laajempia Kiinan kanssa käytäviä kauppaneuvotteluja.

Sillä välin Huawei jatkaa varasuunnitelmana oman käyttöjärjestelmänsä kehitystyötä, jos Androidin käyttö Googlen palveluilla ei sille tule ole enää olemaan jatkossa mahdollista.