Garmin esitteli kolme uutta fēnix 5 Plus -sarjan älykelloa

Garmin on esitellyt uudet fēnix 5 Plus -sarjan älykellot, joita markkinoille tulee kolme kappaletta. Pääosin mallit ovat samanlaisia, mutta eroavaisuuksia on fyysisessä koossa sekä akkujen koossa. Uutuudet saapuvat markkinoille vielä tämän kuun aikana.

Fēnix 5 Plus -sarjan älykellojen runkojen koot vaihtelevat 42 millimetristä aina 51 millimetriin saakka. Kelloihin voi myös halutessaan valita safiirilasista valmistetun kellolasin ja anturin, jonka avulla voi tarkkailla omaa happisaturaatiota.

Uutuuskellot ovat suunnattu normaaliin älykellokäyttöön sekä urheilukäyttöön. Tuttuun tyyliin myös kelloissa on tuki GPS-yhteyksille paikannusta ja liikkumisen seuraamista varten. Fēnix 5 Plus -älykellot osaavat myös ehdottaa käyttäjille esimerkiksi sopivia juoksureittejä.

Musiikin kuuntelu fēnix 5 Plus -älykelloilla onnistuu ilman älypuhelinta, sillä kelloissa on sisäistä tallennustilaa, johon mahtuu parhaimmillaan 500 musiikkikappaletta. Lempikappaleita voi siirtää tietokoneelta suoraan kelloon tai ladata soittolistoja tuetuista suoratoistopalveluista. Kaikki fēnix 5 Plus -kellot tukevat Garmin Payta.

Garmin fēnix 5 Plus -älykellojen ilmoitetut akunkestot:

  • fēnix 5S Plus: 7 päivää älykellokäytössä, 4 tuntia GPS ja musiikintoisto päällä
  • fēnix 5 Plus: 10 päivää älykellokäytössä, 8 tuntia GPS ja musiikintoisto päällä
  • fēnix 5X Plus: 20 päivää älykellokäytössä, 13 tuntia GPS ja musiikintoisto päällä

Garmin fēnix 5 Plus -sarjan älykellojen hinnat:

  • fēnix 5S Plus (42mm): alkaen 749 euroa
  • fēnix 5 Plus (47mm): alkaen 749 euroa
  • fēnix 5X Plus (51mm): 1 249 euroa

Tällä hetkellä Garminin verkkokaupan mukaan tuote lähetetään 4-7 päivän kuluessa.