Uusi verkkokauppa Teknavi.com

DNA:n 5G-verkko laajentunut - kattaa nyt yli miljoonan ihmisen asuinpaikan näillä paikkakunnilla

Operaattorit laajentavat vauhdilla 5G-verkkojaan. Nyt DNA kertoo, että sen 5G-verkko on laajentunut merkittävästi ympäri Suomea, ja on nyt tarjolla yli miljoonan ihmisen asuinpaikan alueella 24 paikkakunnalla.

Aiemmin tänään Elisa puolestaan kertoi 5G-verkkonsa laajentumisesta Kauniaisiin. Elisan 5G-verkko toimii jo 37 paikkakunnalla ja kattaa reilusti yli miljoonan ihmisen väestöpeiton.

DNA:n mukaan se tavoittelee vuoden loppuun mennessä jopa yli 1,5 miljoonan väestöpeittoa.

DNA:n 5G-verkon rakentaminen on edennyt suunnitellussa aikataulussa koronaviruksen aiheuttamista poikkeustoimista huolimatta. Pienet viivästykset on saatu kurottua kiinni, ja verkon joutuisa laajentuminen jatkuu koko loppuvuoden ajan.

”Seuraavaksi keskitymme etenkin isojen kaupunkiseutujen verkon parantamiseen, eli rakentamista tapahtuu pääkaupunkiseudun lisäksi Turun ja Tampereen seuduilla. Myös Tampereen ja Turun ydinkeskustoihin tuodaan kattava peitto. Pääkaupunkiseudulla erityisesti Pohjois- ja Länsi-Helsingin sekä Espoon ja Vantaan 5G-peitot laajenevat merkittävästi”, DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari kertoo.

Vuoden loppuun mennessä DNA tavoittelee jopa yli 1,5 miljoonan väestöpeittoa. Tavoitteen saavuttamiseksi verkkoa kehitetään nykyisillä alueilla, mutta avauksia tehdään myös aivan uusille paikkakunnille. Kuluvan vuoden aikana verkko on tarkoitus avata vielä Järvenpäähän, Kaarinaan, Kangasalle, Kauniaisiin, Keravalle, Naantaliin, Nurmijärvelle ja Tuusulan Hyrylään.

DNA:n 5G-palvelut ovat tällä hetkellä tarjolla Espoossa, Heinolassa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Liedossa, Nokialla, Oulussa, Pirkkalassa, Porissa, Raahessa, Raisiossa, Raumalla, Ruskolla, Seinäjoella, Sipoossa, Tampereella, Turussa, Vaasassa, Vantaalla ja Ylöjärvellä.

DNA:n ja Elisan lisäksi kolmas Suomessa toimiva operaattori, Telia, on laajentanut 5G-verkkonsa noin 20 paikkakunnan alueelle.