Pebblebee esitteli ensimmäisenä sekä Applen että Googlen paikannusverkostoa tukevat paikantimet

Pebblebeen uudet paikantimet tukevat sekä Androidin että iPhonen verkostoja. Mallisto koostuu kolmesta pienikokoisesta vaihtoehdosta.

Pebblebeen päivitetyt Clip-, Tag- ja Card-paikantimet ovat ensimmäisiä tuoteryhmänsä edustajia, jotka ovat yhteensopivia sekä Androidin (Find My Device) että Applen (Find My) paikannusverkostojen kanssa. Samaisia paikantimia voi siis käyttää alustasta riippumatta, mikä voi olla kätevää esimerkiksi talouksissa, joissa käytetään sekä Android- että iPhone-älypuhelimia.

Pebblebeen uudet paikantimet maksavat 40,95 euroa kappale. Kuvassa Pebblebee Card.

On hyvä huomata, ettei niin kutsuttu Universal-mallisto kuitenkaan toimi samanaikaisesti sekä Androidin että Applen verkostojen kanssa, vaikka molempia tukeekin. Haluttu alusta valitaan ensimmäisen parituskerran yhteydessä, ja verkoston vaihtaminen edellyttää paikantimen alustamista.

Paikannusverkostosta toiseen siirtyäkseen käyttäjän on ensin napautettava kolmesti Pebblebee-paikantimen fyysistä painiketta ja sitten pidettävä sitä pitkään pohjassa. Tällöin laite piippaa muutamaan otteeseen ollen sitten valmis uutta yhteyttä varten, aiheesta kirjoittava 9to5Google kuvailee.

Pebblebeen Universal-mallisto muistuttaa ulkonäöltään ja tekniikaltaan aiempaa, vain Androidia tukevaa sarjaa. Clip, Tag ja Card ovat kuitenkin ensi kertaa yhteensopivia sekä Find My Devicen että Find Myn kanssa.

Pebblebee Card, Pebblebee Clip ja Pebblebee Tag ovat nyt saatavilla Pebblebeen verkkokaupasta. Kunkin suositushinta on 40,95 euroa.