Apple vahvisti: Jo yli puolet iPhoneista on päivitetty tuoreimpaan iOS 13 -käyttöjärjestelmäversioon

Applen mukaan sen uusin iOS 13 -käyttöjärjestelmäversio löytyy jo 55 prosentista iPhoneja, jotka ovat tulleet markkinoille viimeisen neljän vuoden aikana ja joille päivitys on saatavilla. iPadOS 13:n ja iPadien osalta vastaava luku on 41 prosenttia.

iOS 13 julkaistiin 19. syyskuuta ja iPadOS 13 puolestaan 24. syyskuuta. Sittemmin käyttöjärjestelmäversioille on julkaistu useita korjauspäivityksiä, ja uusin alaversio on toistaiseksi iOS:n sekä iPadOS:n osalta 13.1.3.

Apple kertoi uusien käyttöjärjestelmäversioidensa yleisyydestä nyt ensi kerran. Applen tilastot perustuvat App Store -sovelluskaupassa käynteihin 15. lokakuuta.

Kaikista iPhoneista iOS 13 löytyy jo tasan puolesta eli 50 prosentista. iOS 12 -versioiden osuus on 41 prosenttia ja aiempien versioiden 9 prosenttia. Viimeisen neljän vuoden aikana markkinoille tulleiden laitteiden luvut kuvastavat paremmin tilannetta laitteissa, joihin päivitys on ylipäänsä saatavilla. iOS 13 on saatavilla iPhone 6s:lle ja uudemmille, mukaan lukien iPhone SE:lle.

Verrattuna aiempiin vuosiin Applen uuden käyttöjärjestelmän päivitystahti vaikuttaa hyvin samankaltaiselta. Myös viime vuonna, tuolloin 11. lokakuuta, julkaistuissa tiedoissa 17. syyskuuta 2018 julkaistun iOS 12:n jälkeen se löytyi jo 50 prosentista kaikkia iOS-laitteita.

Perinteiseen tapaan Applen luvut vertautuvat suotuisasti Androidiin. Esimerkkinä Android-puolelta sen viime vuoden 6. elokuuta 2018 julkaistu 9 Pie -versio löytyi 9 kuukautta myöhemmin 7. toukokuuta ilmoitettujen tietojen mukaan vasta 10,4 prosentista Android-laitteita. Google ei ole sittemmin päivittänyt vielä uudempia lukuja.

Apple julkaisi nyt erikseen luvut iPhoneille ja iPadeille, sillä jälkimmäisille uusin käyttöjärjestelmäversio julkaistiin erillisenä iPadOS-versiona ja viisi päivää myöhemmin kuin iPhoneille.

Applen mukaan kaikista iPadeista iPadOS 13 löytyy jo 33 prosentista, kun viimeisen neljän vuoden aikana esiteltyjen laitteiden osalta osuus on toistaiseksi 41 prosenttia.

Applen tilastot 15. lokakuuta iOS 13 -käyttöjärjestelmäversion yleisyydestä.
Applen tilastot 15. lokakuuta iOS 13 -käyttöjärjestelmäversion yleisyydestä.