Applen design-johtaja Jony Ive jättää työnsä Applelta – jatkaa Applen kanssa työskentelyä oman yhtiönsä kautta

Applen menestyksen myötä erittäin arvostettuun asemaan noussut design-johtaja Jony Ive jättää työnsä yhtiön johdossa myöhemmin tänä vuonna. Työtä Applen kanssa hän on kuitenkin jatkamassa oman design-yhtiönsä kautta.

Ive työskenteli Applella vuodesta 1992 ja perustaja Steve Jobsin paluun jälkeen oli luomassa yhtiön hittituotteita alkaen ensimmäisestä iMacista, iPodin kautta iPhoneen ja iPadiin sekä viimeaikaisempiin Apple Watchiin ja esimerkiksi AirPods-kuulokkeisiin.

Apple tulee jatkossa olemaan ainakin yksi Iven uuden LoveFrom-yhtiön merkittäviä asiakkaita. Ive tulee kuitenkin tekemään design-töitä yhtiön kautta myös muille asiakkaille.

”Vaikka en ole työntekijä, tulen olemaan edelleen erittäin paljon mukana – toivon, että monien monien vuosien ajan”, kommentoi Ive Financial Timesin haastattelussa. ”Tämä vaikutti vain luonnolliselta ja pehmeältä hetkeltä tehdä tämä muutos.”

”Jony on uniikki henkilö design-maailmassa eikä hänen rooliaan Applen nousussa voi ylikorostaa, alkaen vuoden 1998 uraauurtavasta iMacista iPhoneen ja hänen ennenkuulumattomasta intohimosta Apple Parkiin, johon hän on viime aikoina laittanut niin paljon energiaansa ja tarkkuutta”, kommentoi Applen toimitusjohtaja Tim Cook.

”Apple tulee hyötymään Jonyn taidoista työskentelemällä hänen kanssaan eksklusiivisissa projekteissa, sekä hänen rakentaman loistavan ja intohimoisen design-tiimin jatkuvan työn kautta. Monien yhdessä työskentelemisen vuosien jälkeen olen iloinen, että suhteemme jatkaa kehittymistään ja odotan Jonyn kanssa työskentelyä pitkälle tulevaisuuteen.”

Kovin paljoa Iven siirtyminen työskentelemään oman yhtiönsä kautta ei edes välttämättä enää muuta. Ive on jo viime vuosina vähentänyt osallistumistaan tuotteiden design-työhön raporttien mukaan, alkaen itse asiassa hänen ylennyksestää Applen design-johtajaksi ja keskittymisestään vuonna 2015 uuden Apple Park -pääkonttoriin suunnitteluun. Tilanne ei muuttunut edes juuri, vaikka vuonna 2017 Ive palasi virallisesti johtamaan Applen päivittäistä design-työtä. Esimerkiksi Bloombergin mukaan viime vuosina Ive on ollut Applen toimistolla enää parina päivänä viikossa.

Kenties mielenkiintoisinta Iven lähdössä Applelta on se, ettei hänelle nimetä seuraajaa. Design-tiimeeä johtavat Evans Hankey, joka vastaa teollisesta muotoilusta, sekä käyttöliittymäsuunnittelusta vastaava Alan Dye, raportoivat jatkossa Jeff Williamsille, joka on Applen toiminnoista vastaava operatiivinen johtaja mutta ollut myös laajasti vastuussa koko Apple Watch -kehityksestä.

Myös Applen design-tiimissä vaikuttanut Marc Newson jättää Applen ja siirtyy työskentelemään Iven LoveFrom-yhtiöön.

Apple kertoi samalla ylennyksestä myös operaatiotiimissä. 24 vuotta Applella työskennellyt Sabih Khan nousee Applen johtoryhmään operaatioista vastaavan johtajan tittelillä (SVP, Operations) ja raportoi edelleen operatiiviselle johtajalle (COO) Jeff Williamsille.